Moraalin, taiteen ja kauneuden rappio.

Siihen ovat syyllisiä globaalikommunistit jotka valheellisesti nimittelevät itseään sosiaalidemokraateiksi tai vain demokraateiksi. Heidän päämääränsä on emansipaation mukaisesti massojen tasapäistäminen tyhmiksi ja helposti hallittaviksi valtioiden orjajoukoiksi.

Moraalia pyritään rampauttamaan pyrkimyksillä sallimalla huumeiden käyttö ja pedofilia. Kotimainen kommunistimme Anja Kontula ehdotti eduskunnassa jopa insestin sallimista. Pienille lapsille syötetään kouluissa törkeää "sukupuolivalistusta" ja näin viedään heiltä lapsuus.
Päiväkoteihimme viedään maahamme tunkeutuneita partamuukalaisia likistelemään taaperoikäisiä pikkutyttöjämme.

Entisaikojen loistavat monumentaaliset veistos- ja kuvataiteet on korvattu ääliömäisellä nykytaiteella. Jollei eroja näe on syytä vierailla sekä Ateneneumissa että Kiasmassa.

Klassinen musiikki on korvattu Jumalan kieltävällä saatanallisella rock- musiikilla. Laulutaide on tuhottu naurettavalla räpillä. Sen keulakuvaksi pääsyyn edellytetään yhteiskuntavastaisuutta ja rikollista menneisyyttä.

Entisen arkkitehtuurin kauneuksia pyritään tuhoamaan kiihtyvällä raivolla. Ne korvataan hirvittävillä betonilaatikoilla jonne massat tungetaan koska elinolot keskusten ulkopuolilla tehdään mahdottomiksi.

Koulujen opetus on tasapäistetty. Seinille hyppivät apinaoppilaat ja lahjakkaat nerojen alut joutuvat "opiskelemaan" samoissa tiloissa. Opettajat on pakotettu antamaan näille samat numerot koska.....

Viimeisimpänä mutta en vähäisempänä näen valkoisen rodun joukkotuhoyrityksen. Olemme liian itsenäisiä ja ajattelevia joten meidät on hävitettävä ja tasapäistettävä.
Täysin vieraista ja vihamielisistä kulttuureista tuodaan Eurooppaan miljoonittain lukutaidottomia jotka raiskavat ja murhaavat väestöämme.
Tämä on kommunistiemme mielestä hyvin suotavaa koska ne aiheuttavat epäsopua ja jakavat kansaamme. Tämä tulee johtamaan sisällissotiin jotka kommunistit luulevat voittavansa.

Historia on opettanut että kommunistit häviävät aina verisesti.

22

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Veli nazi on näköjään tulossa vanhaksi.

      Tuon hänen vuodatuksensa minä muistan lukeneeni 1950- luvulla, 1960- luvulla, 1970-luvulla. 1980-luvulla, 1990-luvulla, 2000-luvulla epäilyksin, että 2K olisi syynä, 2010- luvulla... vain syylliset ovat vaihdelleet hieman.

      Joka kerta kirjoittajat ovat esitelleet itsensä suoraselkäisinä rehellisinä vanhan kansan miehinä, etten sanoisi harmaaksi kelottuneina pölkkypäinä.

      Yleisin syyllinen on ollut turmeltunut nuoriso, osansa ovat saaneet myös amerikkalainen roskakulttuuri, kommunistit, opiskelijaliikkeet, naisasianaiset, rokki, löyhä kotikasvatus tai sen kokonaan puuttuminen, uskonnon opetuksen poistaminen jne.

      Nyt on saatu valikoimaan uusina tulokkaina matut, demarit, tasa-arvo ja homot.

      Näin se kehitys kehittyy ja ajat muuttuvat ... oikeastaan aika vähän.

      • Anonyymi

        Aloitus niin ala-arvoinen,ettei kommentoitavaa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloitus niin ala-arvoinen,ettei kommentoitavaa!

        Minun mielestäni kirjoitus oli oikein hauska ja täysi ja siksi ei mulla ole siihen kommenttia.
        Lisää tällaista.


    • Anonyymi

      Kun muistellaan aiempia tapahtumia niin monet homoja kauhistelevat ovat sittemmin jääneet itse kiinni homosuhteista.

      Uskoisin että Nazinkin Pattaya-jutut on kaunisteltuja.

      Kaikkihan tietävät että Lady-poikia siellä riittää.

      • Anonyymi

        Vaikeneminen on myöntymisen merkki, eikös niin?


    • Anonyymi

      Eihän suuri osa suomalaisistakaan ole valkoisia, vaan mongoloideja siperiansiitoksia. Jos suomalaiset olisivat suomalaisia eikä jotain kehitysmaalaispaskasakkia, Suomi olisi suomalainen eikä mongolestajuoppomatuyms. apinatarha.

      • Anonyymi

        Tuota mieltä olivat aiemmin (rasistiset) tutkijat. Nykytieteen valossa ei pidä paikkansa, kuten ei muutkaan rasistiset sterotypiat!


      • "Eihän suuri osa suomalaisistakaan ole valkoisia, vaan ..."

        Ai jaa.
        Että elämä maapallolla onkin syntynyt Suomessa?
        Että vain suoraan kotimaisesta avainlippu-alkulimasta sisäsiittoisesti polveutuvat suomalaiset ovat oikeita valkoisia suomalaisia?
        Mie-len-kiin-tois-ta.

        Saattaisi tämän kirjoittajan kohdalla tosiaan pitääkin paikkansa.
        Sitten vaan toivotaan, että evoluutio hoitaa hänelle vielä aivotkin.


      • Anonyymi
        Fat_Earth kirjoitti:

        "Eihän suuri osa suomalaisistakaan ole valkoisia, vaan ..."

        Ai jaa.
        Että elämä maapallolla onkin syntynyt Suomessa?
        Että vain suoraan kotimaisesta avainlippu-alkulimasta sisäsiittoisesti polveutuvat suomalaiset ovat oikeita valkoisia suomalaisia?
        Mie-len-kiin-tois-ta.

        Saattaisi tämän kirjoittajan kohdalla tosiaan pitääkin paikkansa.
        Sitten vaan toivotaan, että evoluutio hoitaa hänelle vielä aivotkin.

        Heh, hyvä kirjoitus.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Heh, hyvä kirjoitus.

        Ki-toos!


      • Anonyymi
        Fat_Earth kirjoitti:

        Ki-toos!

        Whoah.

        Fat palasi.

        Iskikö Covid vai mitä kävi?


    • Anonyymi

      SDP:n, työväenliikkeen eli ay-liikkeen ja vasemmiston lue hyvinvointivaltiodemokraatit rakentaman Suomen Pohjoismaisen hyvinvointioikeusvaltion ja sopimusyhteiskunnan koulujärjestelmän maailman huiput mm. Pisa-tuloksissa ja ÄO:ssa muka tasapäistettyjä?
      Suomen menestys kaikilla hyvinvointimittareilla ja kehityksen mittareilla, sekä kansainvälinen näkyvyys on ihan maailman huippua ja paljon, paljon 5,5 miljoonan suomalaisten väkimäärää suurempi. Se siitä tasapäistämisestä. Me olemme extraordinary -kansa ja nimenomaan hyvinvointivaltiodemokraattien ansiosta.

      • WOW!

        Hienoa pojat, upeita näkemyksiä ja kannanottoja jopa ihmisen alkuperästä jota ei tosin kukaan tiedä.

        Itse en usko perinteiseen kehitysoppiin jossa ihmisen DNA olisi muokkautunut sattumien summana liejuryömijästä apinan kautta nykyisenlaiseksi. DNA on vaatimattomasti sanottuna monimutkainen:
        https://fi.wikipedia.org/wiki/DNA

        Kauneus taiteessa, musiikissa ja arkkitehtuurissa ovat kuitenkin menneet apinan tasolle.
        Ne pystyvät maalaamaan ainakin parempia tauluja kuin monilla apurahoilla palkitut nykytaitelijamme.
        Meneekö siis taidekehityksemme taaksepäin vai mistä lienee kysymys?

        Vastaus löytyy uuskommunismista joka taistelee kauneutta ja yksilöllisyyttä vastaan kaikin keinoin.
        Pohjois- Korea kuitenkin sallii esittävän taiteen jos se esittää prsidentin loistavaa taistelua kansan hyvinvoinnin parhaaksi.
        Islam on päättänyt että kaikki kirjoitus- kuva- ja maalaustaide on tuhottava sekä ainoastaan Koraani on sallittava korvaus tälle kaikelle.


      • Anonyymi
        nazi kirjoitti:

        WOW!

        Hienoa pojat, upeita näkemyksiä ja kannanottoja jopa ihmisen alkuperästä jota ei tosin kukaan tiedä.

        Itse en usko perinteiseen kehitysoppiin jossa ihmisen DNA olisi muokkautunut sattumien summana liejuryömijästä apinan kautta nykyisenlaiseksi. DNA on vaatimattomasti sanottuna monimutkainen:
        https://fi.wikipedia.org/wiki/DNA

        Kauneus taiteessa, musiikissa ja arkkitehtuurissa ovat kuitenkin menneet apinan tasolle.
        Ne pystyvät maalaamaan ainakin parempia tauluja kuin monilla apurahoilla palkitut nykytaitelijamme.
        Meneekö siis taidekehityksemme taaksepäin vai mistä lienee kysymys?

        Vastaus löytyy uuskommunismista joka taistelee kauneutta ja yksilöllisyyttä vastaan kaikin keinoin.
        Pohjois- Korea kuitenkin sallii esittävän taiteen jos se esittää prsidentin loistavaa taistelua kansan hyvinvoinnin parhaaksi.
        Islam on päättänyt että kaikki kirjoitus- kuva- ja maalaustaide on tuhottava sekä ainoastaan Koraani on sallittava korvaus tälle kaikelle.

        Persunatsin kehitys pysähtyi johonkin liejuryömijän ja apinan välillä, otan osaa.


    • Anonyymi

      ALOIITTAJA :olet täysin oikeassa nykymenon suhteen.Saapa nähdä mistä
      suomalaiset viellä itsensä löytävät,tie helvettiin on aukaistu.

    • Anonyymi

      ALOIITTAJA :olet täysin oikeassa nykymenon suhteen.Saapa nähdä mistä
      suomalaiset viellä itsensä löytävät,tie helvettiin on aukaistu.

    • Anonyymi

      Ylösnosto!

    • Anonyymi

      Se mitä kulloinenkin "eliitti" junailee ja kuvittelee ohjaavansa massoja, erehtyy pahasti. Me massat vittujaka piitata "eliitin" kultturellisjuonnoista, pitäkööt kurjat elämänsä hönötorneissaan.

      Taide ei kuole koskaan ja sen vapaus on rikkumaton, kunnes itse maailmankaikkeus vetää viimeisen kvanttiryypyn !!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe