Yhteiskunta ei voi päättää, mikä on avioliitto

Jumala sääti avioliiton miehen ja naisen välille jo luodessaan ensimmäiset ihmiset.
Tämä tapahtui siten ennen kuin mitään yhteiskuntaa tai kulttuuria oli edes olemassa.
Avioliitto ei siten ole kulttuurisidonnainen ihmisen keksintö, vaan koskee kaikkia kulttuureja ja kansoja aikakaudesta riippumatta..

Raamatun luomiskeromuksessa Jumala käski miestä ja naista olemaan hedelmälliset ja lisääntymään. (1.Moos.1:28) Se, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, eikä mikään muu ihmissuhde, löytyy myös Jumalan antamasta käskystä:

"Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi." uuden liiton puolella Jeesus ja Paavali vahvistavat saman asian. (Matt.19:5 ja Ef.5:31)

Samaa sukupuolta olevat ihmiset eivät voi täyttää näitä avioliiton ehtoja: lisääntymistä, eikä sitä, että mies liittyy vaimoonsa.

Kaikkitietävä Jumala, joka loi ihmisen ja seksuaalisuuden, on maailman paras asiantuntija avioliitto ja sukupuoliasioissa. Siksi mikään maallinen hallitus ei ole moraalisesti oikeutettu muuttamaan Jumalan säätämää avioliittokäsitettä.
Jumalalla on tekijänoikeus omiin luomiinsa ihmisiin.

"Mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa ja kullakin naisella aviomiehensä." (1.Kor.7:2)

16

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin se vaan kävelee sekulaari yhteiskunta taikauskoisten uskomusten päältä. Siinä ei muurahaisen vikinä auta, eikä muurahaisen epäjumala puutu asiaan.

      • "Niin se vaan kävelee sekulaari yhteiskunta taikauskoisten uskomusten päältä. Siinä ei muurahaisen vikinä auta, eikä muurahaisen epäjumala puutu asiaan."

        Ei vaan kävele. Avioliitto on edelleen miehen ja naisen välinen liitto, eikä mikään muu ihmissuhde, vaikka sekulaari yhteiskunta sanoisi mitä tahansa.

      • Anonyymi
        Mark5 kirjoitti:

        "Niin se vaan kävelee sekulaari yhteiskunta taikauskoisten uskomusten päältä. Siinä ei muurahaisen vikinä auta, eikä muurahaisen epäjumala puutu asiaan."

        Ei vaan kävele. Avioliitto on edelleen miehen ja naisen välinen liitto, eikä mikään muu ihmissuhde, vaikka sekulaari yhteiskunta sanoisi mitä tahansa.

        Suomen lainsäädäntö määrittelee mikä avioliitto on ja kuka sen voi solmia. Tätä asiaa et päätä sinä Mark tai palvomasi mielikuvitusjumala :D

    • Anonyymi

      Miehen ja naisen luomisen kertomuksessa ei puhuta mitään avioliitosta. Se on paaaljon myöhempien aikojen keksintö, kun yhteiskuntien seniilit sedät tahtoivat naiset 'parempaan' ruotuun, järjestykseen ja herran nuhteeseen. Siis herran, ei Herran. - Nm. Snaijannetko

      • Mark5

        "Miehen ja naisen luomisen kertomuksessa ei puhuta mitään avioliitosta"

        Siellä puhutaan avioliitosta, vaikka kyseinen nimitys ei vielä silloin ollutkaan käytössä.
        Ei siellä puhuta monista muistakaan asioista: Ei parisuhteesta, ei sukupuolivähemmistöistä, ei homoseksuaaleista ei avoliitosta jne.

        Se on ihan yksi ja hailee mitä siellä sinun satukirjassasi lukee. Vanhat paimentolaisten sadut kiinnostavat lähinnä latvasta lahoja :)

        Jumala käski miehen ja naisen yhtyä ja lisääntyä. Tämä ei ole vielä mikään avioliitto, pikemminkin ehkä avoliitto.

        Tutustukaa historiaan, esimerkiksi siihen kuinka yhteiskunta syntyi ja järjestyi. Avioliitto on yhteiskunnallinen instituutio, Jumalalla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on ihan yksi ja hailee mitä siellä sinun satukirjassasi lukee. Vanhat paimentolaisten sadut kiinnostavat lähinnä latvasta lahoja :)

        Miltei kaikki sadut ovat tehty ja kirjoitettu oikeasta elämästä otetuista esimerkeistä. Ja saduissa on aina jokin opetus, se pitää vain keksiä - itse. - Nm. Mitä muuta jäänyt väliin

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jumala käski miehen ja naisen yhtyä ja lisääntyä. Tämä ei ole vielä mikään avioliitto, pikemminkin ehkä avoliitto.

        Tutustukaa historiaan, esimerkiksi siihen kuinka yhteiskunta syntyi ja järjestyi. Avioliitto on yhteiskunnallinen instituutio, Jumalalla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

        "Jumala käski miehen ja naisen yhtyä ja lisääntyä. Tämä ei ole vielä mikään avioliitto, pikemminkin ehkä avoliitto."

        Luotuaan ensimmäiset ihmiset, Jumala siunasi heidät (vihki avioliittoon) ja sanoi heille: ""Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa." (1.Moos.1:28)

        "Tutustukaa historiaan, esimerkiksi siihen kuinka yhteiskunta syntyi ja järjestyi. Avioliitto on yhteiskunnallinen instituutio, Jumalalla ei ole asian kanssa mitään tekemistä."

        Yhteiskunta koostuu ihmisistä ja ihmiset syntyvät miehen ja naisen välisestä avioliitosta.
        Yhteiskunta on siten seurausta avioliitosta eikä päinvastoin.

        Jumala sanoi: "Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa ja ne tulevat yhdeksi lihaksi."

        Yllä oleva jae todistaa, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, joka biologisella tasolla syntyy ensimmäisestä yhdynnästä. Samaa sukupuolta oleva pari ei voi täyttää ttä ehtoa eikä lisääntyä.
        Jumala sääti avioliiton jo ennen kuin mitään yhteiskuntaa oli edes olemassa. Siksi mikään yhteiskunta ei voi enää jälkikäteen määritellä, mikä on avioliitto. Jumalalla on tekijänoikeus avioliittoon. Yhteiskunta voi lailla vain vahvistaa miehen ja naisen välisen avioliiton.

      • Mark5 kirjoitti:

        Kuten edellä mainitsin, yhteiskunta koostuu ihmisitä ja ihmiset ovat seurausta miehen ja naisen välisestä avioliitosta. Yhteiskunta on seurausta avioliitosta eikä päinvastoin.

        Samoin kaikki kaikki ne kansanedustajat, jotka äänestivät ns. sukupuolineutraalin avioliiton puolesta, ovat itse syntyneet miehestä ja naisesta. Yksikään heistä ei ole syntynyt samaa sukupuolta olevista pareista.

      • Anonyymi
        Mark5 kirjoitti:

        "Jumala käski miehen ja naisen yhtyä ja lisääntyä. Tämä ei ole vielä mikään avioliitto, pikemminkin ehkä avoliitto."

        Luotuaan ensimmäiset ihmiset, Jumala siunasi heidät (vihki avioliittoon) ja sanoi heille: ""Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa." (1.Moos.1:28)

        "Tutustukaa historiaan, esimerkiksi siihen kuinka yhteiskunta syntyi ja järjestyi. Avioliitto on yhteiskunnallinen instituutio, Jumalalla ei ole asian kanssa mitään tekemistä."

        Yhteiskunta koostuu ihmisistä ja ihmiset syntyvät miehen ja naisen välisestä avioliitosta.
        Yhteiskunta on siten seurausta avioliitosta eikä päinvastoin.

        Jumala sanoi: "Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa ja ne tulevat yhdeksi lihaksi."

        Yllä oleva jae todistaa, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, joka biologisella tasolla syntyy ensimmäisestä yhdynnästä. Samaa sukupuolta oleva pari ei voi täyttää ttä ehtoa eikä lisääntyä.
        Jumala sääti avioliiton jo ennen kuin mitään yhteiskuntaa oli edes olemassa. Siksi mikään yhteiskunta ei voi enää jälkikäteen määritellä, mikä on avioliitto. Jumalalla on tekijänoikeus avioliittoon. Yhteiskunta voi lailla vain vahvistaa miehen ja naisen välisen avioliiton.

        Tutustukaa historiaan, esimerkiksi siihen kuinka yhteiskunta syntyi ja järjestyi. Avioliitto on yhteiskunnallinen instituutio, Jumalalla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

        >>Yhteiskunta koostuu ihmisistä ja ihmiset syntyvät miehen ja naisen välisestä avioliitosta.

        Ei vaan ihmiset syntyvät seksin tuloksena. Se ovatko ihmiset avioliitossa ei vaikuta tähän mitenkään :)

        >>Siksi mikään yhteiskunta ei voi enää jälkikäteen määritellä, mikä on avioliitto.

        Suomen lainsäädäntö märräittelee mikä avioliitto on ja kuka sen voi solmia.

        >>Jumalalla on tekijänoikeus avioliittoon.

        Mielikuvitusjumalallasi ei ole mitään oikeuksia, valitan mark :D

      • Anonyymi
        Mark5 kirjoitti:

        "Jumala käski miehen ja naisen yhtyä ja lisääntyä. Tämä ei ole vielä mikään avioliitto, pikemminkin ehkä avoliitto."

        Luotuaan ensimmäiset ihmiset, Jumala siunasi heidät (vihki avioliittoon) ja sanoi heille: ""Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa." (1.Moos.1:28)

        "Tutustukaa historiaan, esimerkiksi siihen kuinka yhteiskunta syntyi ja järjestyi. Avioliitto on yhteiskunnallinen instituutio, Jumalalla ei ole asian kanssa mitään tekemistä."

        Yhteiskunta koostuu ihmisistä ja ihmiset syntyvät miehen ja naisen välisestä avioliitosta.
        Yhteiskunta on siten seurausta avioliitosta eikä päinvastoin.

        Jumala sanoi: "Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa ja ne tulevat yhdeksi lihaksi."

        Yllä oleva jae todistaa, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, joka biologisella tasolla syntyy ensimmäisestä yhdynnästä. Samaa sukupuolta oleva pari ei voi täyttää ttä ehtoa eikä lisääntyä.
        Jumala sääti avioliiton jo ennen kuin mitään yhteiskuntaa oli edes olemassa. Siksi mikään yhteiskunta ei voi enää jälkikäteen määritellä, mikä on avioliitto. Jumalalla on tekijänoikeus avioliittoon. Yhteiskunta voi lailla vain vahvistaa miehen ja naisen välisen avioliiton.

        Tutustukaa historiaan, esimerkiksi siihen kuinka yhteiskunta syntyi ja järjestyi. Avioliitto on yhteiskunnallinen instituutio, Jumalalla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

        >>Yllä oleva jae todistaa, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto

        Aivan kuten kalevala todistaa että maailma syntyi sotkan munasta :D Paimentolaismiehen keksimillä saduilla ja mielikuvitusjumalallasi ei ole mitään todistusvoimaa :D

        Jahvesi jeesuksineen ovat mielikuvitusolentoja eivätkä siitä muuksi muutu.

    • "Yhteiskunta ei voi päättää, mikä on avioliitto"

      Tietenkin voi, jos kyseessä on yhteiskunnallinen teema.

      Voit toki keksiä sanalle "avioliitto" ihan mitä tahasa ominaisuuksia ja sisältöjä omassa leikkimökkimaailmassasi.
      Niillä ei tosin ole mitään painoarvoa missään muualla kuin siellä leikkimökkimaailmassasi.

    • Anonyymi

      Jumala sääti ihmismielen sellaiseksi että se määrittelee itse itselleen merkityksen jokaiseen kohtaamaansa asiaan.
      Sitten ihmismieli keksi myös itsekkyyden eli jokainen omassa itsekkyydessään olettaa että kumppanin on ajateltava asioista samoin kuin itse.
      Jokaisen on ajateltava myös raamatusta siten kuin minää siitä ajattelen
      nää_on_näitä
      Peukut aloittajalle

      • Anonyymi

        Jumalat ovat ihmisten keksimiä mielikuvitusolentoja, ei muuta

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      446
      6462
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      157
      3805
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      99
      2485
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      25
      1969
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      123
      1333
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1263
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      67
      1114
    8. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      63
      1085
    9. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      76
      1000
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      44
      983
    Aihe