Martina urheilee ammattimaisesti ja lisäksi hän on koulutettu personal trainer, joka tekee asiakkailleen kokonaisvaltaisia treeniohjeita ruokavalioineen.
Martina Aitolehti on monipuolinen ammattilainen
Anonyymi
43<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Mistä koulutus? Joku viikonloppukurssi netissäkö? Haluaisin nähdä sen paperin missä lukee että hänellä on pt: n ammattitutkinto. Miksei hän koskaan vastaa kun kysytään koulutuksesta vaan bannaa kysyjän. Pistää epäilemään..
Luin otsikon ensin että ”manipuloinnin mestar”
Jos Martinalla olisi ainuttakaan ammattiin valmistumisen todistusta, toki hän olisi niistä julkaissut kuvat. Hän ei sitäkään suostu kertomaan, onko aivan tosissaan saanut edes peruskoulun päättötodistusta.
Kateus on kavala tauti. Voimia peräkammariisi 😍
Arvostan Martinan ahkeruutta ja ammattitaitoa.
Toivottavasti joku taho tutkii Martinan koulutuksen perinpohjin. Selviää, että onko hän täysin PÄTEVÄ ja KOULUTETTU kaikkeen tuohon ammatillisesti mitä lehdessä väittää. Onko todella pätevä ja ammattimainen neuvomaan ihmisiä terveys-ja hyvinvointiasioissa 🤔 Martina haluaa tutkia kommentoijien kommentit, mutta onko hänellä itsellä puhtaat jauhot pussissa? Onko koulutus todella noin hyvä mitä hän väittää? Ihan ihmisten terveyden takia tulisi myös Martinaa metodit tutkia pohjia myöten. Tulisi sitten kaikille kerralla selväksi kerralla 👍 Jos on hyvä, pätevä ja koulutuskin on korkea, niin puheet epäpätevyydestä loppuvat siihen. Mutta jos ei...
Nyt olisi vaikka Seiskalle salapoliisityötä 👍
Pikku äitylit on vaan katkeria kun Martina menestyy ja hyvinvointivalmennusten myynti vaan kasvaa. Taustalla on kuitenkin viha sitä kohtaan, että Martina menestyy miesten kanssa paremmin ja sekös äityleitä kiukuttaa.
Kuule, äityli-peräkammarinpoika, lukisit kommentit ajatuksella, niin huomaisit, että niissä on täyttä asiaa. Ei samoja vanhoja, tylsiä fraaseja joita sinä toistelet kun ei järki riitä kunnon asialliseen kommentointiin. Ai niin, voimia sinne peräkammariin ❤️
Mitä tämä äityli sanan käyttö on, pilkkaatko äitejä?
Olen samaa mieltä. Halveksii äitejä pikku äityli nimityksellä. Ei taida itse olla äiti, mutta kasvaessa toivottavasti viisastuu.
Sitten hän halveksii myös Martinaa, onhan Martinakin äiti. Omassa äitisuhteessa varmaan jotain häikkää koska suhde äiteihin ja äitiyteen tuollainen.
Salaa moni toivoisi, että saisi menetyksekkään miehen, mutta se ei ole kaikille mahdollista. Palstalla haukkuminen kertoo näistä ongelmista.
Ai jaa.. Onko sillä Martinalla paljonkin niitä miehiä.? Kerro kun tiedät. Seiska voisi olla kiinnostunut Martinan monista miehistä.
Sinähän paljastit tuolla ylempänä että Martinalla on monia miehiä, kun kerroit että Martina menestyy miesten kanssa paremmin kuin me tavisnaiset. Juuri nimenomaan miesten, ei miehen. Kerro tiedoistasi vaikka Seiskalle. Siellä haluttais varmasti tehdä juttu Martinan monista miehistä. Montako miestä hänellä tällä hetkellä mahtaa olla?
Äityli-peräkammarinpojalla on varmaan taustalla huono äitisuhde 🤔 Tai sitten vaan on kateellinen heille, joilla on lapsia 😃 Epämiellyttävä tyyppi 🤢
Maisakin on äiti, ainakin näkee lastaan joskus 😃 Häntäkin äityli-tyyppi pilkkaa 👍
Siis en ymmärrä miten tää luupää ei voi koskaan myöntää olevansa väärässä. Se että haastetaan oikeuteen asiaa kommentoineet lääkärit ja hammaslääkärit, siis hei haloo. Kuka ostaa enää tämän ylimielisen, lääkäreitäkin viisaamman omasta mielestään yli-ihmisen valmennuksia. Eihän sen juttuihin uskalla enää kommentoida mitään kun pelko et tulee haastetuks oikeuteen. On vaan kateellinen muiden koulutuksesta ja huono itsetunto.
Kyllä uskaltaa kommentoida. Jos Martina alkaa oikeusjuttua kehittelemään, häneltä ensimmäiseksi selvitetään ammati- ja tutkintotausta. Hänellä ei sellaisia ole, joten hänen ammatillista kunniaansa ei voi loukata. Rikosoikeus ei tällaista juttua ota käsiteltäväkseen, silla siellä on myös ihan oikeita rikosjuttuja. Ysityisesti Martina voi tietenkin haastella ketä hyvänsä, mutta lopputulos on sama kuin rikospuolellakin. Asianajo- ja oikeuskulupalkkiot kaatuvat omaan niskaansa, mutta eihän Martina itse mitään maksa. Äidin lompakolle vaan tai jätetään ulosoton käsiteltäväksi.
Samaa mieltä. Tuo hyvinvointivalmentaja on asetettava vastuuseen myös siitä, että riittääkö tosiaan koulutus kaikkeen siihen mitä on saanut rauhassa puuhastella. Onko opinnot viety loppuun, onko plakkarissa todistukset ja diblomit. Toivottavasti joku ottaa selvää 👍
Kaikki valmennukset netistä kopsattuja. niitä voi jokainen itsekin netistä lukee eikä maksa yhtään mitään. tuskin kaupustelijalla on mitään ravitsemus tieteen tutkintoa suoritettu. omatekonen lettu tieteen vihtori.
Jos Martina todella uskaltaa jotain sitruunavesi-case-kanteita tehdä, niin vaarana on se, että tulee myös vastakanteita häntä vastaan...
Pikkuäitylit eivät usko Martinan osaamiseen ja nyt kiihkeästi puolustautuvat muka juridisella osaamisellaan. Aivan varmoja äitylit on siitä, ettei Martina menesty oikeustaisteluissa. Kyllä oikein naurattaa tämä osaamattominen äityleiden tyhmien juttujen jauhaminen. Ottakaas vähän rennommin ja vaikka pullo keskiolutta niin kyllä se siitä verenpaine laskee.
Tässä sitä on selvästi Martinan opetuslapsi!
Verenpainetta keskarilla laskemaan siis joka iikka,kun uskallamme asettaa tyrkyn ammattitaidon ja osaamisen kyseenalaiseksi~Hyi meitä!
Tutkintotodistusten perääminen ammattitaidon osoittamiseksi on varmaan pikkumaista kateutta sekin?
Juristit,lääkärit,hammaslääkärit ja ammattitaitoiset pt.t nyt vaan tietää pissiksen mielestä paljon vähemmän alastaan kuin Martina.Nih!
Kenellä tässä oikein on syytä naureskella?
Martina on aina viisaampi kuin lääkäri, poliisi tai kuka tahansa koulutuksen ammattiin saanut henkilö. Martinan mielestä koulutus sucks! Turhaa ajan hukkaa ajattelee Martina. Martina kannustaa omia tyttöjäänkin omapäisyyteen ja kouluja käymättömyyteen.
Kaikkitietävä, viisas, lain ja sääntöjen yläpuolella. Sitä on Martina Aitolehti. Nauttii materiasta joka on hänelle kaikki kaikessa.
Onneksi Vikkellä on Esko-iskä, joka ohjaa ainoaa tytärtään opintielle ja hankkimaan hyvän koulutuksen. Toivottavasti edes tytöstä tulee koulutettu, omillaan toimeentuleva nainen 👍 eikä mitään ” poppamies-naista”.
Vali vali vali, täällä vaan valitetaan ja haukutaan Martinaa. Eihän teidän tarvitse ostaa hyvinvointivalmennuksia jos ette niihin usko. Jatkakaa vaan happisten ja suklaan syöntiä ja juokaa kokista päälle niin kyllä se pömppömaha siitä kasvaa saatte läskiä joka puolelle.
Eihän tässä valmennusohjelmien ostamisesta olekaan kyse vaan niiden asiantuntija- ja alkuperästä. Martina on oikein itse nimennyt itsensä alan ammattilaiseksi ja herkkähipiäisenä tuntee itsensä loukatuksi, kun hänen ammattiantuntemusta on kyseenalaistettu. Lisäksi hän on kertonut ottaneensa yhteyttä juristiin (kuten kaikki silikonibimbot tekevät) ja oikeudenkäynnistäkin on tainnut olla puhetta. Siitä vaan, voipi maksaa ison kasan seteleitä Martinalle, vaikka tuskin hän sellaiseen oikeasti ryhtyy, kunhan uhoaa.
Martina voi oikeasti kumota kaikki väitteet ja pahat kommentit ,näyttämällä todistukset kaikista mitä myy ....onko hänellä esim: Pt tutkinto todistus missä suoritettu?
Jos mää lääkäriin tai hammasläkäriin menen niin oletan, että heillä on asianmukainen tutkinto suoritettu. Jos ostan ravintovalmennuksen niin sama juttu....
Samaa valitusta aina vaan. No älä osta!
Marrtina aina riehuu ja tekee uutisia lehtiin kuin matti nykänenkin, huvitusta kansalle.
Aivan karsee tapaus..sivistystason puute paistaa rivien välistä ja piiloväkivaltaisuus.
kantsii kysyä tämän seurapiirikaunottaren tuntevilta(lue: vältteleviltä) ja me akat lehdet ja muut iltapäivälehet sais hävetä ett on nostanut muijan framille..white trashin suomiversio naamioituna eiralaisuuteen!!! vai mitä mieltä muut on?
Tiedettiinkö Iltiksen jutussa ihan varmasti, kuinka ” korkeasti koulutettu” Martina on? Oliko toimittajan tiedot ajan tasalla? No, oikeuteen haastetut, tehkää vastakanteita. Kaivakaa niin syvältä, että kaikki tulee ilmi. Myös Martinan todellinen koulutus.
Kyllä, uusi naispuolinen Matti Nykänen. Mitään merkittävää ei oo saanut aikaan (toisin kuin Matti nuoruudessaan) ja menee kohusta kohuun. Väkivaltainenkin vielä. Martinan ja Stefun "parisuhde" kuin uusi Matti ja Mervi.
Totta puhut.
Näiltä Martinan puolesta nyt mekkaloivilta pissiksiltä on jäänyt huomaamatta,että näiden kouluttamattomien silikonityrkkyjen naamalla tehdään näillä netin hyvinvointi sivustoilla bisnestä.treenit on melko pieni sivuseikka,
Päätarkoitus näillä alustoilla on myydä niitä lisäaine jauheita ja ryynejä,joita Martinakin mainostaa ”puhtaan ruuan”varjolla.
Koulutus kysymykset nainen on jatkuvasti sivuuttanut sujuvasti ja horissut,jostain viikonloppu täydennys koulutuksesta ja englanninkielisestä ravitsemuskurssista,joka sekin yhden suoritetun osion jälkeen on vaiettu kuoliaaksi.
Että onnea vaan oikeudenkäyntiin,jonka jokainen täysjärkinen tajuaa turhaksi.
Katsotaan, mitä kaikkea esiin tuleekaan, kun suurta huumevyhtiä selvitellään. Samaan aikaan näillä turhiksilla Martina, Nanna ja Sofia ja keitä muita turhakkeita, tienasivat yks´kaks yli 100.000 e "valmennusohjelmilla". Juu... Sohvi sinne oikeuteen on jo kutsukirjeen saanutkin, mutta epäilemättä sellainen kopsahtaa postiluukusta Martinalle ja Nannallekin. Ja se ei oli Linnankutsu :)
Kyllä huumevyyhtiin liittyvää kytkösoikeudenkäyntiä on tulossa. Katiskassa syytettyinä olevien läheiset ja oudot rahakuviot ovat takuulla tarkastelun alla.
Jos ei ole niin ainakin olisi syytä tutkia.
Selittämätön tulojen nousu herättää epäilyksiä—ei noita alessa aina olevia treenejä kauppaamalla tuollaisiin äyreihin päästä.
Muutaman tollon etelän treenileirit tuskin tuottavat edes kulunsa.
Sponsoreita on muutama ja niidenkin keulakuva valintaa ei voi kuin ihmetellä.
Näyttäis että elämäntyyli ja tapa on melkoisen kallis —menoja riittää,mutta riittääkö tulot.
Kuplan puhkeamista odotellessa.
Martina on luonut menestyksekkään bisneskonseptin hyvinvointivalmentajana ja myynti vetää kun rasvattu. Instassa on kymmeniä tuhansia seuraajia, jotka ostavat myös Martinan vaatemalliston vaatteita. Kirja julkistetaan lähiaikoina ja lehdet kirjoittavat Martinasta säännöllisesti. Martinan kannattaisi hyödyntää kuuluisuus alkamalla Helsingin kuntavaaliehdokkaaksi. Vaalit on jo ensi vuonna ja valtuuston jäsenyys vaikka perussuomalaisten riveissä toisi taas lisää julkisuutta. Se olisi hyvä ponnahduslauta myös eduskuntaan Kike Elomaan tavoin. Martinan urasta olemme nähneet vasta alkutaipaleen ja nuorekkaana osaajana hän ehtii olla vielä monessa mukana.
Provo😂😂😂
Toivottavasti!
Vakavasti puhuen kuka ihmeessä keksii ehdottaakkaan jotain näin hullua?
Martina poliitikoksi —luoja meitä siltä varjelkoon.
Puoluevalinta tosin on ainoa mahdollinen, sinne aina mahtuu vielä yksi rikollisen taustan omaava tollo laukomaan näkemyksiään.
Provokshan tää kaistapäinen ehdotus varmaan on tarkoitettu? Please?