Katsotaan kaupassa etiketissä ettei ole saastemaiden tuotteita.
Tuetaan samalla kotimaista työtä.
Kiina on sulkenut Wuhanin ja kymmenkunta muuta kaupunkia sen läheisyydessä. Kaupungeista ei enää pääse pois. Kaikki lento- ja junaliikenne on pysäytetty.
Myös kiinalaisen uudenvuoden juhlia eri puolilla maata on peruttu, koska ihmisten ei haluta kokoontuvan yhteen koronaviruksen leviämisen estämiseksi.
Yksi Pekingin suosituimmista nähtävyyksistä, keisarillinen palatsialue Kielletty kaupunki, suljetaan lauantaina viruksen takia.
Nyt yksinomaan kotimaassa kasvatettua ruokaa ostaa
11
<50
Vastaukset
- Anonyymi
aika epäselvää ja kaukaa haettua argumentointia EUn korkeimmilla tuilla tuetetun maatalouden tueksi
- Anonyymi
Puhtaampaa on ruoka kotimaisena. Niin se vain Kapi on vaikka muuta yrität sössöttää.
Suora SOTILAS - Anonyymi
Katsotaan kaupassa etiketissä ettei ole saastemaiden tuotteita.
Tuetaan samalla kotimaista työtä.
Kai kansakoulun olet käynyt, että osaat lukea, ja ajatella lukemasi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsotaan kaupassa etiketissä ettei ole saastemaiden tuotteita.
Tuetaan samalla kotimaista työtä.
Kai kansakoulun olet käynyt, että osaat lukea, ja ajatella lukemasi.osti tai ei, maatalouden kohdalla tuemme sitä jokatapauksessa verovaroin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsotaan kaupassa etiketissä ettei ole saastemaiden tuotteita.
Tuetaan samalla kotimaista työtä.
Kai kansakoulun olet käynyt, että osaat lukea, ja ajatella lukemasi.Vaikuttaa Pankkolängvitsi ettei ole niin kokonaan saatu kansakoulua läpäistyä.
Lestan huudahduksetkin sitä kertoo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsotaan kaupassa etiketissä ettei ole saastemaiden tuotteita.
Tuetaan samalla kotimaista työtä.
Kai kansakoulun olet käynyt, että osaat lukea, ja ajatella lukemasi.Ja millä korvamme jopa maailman kalleimman ruuan heikentämään kilpailukyvyn? Kun suomalainen hitsari joutuu tekemään x tuntia töitä ruokkiakseen perheensä, Keski-Euroopassahan pärjää x/2 tunnilla? Maatalouden tuetkin maksaa kuitenkin tuo samainen hitsari veroina.
- Anonyymi
Sinne ei ole paljoa luottoja.
Kiina yritti rajoittaa keskustelua koronaviruksesta jo tammikuun alussa – ainakin kahdeksan verkkokeskustelijaa pidätettiin
Kiina on pidättänyt viruksesta sosiaaliseen mediaan kirjoittaneita ja pakottanut hongkongilaisia toimittajia poistamaan Wuhanissa kuvaamaansa aineistoa. Tiedonsaannin hankaloittaminen voi vaikeuttaa tartuntojen selvittämistä ja lisätä niiden leviämistä.
Kiinan viranomaiset ovat saattaneet haitata tiedonvälitystä koronaviruksen leviämisestä. He ovat pidättäneet ihmisiä, jotka ovat keskustelleet viruksesta sosiaalisessa mediassa sekä uhkailleet toimittajia pidättämisellä.
Tammikuun kolmantena päivänä Hubein maakunnassa sijaitsevan Wuhanin kaupungin poliisi kertoi ”rangaisseensa kahdeksaa ihmistä valheellisen tiedon julkaisemisesta tai levittämisestä ilman vahvistuksia”.
Uutistoimisto AFP kertoi tuolloin, että poliisi tiedotti asiasta sosiaalisen median kanavissaan ja kehotti ihmisiä noudattamaan lakia ja pidättäytymään väärän tiedon levittämisestä.
Pidätetyt olivat kirjoittaneet Kiinan sosiaaliseen mediaan Weiboon ja verranneet uutta koronavirusta sars-viruksen aiheuttamaan epidemiaan.- Anonyymi
Ihanaa kommunistit ihannaa.
Meilläkin täälläkin joku vielä uhoaa lahtareista, kohteensa vain väärä kun ei kommunisteihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihanaa kommunistit ihannaa.
Meilläkin täälläkin joku vielä uhoaa lahtareista, kohteensa vain väärä kun ei kommunisteihin.Tälle lestaa huutavalle Kiinalaista käärmettä.
- Anonyymi
Kotimaassa tuotetuista raaka-ainesta valmistettua ruokaa ostaessasi tuet samalla lestakepulismia ja Sipilän lestamafiaa...
- Anonyymi
Mikset syö savettikissaa Kiinalaiseen TAPAAN, KUN VALITAT MAAILMAN PARHAASTA RUUASTA SUOMALAISESTA. Sillä persupunikin posket pullistuu.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit264228Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2993564TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.302499Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372439- 1402097
- 551936
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1201811Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:81535Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21413Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi201328