Paperikoneita suljetaan Suomessa

Kiky-lakot ovat periaatekysymys. Ei kukaan viisas muuten lakkoilisi 1,1%:n tähden. Tärkeilevät ay-pomot haluavat "näyttää", mistä kana pissii. Jäsenet kärsivät, kun he eivät saa palkkaa. Lakkoavustus on peanuts. Koko maa kärsii.

Ay-pomot eivät päätä työpaikkojen perustamisesta, mutta lakoillaan ajavat työpaikkoja ulkomaille. Kaikilla toimialoilla, joissa ay-pomot ovat kiristäneet sopimuksia lakkoilulla, ovat menettäneet työpaikkoja. Kaikki. Kahdekymmenen vuoden aikana on Suomessa suljettu 40 paperikonetta ja 30.000 työpaikkaa on kadonnut. Yritys, jolla on paperikoneita eri maissa sulkee seuraavat koneet Suomessa. Se on faktaa. Ei kannata vittuilla niille, jotka päättävät työpaikoista.

Minulle vittuiltiin, kun olin yritysjohtaja. Pääluottamusmies kiristi minua sanomalla, että hänen takanaan on koko kaupungin ammattiosasto. No, seuraavan tehtaan perustin Kiinaan. Jos tulee lisäkapasiteetin tarve, tuskin sitä tulee Suomeen.

Kiky-lakot ovat pelkästään ay-pomojen vittuilua Sipilän jo historiassa olevalle hallitukselle. Jäsenet ovat pelinappuloita ay-pomojen leikissä. Hei camoon!!!!!
52<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Lakkoilkaa paperiduunarit. Sen seurauksena ainakin 3 paperikonetta suljetaan suomesta ja toiminnot siirretään ulkomaille. Kannattikos?
T: Nimim: Mahdutte kortistoon

Äänestä
  • ei lakkoja tarvita,
    tekee vaan duunarien kanssa sopimuksen,
    niin helppoa se on...

    Äänestä

Onhan se luonnollinen asia, että työntekijöistä on päästävä eroon koska ei haluta edes kahtapäivääkään vuodessa antaa periksi, tietenkin se on ammattyhdistys pamppujen vittuilua työantajia kohtaan ja muide ammattiyhdistys aktivistien, jotka muutenkin lonkkaavetäävät ja sairastaavat työnantajan laskuun. Tavallinen rehellinen työtätekevä duunarihan siinä vain kärsii ja palkka laskee, eli ei nouse ja työpaikkakin menee.
Uusia tehtaita rakennetaan siten että ne automatisoidaan duunarit ulos periaatteella, kilpailukyvyn ja kannattavuuden mukaan.

Äänestä

Kiinaan koneensa vienyt yritysjohtaja voi tietysti seurata konettaan sinne
missä hyvä olla on ja lakkoja ei tunneta, mitä he_____ä vielä täällä urputat !

Kiky oli AY-liikkeen kertaluontoinen köyhänapu sellukattilansa äärellä
nyyhkyttävälle kasinokapitalistille, ettei 26 miljardin pääomatuloihin
tarvinnut ruveta lovea tekemään.
Insinöörin ja salaman välähdyksen jälkeen on aina ruvettava korjaamaan
vahinkoja. Insinööri Sipilä vakuutuskuorineen aiheuttikin huomattavan
paljon korjattavaa kuten aktiimalli, taksiuudistus ja tämä kiky, eräitä
mainitakseni.

Äänestä

Wahlroosin agenda: ihmisten ei tarvitse tulla toimeen palkallaan -> avustuksia hakemaan ja kokonaan työttömille kansalaispalkka.

Äänestä
  • Eikä paperiduunarit muka tule toimeen palkallaan? Tienaavat kuin pankinjohtajat mutta silti hoilaavat; "Nälkä meil on aina vieraanamme, vaan kuin korpit haaskoiltaan..."

    Äänestä

Kaikki vanhat paperikoneet ja sellutehtaat kannattaa sulkea ja uudetkin rakentaa siten, että ne käyvät täysin automaattisesti, ja mieluummin Venäjän puolelle. Sen kannattavampaa. Myös Uruguaan.

Äänestä

AY-liike on tehnyt suomesta niin kalliin paikan tuottaa mitään ja työlistää ketään että on täysi ihme että täällä on vielä näinkin paljon yrityksiä ja tehtaita.
Lakoilla saadaan taas muutama tehdas siirtymään muualle ja lisää työttömiä kilometritehtaalle. AY-pamput lihoo ja naureskelee partaansa.
PS: Mitä syytä koulutukseensa nähden vähän koulutetulla sellunkeittäjällä ja paperiduunarilla on muka lakkoilla? Ainakaan tulotason takia ei tarvitsisi, taitaa olla ihan periaatteellista ja harrastusluontoista vänkyröintiä vaan...

Äänestä

Aloittaja kerro mitä kukin tässä asiassa haluaa ja vaati. Tiedätkö oikeasti vai nolaatko itsesi julkisesti. On sinulla melkoinen ajatusmaailma jos mielestäsi kaikki tuolla pöydässä olevat asiat on vaan periaatekysmyksiä.
Kerro lisää mitä tässäkin oman ymärryksesi mukaan ymmärrät mistäkin?

Äänestä
  • En tiedä mitä aloittaja on ajatellut. Mutta faktaaon, että Euroopassa on paperintuotannon ylikapasiteettia. Se tarkoittaa että Euroopassa suljetaan paperitehtaita. Missä, sen ratkaisee taloudellinen kannattavuus. Tehtaita vertaillaan ja huonoimmat suljetaan. Toivottavasti ei Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En tiedä mitä aloittaja on ajatellut. Mutta faktaaon, että Euroopassa on paperintuotannon ylikapasiteettia. Se tarkoittaa että Euroopassa suljetaan paperitehtaita. Missä, sen ratkaisee taloudellinen kannattavuus. Tehtaita vertaillaan ja huonoimmat suljetaan. Toivottavasti ei Suomessa.

    Sitä vartenhan täällä lakkoillaan ja nostetaan tuotantokustannuksia (lähinnä palkkakustannuksia, kun puun hintaa on jo pudotettu) jotta täältä tehtaita suljettaisiin. Eivät sitten pilaa ympäristöään eikä ilmastoa.

    Äänestä

Kunhan Uimaharjustakin lakkauttavat tehtaan, niin eipä ole enää mistään töitä puolella palkallakaan. Siinä kärsii eläkkeetkin. Ovatko ne työntekijät ihan pimeitä? Minä pääsin aikanaan kunniallisesti eläkkeelle ja ainut ammattiliittohöyry sai kenkää ja nyt sitten kärvistelee miten sattuu. Ei onnistu bisnekset, vaikka töissä pärjäsi hyvin. Pitäsköhän lähteä vaihtamaan uusi Mersu ay-jäsenmaksuista säästyneillä rahoilla.

Äänestä

Ei AY-liikkeen kultapossuilla, paperiduunareilla, ole mitään syytä lakkoilla.
Jo nyt tienaavat ihan liikaa koulusivistykseensä nähden, ei ahneuslakot saa keneltäkään sympatiaa. Pitäis tehdä kuin ennenvanhaan kultaisella 1920-30 luvulla, porukka pihalle ja uudet kohtuullisuuden tuntevat tilalle töihin.

Äänestä

Koneet sulkee AHNEET SIJOITTAJAT kun mikään ei riitä pitäis Suomessa sallia lapsityö ei tarvis palkkaa maksaa niin saatais tää uppova SUOMI NOUSUUN.

Äänestä
  • Kun sellunkeittäjän mersunvaihto on vaarassa niin tottakai pitää mennä lakkoon!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun sellunkeittäjän mersunvaihto on vaarassa niin tottakai pitää mennä lakkoon!

    he heh,
    tukiaisten maksupäivänä,
    ei hartikaisen saranat pääse ruostumaan,

    kyllä ay-pomot maalaisliitosta ja mtk:sta huolen pitää,
    että hankitoja pystyy suorittamaan...

    Äänestä

Ay-liikkeessä pomot porsastelevat liiton omaisuudella aivan päättömästi. Pitääkö Riku Aallonkin hankkia kaksi kertaa enemmän kuin pääministeri? Antti Rinnekkin laskutti päättömästi yleisen tavan mukaan kymmeniä tuhansia aiheettomia kuluja kun oli sellainen tapa. Sitten joku poltti kun tuli jostain riitaa. Tyhmät duunarit maksaa. Järkevät kuuluvat vaan kassaan ja saavat monesti parempaa palkkaa. Sitten kun oikeasti tarvitsisi apua, niin täysin hämmensivät tutun asiat sekaisin työnantajan törkeässä vääryydessä ja työnantaja pääsi kuin koira veräjästä törkeässä huolimattomuudessa.

Äänestä
  • Sama se on aina, että kun tarvitsee todella apua, niin eivät kun sotkevat vaan asiat. Työntekijä jää aina nuolemaan näppejään. On tiedossa monta tapausta. Kaksi tuttua kiroaa kyykyssä, kun pitikin kuulua liittoon. Arsyttävät vaan työnantajan ja sitten hylkäävät työntekijän yksin selvissäkin asioissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sama se on aina, että kun tarvitsee todella apua, niin eivät kun sotkevat vaan asiat. Työntekijä jää aina nuolemaan näppejään. On tiedossa monta tapausta. Kaksi tuttua kiroaa kyykyssä, kun pitikin kuulua liittoon. Arsyttävät vaan työnantajan ja sitten hylkäävät työntekijän yksin selvissäkin asioissa.

    Ja+kusettavat+aina+ja+joka+mutkassa.+Ensinnäkin+houkuttelevat+uusia+jäseniä+ansioonsidotulla+työttömyysturvalla+jonka+liitto+muka+tarjoaa.++Vaikka+liitoilla+ei+ole+mitään+tekemistä+ansioonsidotun+kanssa,+vaan+sen+maksaa+työttömyyskassa+johon+työntekijä+voi+samoin+eduin+kuulua+ilman+minkään+liiton+jäsenyyttäkin+ja+paljon+paljon+halvemmalla+jäsenmaksulla!+Tätä+vaan+ei+haluta+kertoa+koska+nuo+1,6%+liiton+jäsenmaksut+ovat+mannaa+ay-pampuille.Liitot+ovat+olevinaan+niin+kaikkivoipia+ja+muka+työntekijän+puolella,+mutta+kun+tosi+tulee+eteen+niin+kylläpä+apu+onkin+kiven+alla.+Mitään+todellisia+vaikutusmahdollisuuksia+niillä+ei+ole+ja+lakoilla+tehdään+vahinkoa+vain+työntekijöille,+eli+liiton+jäsenille.+Rauhan+aikana+on+helppoa+sotia,+mutta+kun+tulee+tosi+paikka+niin+liiton+ukot+on+ekana+käpykaartissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sama se on aina, että kun tarvitsee todella apua, niin eivät kun sotkevat vaan asiat. Työntekijä jää aina nuolemaan näppejään. On tiedossa monta tapausta. Kaksi tuttua kiroaa kyykyssä, kun pitikin kuulua liittoon. Arsyttävät vaan työnantajan ja sitten hylkäävät työntekijän yksin selvissäkin asioissa.

    kummallista söpötystä,
    valehtelua,
    mut niinhän se maalaisliitossa pitää,
    valehdella,
    ministerilläkin pitää olla linnatuomio,
    valehtelusta,
    tukilaputkin täytetään,
    valehtelulla,
    sitten kusetetaan itseäänkin,
    eihän se tarkastaja voi meille,
    tulla...

    Äänestä

Pitäisi paperimiehet laittaa työhaluttomuuseläkkeelle ja ottaa kortistosta freshit ukot ja akat tilalle. Mitään perustetta ei ole tuollaiselle lakolle kun kyseessä ei edes ole mikään matalapalkka-ala.

Äänestä

"Yritysjohtajathan" ne tänne kirjoittelee, aamun parhaat naurut siitä.

Äänestä
  • onhan ne maalaisliiton tukipummit,
    yritysjohtajia,
    olevinaan,
    ainut mitä ne yrittää,
    on kusetus...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    onhan ne maalaisliiton tukipummit,
    yritysjohtajia,
    olevinaan,
    ainut mitä ne yrittää,
    on kusetus...

    Olet oikeassa kepulaiset tukijussit ja paperiduunari-sellunkeittäjäsosialistit ovat yhteiskunnan liian suureksi paisuneita käenpoikia jotka ei enää pesään mahdu.
    Jusseilla yhteiskuntaa lypsää MTK ja paperipossuilla ay-liike, molempien ahneus on mennyt yli äyräidensä.

    Äänestä

Kylläpä tekisi paperiduunareille hyvää kun firmat pistäisivät tehtaat seisomaan muutamaksi kuukaudeksi ja lopettaisivat muutamia myllyjä kokonaan.
Moisille rettelöijille luu kurkkuun ja työhaluisia tilalle.

Äänestä

Häpeäisivät edes vähän, mutta kun ovat ay-liikkeen höynäytettävissä. Saattavat hankkia 5.000 euroa ihan olemattomilla ansioilla osaamisen ja koulutuksen suhteen. Minä olisin tuossa tapauksessa nöyrä ja yrittäisi vaan säilyttää tehtaan paikkakunnalla ja päästä kunniallisesti eläkkeelle.

Äänestä
  • Niin luulisi järjellä ajatellen mutta kun ahneus käskee toisin.

    Äänestä

Paperiduunari on niin tyhmä, että tekee mitä vain kun ay-liikkeen mafiosot käskee. Omaa ajattelua ei ole ollenkaan, eikä siihen siksi luoteta. Suomessa paperi- ja sellumiesten palkat selvästi kilpailijamaita kovempia (Ruotsi ja Saksa), mutta se ei näille tollukoille riitä. Missäpäin Suomea suljetaan seuraava paperikone?

Äänestä
  • en ymmärrä,
    minkä vitun takia mualaisliiton tukipummit,
    on niin katkeria paperimiehille ja ay-lle,

    joha se teidän uskonnollinen johtajanne,
    kaivoi 6miljardia duunarin taskusta...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    en ymmärrä,
    minkä vitun takia mualaisliiton tukipummit,
    on niin katkeria paperimiehille ja ay-lle,

    joha se teidän uskonnollinen johtajanne,
    kaivoi 6miljardia duunarin taskusta...

    Kielenkäytöstäkin huomaa että älykkyysosamäärä ei päätä huimaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kielenkäytöstäkin huomaa että älykkyysosamäärä ei päätä huimaa.

    ymmräsit kuitenkin kysymyksen,
    osaisitko vastata pitkään ihmetystä herättäneeseen kysymykseen...?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ymmräsit kuitenkin kysymyksen,
    osaisitko vastata pitkään ihmetystä herättäneeseen kysymykseen...?

    Ja sinä luulet että maailmassa ei muita ole kuin paperiduunareita ja maajusseja?
    Kyllä meitä kuule on paljon jotka veroilla koetamme teitä molempia elättää, toisia MTK:n ja toisia ay-liikkeen kautta. Molemmille pitäisi laittaa jäitä hattuun että tuo ahneus paranisi.

    Äänestä

... 6 miljardia". Minkä vuoksi työnantajan ylipäätään pitää maksaa työntekijän eläke- ja sosiaaliturvamaksuja ? Ja minkä takia työnantajan tulee maksaa vuosittain työntekijälle täyttä palkkaa (5 viikkoa pekkaspäivät), kun työntekijä makaa kotonaan ?

Äänestä
  • Koska punikkien maasta polkaisema AY-liike kostaa edelleen kapitalistille vuoden 1918 tapahtumia, sen verran se jäi kaivelemaan...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska punikkien maasta polkaisema AY-liike kostaa edelleen kapitalistille vuoden 1918 tapahtumia, sen verran se jäi kaivelemaan...

    Näin on. Ay -liike on punaniskojen viimeinen linnake. Siihen harvat nuoret liittyy, kun saavat YTK.sta työttömyysturvan ja oikeusturvan paljon halvemmalla.

    Äänestä

  • Siksi koska työnantajat ovat näin halunneet. Sopimuksiisahan on molempian osapuolten allekirjoitukset.

    Voihan se tehdä toisinkin. Miulle sopii mainiosti, että tuntipalkkaa nostetaan sen verran, että se kattaa nämä kulut, jos alan ne itse maksamaan. Kunhan käteen jäävä vuositulo pysyvät samana, niin nou hätä.

    Äänestä

Ammattiyhdistysliike elää ja voi hyvin.
Sen ei tarvitse häpeillä ansioitaan hyvinvintivaltion rakentajana.

STK loi YTK kassan toiveissa että saisi murennettua AY-liikettä, tämä
kassa ei puolusta asiakkaittensa etuja.

Jos joskus näennäisesti näyttää siltä että AY-liike on heikko, ei tarvita kuin
joku insinööri Sipilä tai suurin maataloustukien saaja kasinokapitalisti
Walhroos sohaisemaan kepillä niin liike näyttää kyntensä.

Yhteiskunnan suurimmat tukien saajat ja veronkiertäjät, so sosiaalipummit
ovat yritys- ja maataloustukien saajat jotka eivät tee niitten etujensa eteen
mitään toisin kuin palkansaajat joitten saamat loma muut edut ovat vain
neuvotteluissa sellaisiksi muutettuja palkan osia.

Äänestä
  • Suurkapitaali saa nykyään kesytettyä AY pomot helposti jos haluaa... Rahalla!
    Lihavaksi syötetyt ja ahneuteensa rutinoituneet Ay-pamput myyvät kaikki aatteensa mikäli luvassa on lisää RAHAA! Ja sitten nämä duunariressukat uskovat että heidän puoliansa muka pidetään ja maksavat kiltisti jäsenmaksunsa liitolle ja lakkoilevat kun käsketään. Kaikesta käärii voitot AY pamput ja laskun maksaa duunari.

    Äänestä

  • Suomessa on yksi veroparatiisi. Se on Hakaniemessä. Ay -liike ei maksa centtiäkään veroja, vaikka tulot satojamiljoonia vuodessa. Tällaista käenpoikaa sitten duunarit syöttää vielä pienistä palkoistaan. Tyhmiä kun ovat. Nuoret ei halua liittyä tällaiseen järjestöön.

    Äänestä

Paperiliiton puheenjohtaja sanoi televisiossa, että he haluavat pitää koneet käynnissä. Ei vaikuta siltä, koska paperimiehet ovat ajaneet linjat alas ja liivijengi on porteilla vahtimassa, ettei kukaan mene töihin vaikka haluaisi!

Kiky-tunnit on paperin sopimuksessa hyvässä hengessä sovittu toistaiseksi, ei määräajaksi. Sen takia Riku Aallon kelkkaan lähteminen haukkumaan niitä talkootunneiksi on väärin. Lakkoilussa taitaa olla kysymys aivan muusta kuin jäsenien edusta!

Paperimiehet, poistakaa vuonna 2020 naurettavalta kullostavat kiristykset sopimuksista, saunalisä ja juhannusviikon erilliskorvaukset. Kyllä 20 euroa tunnilta lisineen on ihan ok. Jos kiky-tunnit on ylitsepääsemätön kysymys, niin siitä kyllä pääsee jäsenien tietämättä vaihtamalla ne kolmeen pekkaspäivään. Pekkaset on todellisia talkootunteja työntantajan kannalta. Ukot makaa sohvalla ja palkka pitää maksaa. Ei mitään järkeä!

Lakoissa tulee tuhansia euroja takkiin ja vaarantuu työpaikat Suomessa. Lakoilla tuet vain Riku Aallon "kukkoilua". Eläkää nykypäivää, piitäkää koneet käynnissä ja menkää töihin!

Äänestä

Pekkaspäivät ovat osa sovittua palkkasopimusta.

Perustellumpaa on kyseenalaistaa miksi palkansaajan pitää kustantaa
pankolla löhöilevän maajussin elätys, vieläpä kahteen kertaan, ensin
EU-tuet ja vielä toiseen kertaan kansallisilla tuilla.

Toinen elättiläs on yritykset joille maksetaan järjettömiä tuotantotukia,
tuetaan koneinvestointeja, on työllistämistukia ja kaikkia näitä käytetään
väärin.

Viimeisten uutisten mukaan sekä Pellervon että Palkansaajien tutkimus-
laitosten mukaan Suomen paperiteollisuus on kustannusvertailussa
erittäin kilpailukykyinen muhin verrattuna.

TOISIN SANOEN TAISTOLAISKOMMUNISTI BJÖRN WALHROOS
KÄVI TAAS KERRAN JULKISUUDESSA PUHUMASSA TÄYTTÄ PASKAA !

No, eihän siitä muuhun olekkaan, paitsi tietysti nostamaan maan suurimmat
maataloustuet.

Äänestä
  • Tuotantotukia ei makseta kuin pienelle osalle yrityksistä, sitä on turha yleistää. Ay -liike on yhteiskunnan käenpoika. Ei maksa satojen miljoonien vuosituloista senttiäkään veroja. Duunarit sitten vielä syöttää näitä ay-liikkeen mafiosoja, maksamalla pienestä palkastaan
    suhteettoman suuren osuuden ay-jäsenmaksuja. Aivan älytöntä touhua.

    Äänestä

Kannattaa ainakin kaikki työntekijät sanoa irti ja palkata lakkoilemattomia.

Äänestä

Punaniskapösilö yläpartanen uhkailee yrityksiä "saarrolla" ja ties millä.
On jääny pojulla laki lukematta. Ainiin, se lukutaito, puhumattakaan luetun ymmärtämisestä. Pitäs haastaa oikeuteen tuommonen uhkailija.

Äänestä

Kuinka paperin käyttö voi vähentyä, kun muovituotteista on menossa pakkoluopuminen ja esim. kertakäyttö astioilla on kova menekki joita on tehty muovista.

Äänestä
  • Etkös ole lukenut että passipaperia ei enää tarvita kun tännekin tulee vain paperittomia.

    Äänestä

TUOREIMPIEN LUKUJEN valossa SAK:n jäsenmäärä jatkaa syöksyään. SAK maksaa ensi vuonna EAY:lle 607 000 jäsenestä.

Viime vuoteen verrattuna SAK:n jäsenmäärä on vähentynyt noin 20 000:lla. Puheet entisestä miljoonan jäsenen SAK:sta ovat utopiaa, vaikka SAK:ssa tätä myyttiä yritetään pitää yllä.

Tätä vauhtia SAK on ennemminkin puolen miljoonan SAK.

Vielä 2015 SAK maksoi EAY:lle maksuja 705 470 jäsenestä. Neljässä vuodessa jäseniä on kaikonnut noin satatuhatta.

Äänestä
  • Mainoksissaan ay-mafiosot laskee eläkeläisjäsenet mukaan. Onnettomat maksoivat pienestä palkastaan kymmenykset ay-mafiosojen kampaviinereiden ostoon. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

    Äänestä

Hyvin mielenkiitoinen palsta. Olisi mielenkiintoista jutella kirjoittajien kanssa vastakkain miten oikeasti ymmärtävät asiat, vai onko vaan humalassa kirjoitettuja kateuksia omien huonojen valintojen vuoksi.
Kai kaikki ymmärtää että yritysten työntekijät maksamillaan veroillaan maksaa verovaroista palkkansa saavien palkat, ja heidän omat ansiot ei ole pois veronvaroin palkatuilta vaan päinvastoin

Äänestä

Lakko+rakoilee.+Viisaimmat+ovat+jo+menneet+töihin.+"Ollaan+lakossa+tai+voiaan+olla+olemattakin"...JVG:+"Ja+matka+jatkuuJoensuusta+länteen,+Kuopiosta+pohjoiseenEi+enää+duunii,+painan+puita+uuniinSyvemmälle+skutsiin+meen"Paperiliiton+ja+muut+Teollisuusliiton+uholakot,+poliittiset+lakot+menee+päin+mäntyä!Jäsenet+kärsii+näissä+poliittisissa+työtaisteluissa,+joissa+lakkokenraalit+kukkoilee,+yrittävät+kiillottaa+omaa+kilpeään+ja+hoitaa+haavoittunutta+egoaan.+Ei+onnistu.+Miten+lakkokenraalien+yöunet+kestävät+yt:t+ja+menettävät+työpaikat?Kiltit+lakkoihin+pakotetut+jäsenet+eivät+vikise+perheen+menetetyistä+eurotonneista.+Siitä+pitää+lakkokersantit+kentällä+huolen.+Aivopestyä+porukkaa.+Viisaimmat+menevät+jo+töihin,+kun+feikki+on+selvinnyt.+Eivät+portillakaan+tiedä,+miksi+lakkoillaan.+Hokevat+vain+heille+opetettua+kirosanaa+"kiky"+ja+Riku+Aallon+markkinoimaa+"talkootyö".+Paskapuhetta.+Kiky+on+1,1%.+Se+oli+sisäinen+devalvaatio.+Ei+ole+koskaan+ilmaisia+tunteja.+Kiky+toi+20.000+-+40.000+työpaikkaa.+24+tuntia+lisätyöaikaa+kuuluu+sisälle+sopimuksiin+toistaiseksi,+kuten+kaikki+muutkin+pykälät.+Poistetaanko+12+pekkaspäivää?+Riku+Aalto,+pekkaset+on+"talkoopäiviä"+työnantajille!Ei+ole+pakko+kuulua+liittoon.+Työt+eivät+ole+koskaan+lakossa.+Jotkut+skutsiin+menevät+ovat.+Päin+mäntyä+jo+100+vuotta!

Äänestä
  • "Poistetaanko 12 pekkaspäivää? Riku Aalto, pekkaset on "talkoopäiviä" työnantajille!"

    Ei paperimiehellä ole pekkasia...

    Äänestä

Typerää tuollainen lakkoilu kun samaan aikaan osa kansasta kulkee työttömänä.
Hoitaisitte työnne kun teillä kerran sellainen vielä on. Toivoo eläke-ukko.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kiky-lakot ovat periaatekysymys. Ei kukaan viisas muuten lakkoilisi 1,1%:n tähden. Tärkeilevät ay-pomot haluavat "näyttää", mistä kana pissii. Jäsenet kärsivät, kun he eivät saa palkkaa. Lakkoavustus on peanuts. Koko maa kärsii.

Ay-pomot eivät päätä työpaikkojen perustamisesta, mutta lakoillaan ajavat työpaikkoja ulkomaille. Kaikilla toimialoilla, joissa ay-pomot ovat kiristäneet sopimuksia lakkoilulla, ovat menettäneet työpaikkoja. Kaikki. Kahdekymmenen vuoden aikana on Suomessa suljettu 40 paperikonetta ja 30.000 työpaikkaa on kadonnut. Yritys, jolla on paperikoneita eri maissa sulkee seuraavat koneet Suomessa. Se on faktaa. Ei kannata vittuilla niille, jotka päättävät työpaikoista.

Minulle vittuiltiin, kun olin yritysjohtaja. Pääluottamusmies kiristi minua sanomalla, että hänen takanaan on koko kaupungin ammattiosasto. No, seuraavan tehtaan perustin Kiinaan. Jos tulee lisäkapasiteetin tarve, tuskin sitä tulee Suomeen.

Kiky-lakot ovat pelkästään ay-pomojen vittuilua Sipilän jo historiassa olevalle hallitukselle. Jäsenet ovat pelinappuloita ay-pomojen leikissä. Hei camoon!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu