Valtakunnansyyttäjä taas sananvapauden kimpussa

Syytteeseen joutuu, jos sanoo asiat niinkuin ne ovat.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Panin eteläsatamassa yhtä Toiviaisen muijaa
perseeseen joskus 70 luvun lopulla. Tultiin samalla laivalla Tallinnasta ja Neiti Toiviainen oli melkoisessa tuubassa mutta niin olin minäkin. Toiviaiselle muna kelpasi jo Georg Otsin paskahuussissa mukavasti. En ole kuullut tästä naikkosesta sen jälkeen. Opiskeli muistaakseni jotain oikeustiedettä. Epäilen kyllä vahvasti.

Äänestä
  • Hmmmmm...Ettenkö sanoisi,,,

    Äänestä

Pikkulapsia voi ymmärtää sopimattomista puheista, koska he eivät vielä ymmärrä sanomaansa.
Aikuisen pitää osata ymmärtää miten käyttäytyä ja puhua ihmisten joukossa ja varsinkin eduskunnassa.

Vähintäin kunnon sakot pitää pojalle antaa opiksi ja ojennukseksi.
Ellei sitten todeta syyntakeettomaksi.

Äänestä

Eikös tuokin lortto jo voisi keskittyä tuleviin hautajaisiinsa kun ikääkin on 66 vuotta.

Äänestä
  • Minähän arvasin. Vaihdevuodet kiristää päätä.

    Äänestä

  • Minähän arvasin. Vaihdevuodet kiristää päätä.

    Äänestä

Eihän siellä eduskunnassa enää kukaan uskalla totuuta kertoa kun ollaan heti oikeuteen haastamassa. 200 nyökyttelijää istuu vain tuppisuuna.

Äänestä

Sananvapauden nimissä voin sanoa Mäenpään olevan natsi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Syytteeseen joutuu, jos sanoo asiat niinkuin ne ovat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu