Somali- ja syyrialaistaustaiset naiset työllistyvät kaikissa Pohjoismaissa vaikeimmin, mutta heidän työllistymisensä on silti huonointa Suomessa. Esimerkiksi somalialaistaustaisista naisista on töissä Suomessa 17 prosenttia, Ruotsissa työllisiä on lähes tuplasti enemmän, 33 prosenttia.
https://yle.fi/uutiset/3-11167817
Somaliakoista on töissä Suomessa vain 17 prosenttia!!
11
66
Vastaukset 11
- Anonyymi
nytt pitäää alkaa tuoda Filippiineiltä hoitajia noille avuttomille
- Anonyymi
Ei ne kerkiä töihin kun pitää synnyttää lisää pökäleitä ja kuljetella
niitä tuplakärreissä Itikseen shoppailemaan.
Samaan aikaan pitää kälättää huivin alla olevaan IPhoneen
mustasukkaiselle mieshuoltajalle tarkat sijaintikoordinaatit
ettei kotiin päästyä joudu kunniaväkivallan uhriksi. Ainoa oikea laskutapa olisi laskea montako somalinaista on Suomessa ja sitten tutkia moniko heistä on työssä joka ei millään tavalla liity (somalien) maahanmuuttoon; sitten pitäisi tarkistaa moniko heistä on saanut työpaikan oman koulutuksensa, työkokemuksensa, työhakemuksensa ja puolueettoman työhaastattelun perusteella, siis vapaassa kilpailussa jossa suomalaiset saavat työpaikkansa. Näin saataisiin luku sellaisista somalinaisista jotka hyödyttävät Suomea.
Paljastus - 0!- Anonyymi
Tämä on juuri kuten ajattelen. Sitten pitäisi vielä ottaa laskuihin mukaan se, montako tuntia töitä tekevät ja pystyvätkö työllä itsensä elättämään. Tunti-pari viikossa ei pitäisi olla tilastoissa työnteon laskemisessa ollenkaan.
- Anonyymi
Somali ja työ ei sovi yhteen. Alle 20% miehistäkin töissä.
- Anonyymi
Vai muka töissä, hah hah
Nekin muutamat, jotka muka on töissä on muka jotain asukaskoordinaattoreita, jotka vain neuvovat uusillezombansseille kaikki kela- ja sössyämmien huijjaus- ym kikat tukien kerjäämiseen. - Anonyymi
Kuukausipalkan pitäisi olla heillä vähintään 7000 euroa, jotta kannattaisi töihin lähteä.
- Anonyymi
Miksi tehdä työtä,kun muutenkin saa kaiken ilmaiseksi. Asunnot,ruoat ja hyvät käyttövarat. Mukavampihan se sohvalla löhötä,syödä pullaa ja katsella telkkaria.
- Anonyymi
Lisäksi niitä valtion asuntoja voi välittää muille ja myydä huumeita
Se on kulttuuria
- Anonyymi
Eikö se oli täystyö synnytyskoneena tuottaa lapsilisäkuormaa Suomelle
- Anonyymi
Somalitaustaisista naisista vain 3% on työssä joka on hyödyllistä maalle ja jolla elättää itsensä, toki saaden asumistukea joka myös on sosiaaliturvaa, mutta sitä saa lähes jokainen.
Loput "työssäkäyvät" somalitaustaiset naiset ovat heille räätälöidyissä työpaikoissa joita pyöritetään muiden suomalaisten selkänahasta ja ovat siis pelkkä rasite muille,
turha kuluerä joka pitäisi poistaa maasta.
Ps.
Suvakismi kertoo aina terapian tarpeesta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen432040- 791351
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841341Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m151224Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291105Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.981032- 751010
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok160857Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast56792Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää62753Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13739Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86729- 45701
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27698- 149692
Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa24687- 29673
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.97665Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93657- 51637