Ja taas mennään

Jouduin tuossa turvautumaan päivystävään lääkäriin.Käskettiin vaan tulla jonottamaan.Olihan niitä sairaita siellä melkoisesti vastaanottoaulassa odottelemassa.Ehdin matkalla paleltua melkoisesti ja päätin pitää takin päälläni vähän aikaa,jotta lämpenen.Siihen sitten penkin päähän,pieneen tilaan,polvi toisen päälle ja odottamaan.Siinä sitten aika kului ja lämpenin,päätin viedä takin narikkaan.Nousin ja lähdin..siinä toistakymmentä silmäparia seurasi mielenkiinnolla...Jalkani oli näet puutunut aivan pökkelöksi ja tuskin kykenin kävelemään.Jotenkin onnistuin koikkelehtimaan vastaanottotiskin reunaan ja siitä tukea hakien konkkaamaan naulakolle.Onneksi wc tilat olivat vieressä,sinne pakenin "tasaamaan poskieni punaa".Vaati pokkaa kävellä "muina miehinä" takaisin odotussaliin.
21625
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mulle kävi vähän samalla tavalla kerran kun olin terapeutillani muutama vuosi sitten. Kun aika loppui ja nousin ylös, kaaduin keskelle lattiaa kun jalat olivat niin puutuneet, etteivät kantaneet. Ja oli vielä korkeakorkoiset kengät jalassa, terapeutti varmaan luuli, että niiden vuoksi kaaduin :D

Äänestä
  • samanlainen puutuminen kerran bussipysäkillä.Ei siinä vielä mitään mutta kun samaan aikaan viereen tuli kyynärsauvojen kanssa mies,niin oltiin melko noloa poikaa

    Sanoin kyllä miehelle että ei tämä sinusta johdu vaan jalan puutumisesta. Äijä kyllä aluksi mulkaisi ,mutta lopuksi naurettiin koko asialle

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lääkärillä kirjoitti:

Jouduin tuossa turvautumaan päivystävään lääkäriin.Käskettiin vaan tulla jonottamaan.Olihan niitä sairaita siellä melkoisesti vastaanottoaulassa odottelemassa.Ehdin matkalla paleltua melkoisesti ja päätin pitää takin päälläni vähän aikaa,jotta lämpenen.Siihen sitten penkin päähän,pieneen tilaan,polvi toisen päälle ja odottamaan.Siinä sitten aika kului ja lämpenin,päätin viedä takin narikkaan.Nousin ja lähdin..siinä toistakymmentä silmäparia seurasi mielenkiinnolla...Jalkani oli näet puutunut aivan pökkelöksi ja tuskin kykenin kävelemään.Jotenkin onnistuin koikkelehtimaan vastaanottotiskin reunaan ja siitä tukea hakien konkkaamaan naulakolle.Onneksi wc tilat olivat vieressä,sinne pakenin "tasaamaan poskieni punaa".Vaati pokkaa kävellä "muina miehinä" takaisin odotussaliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu