Heinäsirkat

Raamattu kertoo Johanneksen Ilmestyskirjassa lopun ajoista. Idästä tulee heinäsirkkoja, jotka syövät kaiken vihreän.

Nyt sellaisia heinäsirkkaparvia on tullut Afrikkaan mm. Somaliaan. Epätoivoiset maanviljelijät yrittävät hätistää heinäsirkkoja käsiä huitomalla, ampumalla ja muilla keinoin. Kaksi tervettä kättä on liian vähän suurien heinäsirkkaparvien karkoittamiseen.

Onko nyt Raamatun kertoma lopun aika?
18109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Heinäsirkkaparvia on ollut aina.

1Äänestä

Missähän kohtaa siellä niin sanotaan?

Äänestä

Johanneksen Ilmestys 9 luku.

Äänestä
  • Tuossa ne eivät koskeneet ruohoon vaan vaivasivat ihmisiä. En enää muista, missä se kohta oli missä ne söi kaiken vihreän. Siitä on aikaa yli 40 vuotta kun luin Raamattua.

    Äänestä

Pohjois -_Suomessa ovat lentäneet jo mustat kissatkin.

Äänestä
  • Sanoi häviöstään katkera väärä profeetta.

    Äänestä

  • Teuvo, sinä odotetusti petit taas lupauksesi. Ketku mikä ketku.

    Äänestä

  • Se on tänne pimeälle Pohjois-pohjanmaalle, tuo taikausko kuten lestaadiolaisuuskin syvälle juurtunut.

    1Äänestä

Sanoisin, että lopunajat ovat olleet käynnissä jo satoja vuosia.

Äänestä

Jos olisit elänyt pari miljoonaa vuotta sitten olisit nähnyt vähän enemmän.

Nyt ei ole kovin erilaiset ajat näkyvillä. Ihmisiä kuolee siellä ja täällä koska meitä on joka paikassa.

Ja me saamme tietää siitä. Niin ei ollut ennen. Ei heinäsirkkaparvista saati tsunameista. Ihminen on typerys joka ei näe ikinä todellisuutta.

Nämä Johanneksen kirjat vois jo siirtää mappiin Ö.

1Äänestä
  • Niinpä.

    1Äänestä

Onko sekin heinäsirkka, kun hän kerran heinäkasasta löysi Sirkan?

Äänestä

Taitavat olla muslimeja, tuhoavat kaiken kannattavan elinympäristöstään uskonsa varajolla.

Äänestä

onko nämä iltalehdet , sanomat jotain tiedelehtiä .......minä hölmö olen pyyhkinyt ahterini niillä .

sanoma ja alma , suomen tiedelehdet , raakaa tietoa , pelkkää hyötyä lukijalle , tulee rahaa ikkunoista ja ovista näiden uutisilla.

Äänestä

Olet tulkinnut väärin Johanneksen Genesiksen.

HeinäSirkka parvet ovat kyllä tulleet, symboolista, mutta ne ovat muuttosirkkoja, jotka tuhoavat läntisen yhteiskunnan omalla julmalla uskonnollaan !!!!

Ei täälläkään kylmässä pohjolassa olla turvassa näiltä muuttajilta.....

Kaikki viedään alkuperäisasukkailta, työ, terveydehuolto ja sosiaaliturva, jopa vanhuksilta, joille ei riitä rahaa ArvokkaaseenVanhuuteen, noin 50 vuoden yhteiskunnan eteen raadannan ja werojenmaksun jälkeen, kun muuttajat vievät kaikki rahat, 3,2 MILJARDIA, on yhtä kuin 3200000000 EUROA menee vuodessa näiden täyshoitoon ja samalla Omat Vanhukseeme ovat ILMAN sitä RahallistaTukea, joka Heille KUULUISI !!!!!!!!!!!!!

Voi Johannes, mitä ENNUSTIT, mutta oikeassa olit , mutta jospa seuraavassa jakeessa oleva KaikenKorjaava ja Kaiken Korvaava NEMESIS tulee ja laittaa kaiken taas kohdalleen.....

Toivotaan niin, sillä eihän tämä näinkään woi mennä ???? !!!!

Jo Hannes

Äänestä
  • Onpa taas jutut uskiksella. Oottelee koston jumalatarta, kellehän sen pitäs kostaa?
    Kostolla ja kidutuksella hehekumointia näkyy uskovaisen elämä olevan.
    Muutenkin juttusi on niin rasistinen, että joltain muulta palstalta se oisi siivottu heti pois.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Raamattu kertoo Johanneksen Ilmestyskirjassa lopun ajoista. Idästä tulee heinäsirkkoja, jotka syövät kaiken vihreän.

Nyt sellaisia heinäsirkkaparvia on tullut Afrikkaan mm. Somaliaan. Epätoivoiset maanviljelijät yrittävät hätistää heinäsirkkoja käsiä huitomalla, ampumalla ja muilla keinoin. Kaksi tervettä kättä on liian vähän suurien heinäsirkkaparvien karkoittamiseen.

Onko nyt Raamatun kertoma lopun aika?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu