Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen

Miksi valtakunnansyyttäjä hauaa lyödä päätään seinään ?

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/e8bdcffa-bf4c-4fec-add5-c9796f33b69c?ref=ampparit:557a

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on pyytänyt eduskunnalta suostumusta saada asettaa kansanedustaja Juha Mäenpää syytteeseen hänen eduskunnan täysistunnossa käyttämänsä puheenvuoron johdosta.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho onkin kertonut Uudelle Suomelle, että perussuomalaiset aikoo torpata Mäenpään asettamisen syytteeseen.

Perustuslain mukaan kansanedustajaa ei saa asettaa syytteeseen hänen valtiopäivillä lausumiensa mielipiteiden tai asian käsittelyssä noudattamansa menettelyn johdosta, ellei eduskunta ole siihen suostunut päätöksellä, jota vähintään viisi kuudesosaa annetuista äänistä on kannattanut.

”Valtakunnansyyttäjä toteaa pyynnössään erikseen, että vaikka eduskunta antaisi suostumuksen, tämä ei vielä tarkoita sitä, että edustaja Mäenpää asetettaisiin syytteeseen”, Toiviaisen tiedotteessa todetaan.
761100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

No johan nyt! Valtakunnansyyttäjällä riittää töitä. Onko edes Päivi Räsäsen suurta rikosta saatu vieläkään selvitettyä? Ja nyt alkaa uusi syytttäjänistunto, kun perussuomalaisen kiihottavat lajien laadut täytyy selvittää ja tuomita!
Eduskunta työllistää hyvi ainakin valtakunnansyyttäjää!

1Äänestä
  • Stalinisteilla on vielä suuri missio suomalaisuuden tuhoaminen inkeriläiset ne melkein onnistui tappamaan aikaisemmin

    Äänestä

Aloitti myös Päivi Räsäsen syytteeseen asettamisen. Esitutkinta menossa. Mitenkähän sisäministeriön uusi kansliapäällikkö tulee toimimaan ?

Äänestä
  • Monipuolista johtajuuskokemusta... Hmhmhm

    Äänestä

Mennäänkö meilläkin jenkkien systeemiin, jossa jatkuvat oikeudenkäynnit ovat politiikanteon väline?

1Äänestä
  • Ahneet juristit työllistää toisiaan?

    Äänestä

Vanha kurppa tuo syyttelijä ja aina se vaan kiihottuu persu-ukoista ja Päivistä.Onkohan vedelly oikein urakalla viagraa.

Äänestä

Soros-ämmä ihan selkeästi!

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Unkarissa koko kansa tietää mistä on kyse! Täällä Suomessa vaan myhäillään tyhminä kun sisäministeri ilmoittaa huumemyönteisyytensä jne.
    Kaikki mädätysjäljet johtavat samaan "sylttytehtaaseen". Seuratkaa mätävanaa!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Unkarissa koko kansa tietää mistä on kyse! Täällä Suomessa vaan myhäillään tyhminä kun sisäministeri ilmoittaa huumemyönteisyytensä jne.
    Kaikki mädätysjäljet johtavat samaan "sylttytehtaaseen". Seuratkaa mätävanaa!

    Taustalla oli se "nerokas" idea, että huumerikollisuus vähenee, jos huumeet muutetaan laillisiksi eikä niitä kirjata laittomina tekoina.
    Sitten voidaan osoittaa tilastoista, että katsokaa nyt, huumemyönteinen lainsäädäntö on vähentänyt rikollisuutta, vaikka tilanne on oikeasti vain pahentunut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taustalla oli se "nerokas" idea, että huumerikollisuus vähenee, jos huumeet muutetaan laillisiksi eikä niitä kirjata laittomina tekoina.
    Sitten voidaan osoittaa tilastoista, että katsokaa nyt, huumemyönteinen lainsäädäntö on vähentänyt rikollisuutta, vaikka tilanne on oikeasti vain pahentunut.

    Miksi muuten valtakunnansyyttäjä ei puuttunut huumemyönteiseen eli laittomuutta suosivaan puheeseen? Eikö periaate toimi niin päin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taustalla oli se "nerokas" idea, että huumerikollisuus vähenee, jos huumeet muutetaan laillisiksi eikä niitä kirjata laittomina tekoina.
    Sitten voidaan osoittaa tilastoista, että katsokaa nyt, huumemyönteinen lainsäädäntö on vähentänyt rikollisuutta, vaikka tilanne on oikeasti vain pahentunut.

    Mitä siitä että nuorten huumekuolemat lisääntyy...
    Ohisalon omatunto on hiljaisuuden muurin edessä...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Unkarissa koko kansa tietää mistä on kyse! Täällä Suomessa vaan myhäillään tyhminä kun sisäministeri ilmoittaa huumemyönteisyytensä jne.
    Kaikki mädätysjäljet johtavat samaan "sylttytehtaaseen". Seuratkaa mätävanaa!

    Jossakin muussa maassa huumeita tuputtava ministeri olisi jo viety jalat ilmassa säilöön ja tuomittavaksi aamunkoitteessa

    Äänestä

Mäenpään vertaus on tietenkin osuva.

Äänestä
  • Onhan se kaikille normaaliälyisille päivänselvää, mitä islamisaation holtiton leviäminen tälle maalle tekisi!
    Tuollainen ämmä pitäisi saada mahdollisimman pian vaihtoon tehtävästään!

    1Äänestä

Kunnon silakka kukkahattu.

Äänestä
  • Silmitön islamisaatio on uusi Neuvostoliittomme.

    Äänestä

  • Sisäministerillä on kädet veressä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sisäministerillä on kädet veressä.

    Ja YLE senkun vaikenee koko asiasta

    Äänestä

"Eduskunnan istuntokausi alkaa helmikuun alkupäivinä, jonka jälkeen perussuomalaiset käsittelee Mäenpään tapausta ryhmässään. Puolueen ryhmän koko riittää syytteen nostamisen estämiseen, sillä se on suurempi kuin vaadittava 1/6 eduskunnan paikoista".

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/7a543f2c-023c-4a39-98fd-3c4ae79745be

Tässä tapauksessa syytteen estäminen on mahdollista, koska tapaus liittyy kansanedustajan eduskunnassa lausumaan näkemykseen.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on sanonut aiemmin, että puolue estää Juha Mäenpään joutumisen syytteeseen. Mäenpäätä epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Äänestä
  • Nyt ryhtiä eikä mitään mamellusta!

    Äänestä

Essayah täytyy saada mukaan ja Hahon on tuettava myös jos demlalainen
mädättäjäsyyttäjä vetää Räsäsen oikeuteen

Äänestä

Ikinä ei tämä syyttäjä puutu muiden kuin persujen ja kristittyjen puheisiin vaikka syytä olisi enemmän.

1Äänestä
  • Tässä se epäoikeudenmukaisuus näkyykin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä se epäoikeudenmukaisuus näkyykin.

    Erittäin räikeää esim. Husun puheisiin että kaikki perussuomalaiset ovat rasisteja - missä syyttäjät?

    Äänestä

MÄenpää joutuu kuseen ison vatsansa moukkamaisuuden suhtee, hyvä niin. Kaikenlaista paskamahaa sinne valitaankin ja moukkia.

Niikko toinen kouluttamaton moukka ja pelaa tupakkapeliä sekä pimittää tietojaan.

Jussi tekee lehtolapsia ja paasaa rasimin kilellä, hyi että on mennyt politiikka sairaaksi, miten voi olla sairas puolue ja sen kansanedustajat.

Missä on eduskunnan arvovalta ja miksi tällaiset moukat sallitaan olla kansanedsustajina, ulos vaan oikeaan koultukseen kouluttamattomat moukat.

Jos nämä pääsee joskus hallitukseen arvaatte kuinka sairaaksi Suomi menee, miettikää ihan oikeasti ketä vipopäiä äänestätte. Sairasta.

Äänestä
  • Mitäs tunkioharakoille muuta kuuluu. MEE, vaikka onnittele Haavistoa Carunakauppojen tiimoilta, voit myös kysyä Hassilta, että miksi pitää hyväksyä suomalaisten verorahojen laittaminen afrikan mafiapirujen aseiden hankintaan, ja vielä lisääkin vaatii sinne laitettavaksi?
    Kysy myös, että miksi pitää olla noin saatanan järjettömiä tolovanoita päättämässä kansamme asioista.

    Äänestä

  • Noh. Ei tätä maata saada lipevillä puheilla ja sulle-mulle-politiikallakaan kuntoon.

    Mistä siis vedit herneen nenääsi? Mäenpäähän puhuu vertauksilla, joita kaikki eivät näköjään ymmärrä.

    Muutko puolueet ovat siis puhtaita pulmusia kielenkäytöltään ja koulutaustoiltaan?

    Kannattaisi kuunnella joskus tarkalla korvalla, millaista kieltä siellä istunnoissa käytetään. Persut herättävät jostain syystä suurimmat intohimot, vaikka edustavatkin melkoisen isoa osaa kansasta. Siitä kansasta, joka mielestäsi koostuu paskamahoista ja moukista ja "vipopäiästa", tosin tuon viimeisen sanan merkitys on ainakin itselleni vieras, niin suomalainen kuin olenkin. Omasta kirjoituksestasi päätellen et ole?

    Äänestä

  • Sinulle näyttää olevan yhdentekevää, millaiseksi Suomi muuttuu, jos noin kiivaasti käyt haukkumaan persujen politiikkaa ja syyllistyt myös halventavaan kielenkäyttöön itse nostaessasi esille yksittäisiä ihmisiä puolueesta.

    Asiahan on niin, että mitä enemmän hallituksessa ja eduskunnassa on poliitikkoja, jotka ajavat avoimia rajoja ja vapaata liikkuvuutta kaikille EUn ulkopuolelta tuleville maailmanmatkaajille, niin koko maata nimeltä Suomi ei ole kohta enää olemassa.

    Kulmuni lausahti äsken, että rajojen sulkeminen on tyhjää puhetta. Ei kukaan ole ollut vaatimassakaan konkreettista rajojen sulkemista, vaan sitä, että maahanpääsy ja ennen kaikkea maahan jääminen estettäisiin sellaisilta ihmisiltä, joilla ei ole oikeutta täällä olla. Kulmuni pitää persujen politiikkaa pelotteluna ja uhkakuvien maalaamisena, itse näen sen realismina. Kaikenlaisiin uhkiin tulee ainakin yrittää varautua, mutta kysymys kuuluukin: onko niin tehty?

    Menee joskus vähän "mutkat suoriksi"-tyylillä noilla nuorehkoilla poliitikoilla. Tai sitten eivät ihan oikeasti ymmärrä, mistä on kyse. Siinä tapauksessa nykypolitiikka on melkoista uhkapeliä.

    Äänestä

  • Ylistät koulutusta, mutta miten se äly näkyy kansamme puolustamisessa? Ei mitenkään. Tänne vaan terroristitkin otetaan. Tehdäänkö sillä älyllä nyt kansaa puolustavia ratkaisuja? Ei todellakaan älyllä ole nykypolitiikan kanssa mitään tekemistä. Missä se äky näkyy, sano?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ylistät koulutusta, mutta miten se äly näkyy kansamme puolustamisessa? Ei mitenkään. Tänne vaan terroristitkin otetaan. Tehdäänkö sillä älyllä nyt kansaa puolustavia ratkaisuja? Ei todellakaan älyllä ole nykypolitiikan kanssa mitään tekemistä. Missä se äky näkyy, sano?

    Ei äky, vaan äly.

    Äänestä

  • Viisaus ja älykkyys ei ole sama asia. Niillä on valovuoden ero. Kuinka se älykkyys näkyy kansamme puolustamisessa ja sen edun laittamisena ykköseksi? Vastaa tähän. Teiltä punikeilta (oletan että olet punainen) ei ikinä saa vastausta kun kysytään. Haukkumista kylläkin.

    Äänestä

Persut eivät siis hyväksy vaatimusta lakien noudattamisesta.

Äänestä
  • Noudattavat perustuslakia ja kansanedustajan koskemattomuutta.

    Äänestä

  • Nimenomaan lakia me vaadimme, ettei tunkioharakat väärentäisi kaikkia asioita päin persettä ! OOT aika toljake, jos et näe ja tajua!

    Äänestä

"Syyttäjä: Ihmisryhmien vertaaminen kasveihin on loukkaavaa

Lupapyyntönsä mukaan valtakunnansyyttäjä pitää Mäenpään käyttämää ilmaisua ”vieraslajit” epäasiallisena sekä ”islaminuskoisia ja erityisesti islaminuskoisia turvapaikanhakijoita halventavana”.

https://www.suomenuutiset.fi/valtakunnansyyttaja-pyytaa-eduskunnan-suostumusta-asettaa-kansanedustaja-juha-maenpaa-syytteeseen/

Eduskunta ei ikinä aiemmin ole myöntänyt syytelupaa

Suomen itsenäisyyden aikana on ollut vain kolme aiempaa tapausta, jossa eduskunnalta on pyydetty suostumusta perustuslain 30 §:n mukaisesti syytteen nostamiseen sellaisista puheista, jotka kansanedustaja on lausunut eduskunnassa. Kertaakaan eduskunta ei ole myöntänyt lupaa syytteen nostamiseksi.

Syyttämispyyntö otetaan lähetekeskusteluun eduskunnan täysistunnossa kevätistuntokauden alussa. Sen jälkeen eduskunta pyytää perustuslakivaliokunnalta mietintöä syyttämispyynnöstä. Tämän mietinnön pohjalta eduskunta päättää asiasta äänestämällä täysistunnossa.

Äänestä
  • Mäenpää ei maininnut yhtään kertaa puheessaan islaminuskoisia...kuuntelin hänen kommenttinsa juuri äsken. Hän puhui yleisesti sekä meidän että muiden uskonnoista.

    Todella kaukaa haettua tuo syyttäjän päättely.

    Ihminen ei loppujen lopuksi ole sen kummempi kuin mikään muukaan maailman olioista, miksi siis ihmisestä ei saisi käyttää samoja ilmaisuja kuin esimerkiksi kasveista?

    Meiltä kielletään jatkuvasti enemmän sanoja, joita olemme tottuneet käyttämään lapsuudestamme saakka ilman minkäänlaisia arvolatauksia. Arvolataukset niihin sanoihin ovat tulleet muutamien viimeisten vuosien aikana, ja nekin on keksimällä keksitty. Tällaisessa herkkänahkaisuudessa ei ole mitään järkeä, ei niin mitään.

    Äänestä

  • Eläimiähän ihmiset ovat, ja onhan niitä vieraslajeja eläimissäkin. Tuhotaan vieraseläinjajeja ihan jatkuvasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eläimiähän ihmiset ovat, ja onhan niitä vieraslajeja eläimissäkin. Tuhotaan vieraseläinjajeja ihan jatkuvasti.

    Pitää ymmärtää kokonaisuus.

    Suomeen tarvitaan uusi edistyksen kieli, jossa taantumukselliset sanat ja sanonnat on korvattu edistyksen kielellä.

    Tätä syyttäjä ajaa, jotta Suomen kovapäinen jukurikansa oppisi sanktioilla uhkaamalla käyttämään uutta edistyksellistä kieltä.

    Edistykselliset Demlan juristit tuomitsevat ankariin rangaistuksiin uutta kieltä oppimattomat.
    Rangaistavuutta lisää vielä, jos syytetty rikollinen on siteeraanut tai liki siteeraanut raamattua tai joku on kuullut syytetyn joskus laulaneen suvivirttä.

    Tämä on täysin katsottavissa perustuslain mukaiseksi, kunhan demlalaiset perustuslakiasiantuntijat sen edistyksellisesti tulkitsevat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitää ymmärtää kokonaisuus.

    Suomeen tarvitaan uusi edistyksen kieli, jossa taantumukselliset sanat ja sanonnat on korvattu edistyksen kielellä.

    Tätä syyttäjä ajaa, jotta Suomen kovapäinen jukurikansa oppisi sanktioilla uhkaamalla käyttämään uutta edistyksellistä kieltä.

    Edistykselliset Demlan juristit tuomitsevat ankariin rangaistuksiin uutta kieltä oppimattomat.
    Rangaistavuutta lisää vielä, jos syytetty rikollinen on siteeraanut tai liki siteeraanut raamattua tai joku on kuullut syytetyn joskus laulaneen suvivirttä.

    Tämä on täysin katsottavissa perustuslain mukaiseksi, kunhan demlalaiset perustuslakiasiantuntijat sen edistyksellisesti tulkitsevat.

    Orwell sen jo kirjoitti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mäenpää ei maininnut yhtään kertaa puheessaan islaminuskoisia...kuuntelin hänen kommenttinsa juuri äsken. Hän puhui yleisesti sekä meidän että muiden uskonnoista.

    Todella kaukaa haettua tuo syyttäjän päättely.

    Ihminen ei loppujen lopuksi ole sen kummempi kuin mikään muukaan maailman olioista, miksi siis ihmisestä ei saisi käyttää samoja ilmaisuja kuin esimerkiksi kasveista?

    Meiltä kielletään jatkuvasti enemmän sanoja, joita olemme tottuneet käyttämään lapsuudestamme saakka ilman minkäänlaisia arvolatauksia. Arvolataukset niihin sanoihin ovat tulleet muutamien viimeisten vuosien aikana, ja nekin on keksimällä keksitty. Tällaisessa herkkänahkaisuudessa ei ole mitään järkeä, ei niin mitään.

    Tuo demlan myrkynvihreä syyttäjä kompastuu omiin sanoihinsa :

    " Toiviaisen mukaan ”suomalaisessa yhteiskunnassa vakiintuneiden arvokäsitysten” perusteella ihmisryhmien vertaaminen kasveihin on halventavaa ja loukkaa niihin kuuluvien ihmisten yhdenvertaisuutta ja ihmisarvoa."

    Toiviainen ei sitten varmaan ole käynyt edes kansa-tai peruskoulua, koska niissä
    opetetaan että ihminen on eläin ja kasvikunnan yhteisen geeniperimän muodostama
    eliöperäinen olio.
    Ja vielä jopa niin että on vastaan tuota oetusta, joka on pakollista suomen oppi-
    laitoksissa.

    Liäksi kaikki Toiviaset ovat vartti-tai täyshulluja.

    Äänestä

Vieraat valtaavat alaa, niin se on kun sen annetaan tapahtua. Ruotsissa tällä hetkellä kolmasosa lapsista syntyy ulkomaalaistaustaisille naisille, ei mene kauaa kun puolet Ruotsalaista on muita kuin perushurreja.

Äänestä

Ei paljoa puolueellinen valtakunnansyyttäjä pukahda esim. Anna Kontulasta, Pekka Haavistosta, Sirpa Paaterosta Antti Rinteestä jne.

Äänestä

Ikävä tulee Matti Nissistä. Olen vakuuttunut siitä, että hänet pelattiin pois paikaltaan yhdentekevän virheen vuoksi. Enkä muuta kantaani.

Äänestä

Olen seurannut valtakunnansyyttäjän toimia ja ihmettelen, eikö tosiaan ole tärkeämpiä juttuja kuin mitä toimessaan viime aikoina öyhöttänyt.
Nainen nafti 70v olis korkea aika jäädä eläkkeelle, villasukkia kutomaan !

Äänestä
  • Mitä noin vanha ämmä yleensä työelämässä tekee? Samaa paskaa kuin seniili presidenttikin.

    Äänestä

Todella huolestuttavaa, että PS aikoo estää syyttäjän mielestä aiheellisen rikossyytteen nostamisen ja oikeuden totetumisen, poliittisen mielipiteen takia. Ollaan vaarallisella tiellä jos perussuomalaiset kumoaa rikossyytteen sen takia että syytetty edustaa perussuomalaisia.

Äänestä
  • V***u poliisilla on yli 2000 avaamatonta raiskausilmoitusta tutkimatta ja tuo s****nan lehmä vinkuu jostakin asiallisesta lauseesta eduskunnassa! Ihan kuin niitä resursseja ei voisi asiallisiin hommiin käyttää!!

    Olisi kirveelle töitä monessakin mielessä!

    Äänestä

  • Eikös+valtakunnan+syyttäjä+ole+jo+ajamassa+syytettä+Räsäselle,+KD,+raamatun+siteerauksesta.Nyt+on+persun+vuoro.+Koska+opposition+edustaja+sanoi+sanottavansa+eduskunnassa,+tarvitaan+oikeuskanslerin+apua.Sitten+on+Kokoomuksen+vuoro.+Joko+housut+tutisevat+lahtareilla?Demla+iskee+koko+voimalla.+Toverit,+kenen+joukoissa+seisot?-taantumuksellisten+lahtarien+vai+edistyksellisten+rauhaarakastavien++vallankumouksellisten.Nyt+on+kiire,+persujen+kannatus+mm.+Satakunnassa+jo+34,2+%.+Tällä+kannatuksen+kehityksellä+ei+kohta+enää+riitä+henkilöitä+vallankumouksen+tekoon,+jos+ei+toimeen+heti+tartuta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös+valtakunnan+syyttäjä+ole+jo+ajamassa+syytettä+Räsäselle,+KD,+raamatun+siteerauksesta.Nyt+on+persun+vuoro.+Koska+opposition+edustaja+sanoi+sanottavansa+eduskunnassa,+tarvitaan+oikeuskanslerin+apua.Sitten+on+Kokoomuksen+vuoro.+Joko+housut+tutisevat+lahtareilla?Demla+iskee+koko+voimalla.+Toverit,+kenen+joukoissa+seisot?-taantumuksellisten+lahtarien+vai+edistyksellisten+rauhaarakastavien++vallankumouksellisten.Nyt+on+kiire,+persujen+kannatus+mm.+Satakunnassa+jo+34,2+%.+Tällä+kannatuksen+kehityksellä+ei+kohta+enää+riitä+henkilöitä+vallankumouksen+tekoon,+jos+ei+toimeen+heti+tartuta.

    Saako Rokkaa vielä siteerata? Siteeraan kuitenkin: "Vie sotaoikeuteen perkele..."

    Nyt olisi korkea aika suomalaisten nousta vastustamaan muutamien vähemmistöaktivistien sanelua siitä, miten Suomessa pitää olla ja elää.

    Demokratia ei käsittääkseni tarkoita sitä, mitä nykyinen hallitus yrittää väkipakolla ajaa.

    Se tie tulee nimittäin olemaan lyhyt ja kivinen.

    Äänestä

Hyvä, että kurtturuusut tuhotaan suomesta.

Äänestä

Tuo takakireä akka on mamu lover, siksi vihaa PS:a

Äänestä

Kansallismielisten ja kristittyjen inkvisiittori tämä valtakunnansyyttäjä. Luulisi ettei tuollaisessa asemassa saa olla puolueellinen, mutta on tasan niin tyhmä että tuo puolueellisuutensa noin selvästi esiin.

Äänestä
  • Onneksi tuo mummo jää kohta eläkkeelle.

    Äänestä

Tuotakin akkaa vituttaa kun perussuomalaiset on suosituin ja ylivoimaisesti suurin puolue.

Äänestä
  • No+nyt+ne+teki+suvakit+viimeisen+konstinsa+jolla+perusuomalaisten++kannatus+räjähtää+nousuun.Seuraavassa+callupissa+on+lukemat+yli+30+%+,++kun+jo+aletaan+vainota+PS:n+kansanedustajia+oikein+valtakunnansyytäjän+voimin.++Haavistoko+ja+Halonen+siellä+joukkoineen+takapiruina+häärää+?

    Äänestä


  • Tuossa Aamulehden artikkelissa tuo tolvana Toiviainen toteaa :
    " Valtakunnansyyttäjän virka tuli avoimeksi, kun valtioneuvosto irtisanoi edellisen valtakunnansyyttäjän Matti Nissisen tammikuussa 2018. Hän sai sakkotuomion tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

    Toiviainen sanoo Lännen Medialle, että Nissisen tapaus on käsitelty aikanaan niin perusteellisesti, kuin oikeusvaltiossa pitää tehdä.

    –Kysymyksessä on yksittäistapaus, joka ei ole pysyvästi horjuttanut kansalaisten luottamusta syyttäjälaitokseen. Tätä työtä on tietenkin tehtävä lakia ja korkeita eettisiä periaatteita noudattaen."
    " Toiviainen on kiitollinen saamastaan luottamuksesta valtakunnansyyttäjän vaativaan ja merkittävään tehtävään.

    –Tunnelmani ovat hienot, kun tärkeä päätös on tehty. Otan tehtävän luonnollisesti nöyrästi, mutta samalla päättäväisesti ja määrätietoisesti vastaan."
    Siinä hän on päättänyt mädättää koko oikeuslaitoksen ja sen arvovallan joka vielä repaleisena on jäljellä !
    Oikeuslaitos on aina vahvemman ja isomman puolella, sen esim. 1990-luvulla kokivat lukuisat yrittäjät - Silloinhan tuo mädättäjä kuningas oli presidentti Mauno Koivisto.

    Äänestä

Jos natsipuolue estää viranomaistoiminnan turvautumalla natsikikkailuun, niin tapaus voidaan ratkaista myös viranomaispäätöksellä poliisilakiin turvautuen. Näin poliisin iskuryhmä voi vaikka rynnäköidä eduskunnan istuntoon ja laittaa joukkomurhaa suunnitelleen kiihottajan rautoihin suorassa lähetyksessä. Samalla voitaisiin suorittaa rynnäköt kaikkien natsiedustajien koteihin ja koota kaikki löytyvät laittomat aseet ja huumeet poliisilaitoksen lehdistötilaisuuteen ihmeteltäväksi. Se olisi kukaties sopiva hetki julkaista julkilausuma jossa natsipuolue hajoitetaan välittömästi ja peruuttamattomasti päätöksellä josta ei voi valittaa. Kyllä meiltä konstit löytyy. Jos natsit rupeavat hyppimään nenälle niin niille voidaan näyttää kuka täällä määrää.

Äänestä

Vanhan hiivapersedemarin olisi pitänyt olla eläkkeellä jo vuosia.

Äänestä

Taitaa riitan ongelma olla se, että naisena keskittyy likkukanvarsiin ja isot asiat, kuten terrorioikeudenkäynnit pelottaa. ei se mitään, ohisalon armahtaa raskaus ja demarimummon eläke.

Äänestä

Hänellä on oma lehmä ojassakko? Raijalla kun haluaa päästä mamujen suosioo , ehkä sieltä sitten saa tyydytystä..

Äänestä

Toiviainen on pelkkä turhake jonka pitäisi olla duunissa pelastusarmeijassa. Akka on pahoillaa siitä, että lait ja asetukset toimivat. Uskomaton keltahampainen änkyttävä turhake.

Äänestä
  • Älä hyvä ihminen toivo, että tuo menee tuhoamaan hyväntekeväisyysjärjestön.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä hyvä ihminen toivo, että tuo menee tuhoamaan hyväntekeväisyysjärjestön.

    Tällä hetkellä Pelastusarmeija toimii käytännön tasolla. Toiviaisen näytöt viittaavat käytännön tasolla siihen, että hän luo yhteiskuntaan vastakkainasettelua ja kylvää riitaa ja epäsopua yhteiskunnan eri ryhmien välille.

    Äänestä

Täyttä pelleilyä !

Äänestä

Täysi suojatyöpaikka tuo valtakunnansyyttäjän virka . Hyvällä liksalla saa hölmöillä. Taitaa olla "oikea* puolue takana.

Äänestä

häpeäksi Suomen kansalle tälläinen vk,tuomari tulee kalliiksi kansalle
eroa hyvä ihminen ,tee palvelus suomalaisille...

Äänestä
  • Aivan, sivari Tollo-aho pelastaa.............Tosin eikös ämmäksi kutsuta niitä jotka eivät armeijan.............................

    Äänestä

Valtakunnan syyttäjä neiti Raija Toiviaisen ilmeinen lemmikki Sdp:ssä ei saa nuhteita edes, kun tämä oli poistanut kiihotuksensa ja loukkaukset eri kansanryhmiä vastaan enne valintaansa ''jotain kansaa edustamaan''...!
§§§
"Kansanedustaja Hussein al-Taee ei saa syytettä vanhoista Facebook-kirjoituksistaan
Tänään klo 12:30
Syyttäjälaitos tiedottaa, että asiassa on tehty syyttämättäjättämispäätös.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f76e5567-2c47-4761-b957-0260200a1d42

Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miksi valtakunnansyyttäjä hauaa lyödä päätään seinään ?

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/e8bdcffa-bf4c-4fec-add5-c9796f33b69c?ref=ampparit:557a

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on pyytänyt eduskunnalta suostumusta saada asettaa kansanedustaja Juha Mäenpää syytteeseen hänen eduskunnan täysistunnossa käyttämänsä puheenvuoron johdosta.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho onkin kertonut Uudelle Suomelle, että perussuomalaiset aikoo torpata Mäenpään asettamisen syytteeseen.

Perustuslain mukaan kansanedustajaa ei saa asettaa syytteeseen hänen valtiopäivillä lausumiensa mielipiteiden tai asian käsittelyssä noudattamansa menettelyn johdosta, ellei eduskunta ole siihen suostunut päätöksellä, jota vähintään viisi kuudesosaa annetuista äänistä on kannattanut.

”Valtakunnansyyttäjä toteaa pyynnössään erikseen, että vaikka eduskunta antaisi suostumuksen, tämä ei vielä tarkoita sitä, että edustaja Mäenpää asetettaisiin syytteeseen”, Toiviaisen tiedotteessa todetaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu