Mihin katosi kuulutusautot?

Anonyymi

Minne kuulutusautot ovat kadonneet joilla ainakin vielä 70-luvulla helluntalaiset ajelivat pienemmillä paikkakunnilla ja kuuluttivat Jumalan sanaa kadulla kulkijoille? Muistan että monikin tuli synnintuntoon ja tekivät parannuksen kun annettiin oikein väkevässä voitelussa olevaa opetusta kovaäänisen kautta. Ja päiväkodin pihalle suunnatulla ämyrillä annettiin lapsille myös mietittävää ja kotona keskusteltavaa vaikka moni arvostelikin kun kuulutettiin tulikivistä mitä Jumala heittää mutta uskon lasten ymmärtäneen että syntiä Jumala vihaa ei syntistä. Pienillä paikkakunnilla saattoi myös nähdä mopolla tapahtuvaa kuulutusta kun joku pastori ajoi mopedilla ja kuulutti megafooniin samalla. Monella paikkakunnalla pastorilla oli myös tietoa ihmisten syntielämästä joten kadulla oli tehokasta kuuluttaa jotain ohikulkijaa nimeltä ja pyytää Jeesuksen veriuhrin nimissä luopumaan vaikkapa homoseksuaalisuudesta jos tällaisesta oli epäilystä.

Kyllä näinä aikoina olisi otettava kaikki Sanan julistus tavat käyttöön ja kuulutusautot varsinkin!

41

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Luojan kiitos katosivat. Ympäristömelua rajoitetaan, koska se aiheuttaa tahdosta riippumattoman hermoston stressireaktioita. Nostaa verenpainetta, sydämen lyöntitiheyttä sekä edistää sydän- ja verenkieltosairauksien kehittymistä. Ja sen vuoksi myös liikennemelussakin on desiibelirajat. Raamatunlauseiden huutelu autosta on myös surkea evankeliointimenetelmä.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mölyä halutaan nykyään vältellä. Telttakokouksissa ja muissakin herätyskokouksissa möly oli oleellinen osa toimintaa. Mölinä katsottiin jumalalliseksi asiaksi.

        Hiljasuuden terveellisyys ja arvo on ymmärretty. Monet kaupungit haluavat tuoda esiin hiljaisia alueitaan, esimerkiksi:

        https://www.hel.fi/helsinki/fi/asuminen-ja-ymparisto/ymparistonsuojelu/ilmanlaatu-ja-melu/hiljaiset/

        ☀️

        No, tuo linkki puhuu kyllä aivan muusta "melusta" kuin annat ymmärtää!
        Kyllä urheilu ym. ulkotilajutut saa äänen kentän ulkopuolellekin kuulumaan.

        Ja sana mölinä kuuluu laitumelle ja ihmispuhe viestintään.


      • Anonyymi

        Eikös nykyaikainen musiikin jytke ole pahampi ja viipyy kauemmin.


    • Anonyymi

      Taidat vain kuvitella tämän evankeliointimuodon saavutukset. Tosiasiassa ihmiset vain ärsyyntyivät. Onneksi lainsäädäntö estää tällaisen melusaasteen. Ja hellareidenkin on pitänyt oppia kohtaamaan ihmisiä lähietäisyydeltä.:)

    • Anonyymi

      Kaipalen kuulutusautoja. Voisivat helluntaiseurakunnat kerätä rahaa että saataisiin taas Jumalan Sanaa ihmisten kuultavaksi

    • Anonyymi

      Internet on ajanut kuulutusautojen yli. Nettivideoita aletaan katsomaan enemmän kuin käymään seurakunnan kokouksissa.

    • Anonyymi

      Nyt koronan aikana olisi lohduttavaa kuulla kuulutettua Sanaa. Toivottavasti kuulutusautot saadaan pian kaduille antamaan toivoa ja siunausta kuulijoille

    • Anonyymi

      Aloittajan kirjoitus on kieltämättä huvittavainen. Nauroin oikein ääneen. Vai että mopolla täsmäsaarnoja kaiuttimilla. Hyvä idea sinällään

    • Anonyymi

      Eipä taida nääsmanni antaa nykyään tällaiseen työhön lupaa.

    • Anonyymi

      Tuhon siementä on levitetty jo monta tuhatta vuotta...
      - Ensin sammuu taloudellinen kiihko ja kohta sammuu uskonnollinen kiihko...

    • Anonyymi

      Itse ihmettelen minne ovat kadonneet katuevankelistat, kai sitä vielä saa ilman kovaäänistä mekkaloida. Vielä 90-luvulla oli paljon katuevankeliointia ja rukousmarsseja.

      • Anonyymi

        No tekniikka ja aika käy eri tahtia. Kyllä nykyään telttakokouksissa on ääni olemassa.
        Ja kuten vaikka jazz - musiikki tuo torinkupeessa ääntä, telttasta. Myös musiikkifestarit on äänellisiä.
        Päivä aikaan, ääni mahtuu aikaan. Liikennemelu on hieman eri näköistä ja lentomelu.
        Öisin ratapihan kiskot laulaa pyörien alla, kun pyörä luistaa. Sekin on melua.
        Sallittuakin, koska markkinat sen vaatii. Ratikat kolisee jne.


      • Anonyymi

        Jeesus marssilla kuulutettiin väkevästi ämyriin niin että syntisillä tuli synnintunto pelkästä Sanan kuulosta


    • Anonyymi

      Kait sitten sosiaalinen media on sitonut meidät itseensä. Kaikki vaan tuijottaa ruutua, aamusta iltaan.

      • Anonyymi

        Siksi olisi saatava elävää ja voideltua evankeliumia kuulutettavaksi että vetäisi ihmisten huomion taas siihen mikä on oikeasti tärkeää!


    • Anonyymi

      Koskeeko tämä melukielto myös urheilumeteliä ja moottorimeteliä ns autourheilussa?

      • Anonyymi

        Urheilumeteli ei tule kenenkään kotiin. Sen pariin on hakeuduttava tarkoituksella. Saman logiikan mukaan saarnoista kiinnostuneiden on hakeuduttava kirkkoon.


    • Anonyymi

      Ainnii joo, joku hämärä muistikuva tuosta. Olin niin pieni, että en hyvin muista.
      Mutta tuo oli lapsista jännää, kun maaseudulla tapahtui harvoin mitään arjesta poikkeavaa.
      Sitten olivat ne lentolehtiset jossain välissä. Niiden perään tuli kiire ja juostiin pitkin niittyjä, metsiä ja peltoja kun huomattiin taivaalta saatavat lentolehtiset 🙈

      • Anonyymi

        Niin, lentokoneista probakandalehtiset, sitten huutolaitteistolla rajanyli kehotettiin tulemaan paratiisiin. Tosin, se ihmisen rakennelma ei oikein pelaa tänäänkään. Siksi huutolaitteisto ei toimi.
        https://www.youtube.com/watch?v=d2rfC3YMboM


      • Anonyymi

        Lentolehtiset oli kova sana joskus seiskalla ja kasarillakin vielä. Niitä heiteltiin ajoneuvon akkunasta vauhdissa, joten kevyinä ne leijailivat pitkiä matkoja tuulessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, lentokoneista probakandalehtiset, sitten huutolaitteistolla rajanyli kehotettiin tulemaan paratiisiin. Tosin, se ihmisen rakennelma ei oikein pelaa tänäänkään. Siksi huutolaitteisto ei toimi.
        https://www.youtube.com/watch?v=d2rfC3YMboM

        Rajanyli jututettu paratiisi on ihmisen tekosta ja paljon surmattuja on sen paratiisin väessä, vaikka Karjalasta kerrottuna.


    • Anonyymi

      Suosittelen ehdottomasti sekä roskaamisen että ääniautojen uudelleen käyttöön oton. Näin kaikki saavat varmasti hyvän kuvan siitä että hihhuleiden touhuista on syytä pysyä kaukana.

      • Anonyymi

        Ei voideltu kuulutus ole mölyämistä tai Sanaa evankelioiva lentolehtinen roskaa vaan siunauksellista materiaalia jota tässä toivottomuidessa ihmisten sydän halajaa


    • Anonyymi

      Ajan hengen mukaisesti olemmekin siirtyneet kailotusautoistamme nykyisiin kevyeisiin kenttäkärryosastoihin, jotka olemme sijoittaneet kahden kevyen kenttäkärryn jaoksiin, strategisesti tärkeimpiin, ja ihmisvilinältään tiheimpiin paikkoihin.

      • Anonyymi

        Taisin unohtaa tarkentaa, että kysymyksessä oli nimenomaan meidän Jehovan todistajien nykyinen kenttäorganisaatio, vaikka kyseessä on helluntailaisten palsta tällä kertaa. No, oli niin tai näin, niin onhan meillä kuitenkin paljon yhteistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisin unohtaa tarkentaa, että kysymyksessä oli nimenomaan meidän Jehovan todistajien nykyinen kenttäorganisaatio, vaikka kyseessä on helluntailaisten palsta tällä kertaa. No, oli niin tai näin, niin onhan meillä kuitenkin paljon yhteistä.

        Jehovien kärryjen eksytyksen paras vastalääke olisi kärryjen viereen pysäköity kuulutusauto josta kuulutettaisiin voideltua evankeliumia


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jehovien kärryjen eksytyksen paras vastalääke olisi kärryjen viereen pysäköity kuulutusauto josta kuulutettaisiin voideltua evankeliumia

        Ja toiselle puolelle kärryjä ihmisen evoluutiosta kertova biologinen näyttely.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisin unohtaa tarkentaa, että kysymyksessä oli nimenomaan meidän Jehovan todistajien nykyinen kenttäorganisaatio, vaikka kyseessä on helluntailaisten palsta tällä kertaa. No, oli niin tai näin, niin onhan meillä kuitenkin paljon yhteistä.

        Kyllä teillä yhteistä on monikin näkemys. Kummatkin viettävät 1000 vuotista rauhanvaltakuntaa tuhotun maan päällä. Sika käy kummallekin ruuaksi. Jumalan antama sapatti ei käy kummallekaan suuntaukselle, noin yleisesti ottaen pyhäksi, muutamata poikkeusta lukuunottamatta.

        1234567---


    • Anonyymi

      En muista ett kukaan olisi närkästynyt kuulutusautojen ajaessa ohi ja julistaessa evankeliumia ellei kuulija ollut joko tunnettu synnissä eläjä tai muuten kovakorvainen. Normaali ihmistä ilahduttaa kuulla kadulla Sanaa kuulutettuna

      • Anonyymi

        Sinulla on dementia. Minä muistan: ketään ei kiinnostanut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla on dementia. Minä muistan: ketään ei kiinnostanut.

        Vain jäätelöautojen toitotus lämmittää lihallisen ateistin sydäntä, ennen krematoriota. Se elämä jäi siihen.


    • Anonyymi

      En ole kuullutkaan, että jollain seurakunnalla olisi ollut käytössään jotain "kuulutusautoja". Megafoni on kyllä esim. vappumarsseissa vieläkin käytössä, johon sitten puhuu se, joka johtaa kulkuetta.

      • Anonyymi

        Viimeksi olen muistaakseni nähnyt ja kuullut helluntailaisten kuulutusautoa 1983 keskisuomessa eräillä markkinoilla. Hyvin kuului evankeliumi ja toi tunnelmaa muuten villiin markkinamenoon. Saisi minun puolesta tulla takaisin kuulutusautot tuomaan valoa koronakurimukseen


    • Anonyymi

      Muistan kun 1976 kuulutusauto ajoi pienen kylämme läpi ja kansaa kaatui kaduilla Pyhän Hengen kosketuksesta ihan suorilta jaloilta asfalttiin tai ojaan. Moni tuli myös uskoon tämän jälkeen ja ovat pysyneet uskossa. Siksi kannatan kuulutusautojen palauttamista takaisin liikenteeseen.

      • Anonyymi

        Itsekin kaaduin kerran ojaan kun kuului jotain mölinää takaa. Saattoi olla Pyhä Henki kun piti ääntä


      • Anonyymi

        p.i.l.k.k.a..lauluhan se on tuokin ja niin hengessä vuodatettu. Tuolla leiviskällä pääsee pitkälle viimeisellä tuomiolla, varmaan saa jonkun kadunpätkän siivottavaksi - iankaikkisen osan tehtäväkentässä. Hyvä, 12:10 kirjoittaja. Annan suosituskirjeen täältä, tavastasi "kuuluttaa" omaa etevyyttä. Todella sillä pääsee kadunlakaisijan hommaan.
        Siinä lakasee olkiukkojen tuhkaa ja tomua kadulta. Mihinkähän sinä sitä laittaisit, että puhtaus säilyisi. Ehkä se on kaadettava ikuisen tulen kattilaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsekin kaaduin kerran ojaan kun kuului jotain mölinää takaa. Saattoi olla Pyhä Henki kun piti ääntä

        10:06 kirjoittaja, se mölinä oli arska-kaverisi yritystä huutaa, että oota kalle! Mutta, eihän sitä huomaa siinä hiprakassa, kun on ojaan kaatunut. Ennemmin se pullonhenki on on pitänyt ääntä omistajassaan.
        Oletko sitä pohtinut.

        Kerran kovalla pakkasella oli polkupyörästää taluttaen tukea ottanut lumihangessa ja ojassa. Autoin hänet sieltä ylös ja kyselin, missä hän asuu. Ajattelin häntä auttaa kotiaan, ettei polonen hengenvoimasta palellu hankeen.
        Mutta, hänellä oli mykkä henki. Kirjoitti jalkakäytävän lumeen, että mykkä!
        Minua se ei haitannut, koska osasin viittomakielen. Vaihdoin puhutun heti viittomiin, niin hokastiin, että hänessä olikin vilunkiveljen mykkyys, eikä todellinen mykkyys ollutkaan vienyt "kieltä"!
        Asia selvisi ja tämä viranomainen hyvällä avustuksella vei hänet sitten kotiaan.

        Sitä kaatuu - maailman turuilla ihmistä, mutta kaatumisien henki monesti tuoksahtaa halitoosin huokauksissa.


    • Anonyymi

      Kuulutusautolla saadaan Jeesuksen ääni kuuluviin!

    • Anonyymi

      Aivan, kaikki menneet on otettava käyttöön. Paras olisi myös aasi. Sillä voi ratsastaa synagooga- kirkkon toimitilaan. Se varmasti huomataan. Myös valkea lakana ympärillä, ja jopa alkaa näkyvyys olla.
      Eihän siinä alkusoitossa, ollut sähköisiä kuulutuslaitteita, mitä niitä nyt, vain aasit ja kirkkojen ovelle sidontapaikat, etteivät karkaa, ennen paluumatkaa.

      Kun kaikkea vanhaa haikailee, näkyvyyteensä, kantsii palata todella juurilleen.

    • Anonyymi

      Joko saadaan kesäksi autoja kuuluttamaan Sanaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      48
      4874
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3207
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1355
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      180
      1176
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      858
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      63
      855
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      837
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      708
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      478
      690
    Aihe