Kuolemantehdas
PUNA-ARMEIJA SAAVUTTI AUSCHWITZIN 75 VUOTTA SITTEN, JA VAIN MURTO-OSA LEIRIIN TUODUISTA VANGEISTA OLI ELOSSA, KOSKA NATSIT JATKOIVAT TUHOAMISTAAN LOPPUUN ASTI.
Auschwitz oli tehdas, jollaista ei ollut ennen nähty. Se oli valtava, ja sen päätuote oli kuolema.
Logistiikkareitit olivat kunnossa, joten tehdasta oli helppo kasvattaa.
Natsit rakensivat suurimman tuhoamisleirinsä valloittamansa Puolan Oświęcimin kylään, sillä se sijaitsi itäisen Euroopan solmukohdassa. Sinne pääsi kätevästi junalla niin Varsovasta, Prahasta, Budapestista kuin Berliinistä. Kylässä oli Itävalta-Unkarin aikaisia ratsuväen rakennuksia, jotka natsit ottivat käyttöönsä.
Natsit ilmoittivat Wannseen konferenssissa tammikuussa 1942 tekevänsä kuolemasta teollisen tuotteen, kun ”lopullisesta ratkaisusta” eli juutalaisten systemaattisesta tuhoamisesta oli päätetty.
Auschwitzin toiminta käynnistyi kesällä 1940, ja leiri kasvoi nopeasti. Sen ylläpito vaati paljon työtä. Kun ihmisiä kuljetettiin paikalle eri puolilta Eurooppaa, joukosta poimittiin ensin raskaaseen ruumiilliseen työhön kelpaavat.
Keskitysleirin rautaporttiin taottu lause Arbeit macht frei (Työ tuo vapauden) oli julma valhe, jonka tarkoituksena oli pitää eloonjääneet nöyrinä. Monet henkiin jätetyistä alistettiin kiduttamaan ja tappamaan toisia vankeja ja hävittämään heidän ruumiitaan. Jotkut joutuivat tappamaan omia sukulaisiaan.
Vankien tuskanhuudot kuuluivat ulos asti kaasukammioista, kun alun perin tuholaistorjuntaan kehitetty Zyklon B -niminen myrkky alkoi vaikuttaa. Kaasulla saatettiin tappaa tuhansia ihmisiä päivässä.
Auschwitz oli yksi juutalaisten kansanmurhan päänäyttämöistä. Siellä kuoli lähes miljoona juutalaista mutta myös 19000 romania, yli 80000 puolalaista ja lisäksi esimerkiksi kommunisteja, homoseksuaaleja ja vastarintaliikkeen edustajia.
Monet vangeista tuotiin kuolemanleirille suoraan kotoaan. Monet olivat viettäneet jo vuosia juutalaisgetoissa, joissa elämä oli väkivaltaista, rajoitettua, julmaa, niukkaa ja arvaamatonta.
Moni uskoi, että sota loppuisi pian ja retkestä tulisi epämiellyttävä mutta lyhyt. Osa luuli matkaan lähtiessään olevansa menossa vain uuteen asuinpaikkaan, jossa elämä jatkuisi kohtuullisena. Niin heille oli uskoteltu. Siksi matkalaukkuihin oli pakattu kodin tavaroita, rakkaimmat muistot, valokuvat ja lelut.
Kaikki otettiin pois. Vankien tavaroita käytettiin natsihallinnon tarpeisiin.
Vaikka ryöstettyjä tavaroita jatkojalostettiin ja tuhottiin paljon, Auschwitzin keskitysleirimuseossa voi edelleen nähdä valtavat määrät vankien tavaraa, kuten matkalaukkuja, silmälaseja ja vangeilta leikattuja hiuksia.
Se oli äärimmäistä pahuutta ja vieläpä tieteen nimissä. Niin hirveää julmuutta, että sellaista olisi vaikea keksiä, ellei sitä olisi tapahtunut.
Josef Mengeleä sanottiin kuolemanenkeliksi. Hän oli yksi Auschwitzin keskitysleirin lääkäreistä. Selvästikin hän uskoi olevansa suuri tiedemies.
Nyt sanottaisiin, että Mengelellä oli ”vahva draivi”. Hän oli ”löytänyt oman juttunsa”. Jälkikäteen on pohdittu sitäkin, minkälainen persoonallisuushäiriö hänellä mahtoi olla. Miten muuten niin täydellinen epäinhimillisyys oli mahdollista?
Ihmiskokeisiin valikoituneita myös tapettiin ”tieteen nimissä” tai ”tarpeettomina”, ja lisäksi heitä kuoli kokeisiin. He joutuivat usein kärsimään hirvittäviä kipuja ennen kuolemaansa. Tehtiin leikkauksia ilman puudutusta. Annettiin myrkkyruiskeita. Pistoksia silmiin. Tartutettiin tahallisesti syfilis tai malaria.
Demonisointi on helppo tapa käsitellä käsittämätöntä. Mengele oli kuitenkin ihminen, joka oli valinnut tiensä.
Esimerkiksi kaksostutkimukseen hän oli tutustunut opinnoissaan Frankfurtin yliopiston perinnöllisyysbiologian ja rotuhygienian laitoksella. Auschwitzissa hän teki sitten aivan omia kokeitaan.
Mengelellä oli laboratoriot Auschwitzin miesten leirissä, naisten leirissä ja romanileirissä. Hän oli ahkerasti yhteydessä Berliinin Kaiser Wilhelm -instituuttiin ja lähetti sinne näytteitä vangeistaan.
Perla Ovitz -niminen nainen joutui Mengelen tutkimusten kohteeksi lyhytkasvuisuutensa takia. Hän on kertonut, että nälästä heikot potilaat pyörtyivät massiivisten verikokeiden takia.
Ovitz oli yksi ”Auschwitzin seitsemästä kääpiöstä”. Tilanne oli natsien mielestä niin innostava, että leirille tuotujen saapuessa keskellä yötä muut lääkärit herättivät Mengelen. Transilvaniasta kotoisin olevassa juutalaisperheessä oli seitsemän lyhytkasvuista muusikkosisarusta. Heillä oli kuitenkin myös tavallisen kokoisia sisaruksia.
Mengele oli perheen tavatessaan onnensa kukkuloilla: mitä oudompaa, sen parempaa, hän ajatteli. Kääpiöperhe pelkäsi Mengeleä ja kärsi tutkimuksista, mutta toisaalta loputtomien kokeiden kohteeksi joutuminen lopulta pelasti heidät. Mengele halusi pitää jännittävän tutkimusmateriaalin hengissä.
Kaksosten ja valtavirrasta poikkeavien ihmisten tutkimisella Mengelen piti selvittää arjalaisen ”herrarodun” jalostustapaa. Tehdyt verikokeet olivat kuitenkin hyvin tavanomaisia.
Miten Mengelestä tuli s
Kuoleman tehdas
30
241
Vastaukset
Miten Mengelestä tuli sellainen kuin hänet tänä päivänä tunnetaan? Ehkä häntä ajoi jonkinlainen akateeminen pyrkyryys. Sitä tuki hänen omaksumansa natsi-ideologia.
Mengele kasvoi katolisessa yrittäjäperheessä Baijerissa. Hän alkoi opiskella filosofiaa yliopistossa 1920-luvulla Münchenissä, ja opintojen parissa hän tutustui rotuoppiin. Hän jatkoi lääketieteen opintojen parissa Frankfurtissa.
Toisessa maailmansodassa hän ehti palvella natsiarmeijaa niin Ranskassa kuin Venäjällä. Hän halusi kuitenkin päästä eteenpäin tieteellisellä urallaan. Kun Auschwitzista tuli tarjolle lääkärin virka, se oli hänen unelmiensa täyttymys.
Mengele seisoi vastaanottamassa loputtoman pitkien junien karjavaunuja, jotka toivat näännytettyjä ja häväistyjä ihmisiä eri puolilta Eurooppaa. Hän osoitti kädellään oikealle tai vasemmalle, elämään tai kuolemaan.
Hän ei ollut ainoa lääkäri, joka valitsi tulijoita eri ryhmiin, vaan lääkärit tekivät päätöksiä vuorotyönä. Toisia riveissä seisovista vangeista käytettäisiin orjatyövoimana. Toisten elämä päättyisi heti.- Anonyymi
Entä sitten? Ei kiinnosta.
Mengele oli ahkera. Silminnäkijät ovat kertoneet, että monet natseista olivat leiriin saapuvia vankeja valitessaan ympäripäissään. Mengele oli selvin päin ja innoissaan.
Auschwitziin saapuvat vangit tuomittiin heti portilla suoraan kuolemaan, työhön tai pseudotieteellisiin
Miehet ja naiset jaettiin eri ryhmiin, lapset erotettiin vanhemmistaan. Ero oli nopea, eikä kukaan tajunnut, että se olisi useimmille lopullinen. Tämänkin henkiinjääneet ovat kertoneet.
Mengele oli pukeutunut siististi. Hän hymyili ja vihelteli päättäessään elämästä ja kuolemasta. Kontrasti oli hirveä, sillä tulijat olivat surkeassa kunnossa niin fyysisesti kuin henkisesti.
Mengele halusi poimia joukosta työvoimaa mutta myös sellaisia vankeja, jotka sopivat hänen omiin tutkimuksiinsa. Elävän ihmisen keho oli hänelle materiaalia, jolla saattoi tehdä mitä vain keksi.
Koirat haukkuivat, ja piiskat viuhuivat. Natsit karjuivat komentojaan. Suurin osa tulijoista saapui suoraan kuolemansa portille.
Melkein kaikki lapset tapettiin heti. Heitä oli paljon. Vanhukset, vammaiset ja sairaat sekä pienten lasten äidit, jotka eivät suostuneet eroamaan lapsistaan, tapettiin yleensä heti.
Silminnäkijät ovat kertoneet kuorma-autollisesta eläviä pikkulapsia, joka oli kipattu kuoppaan, jossa paloi tuli. Osa lapsista yritti kiivetä ylös, mutta natsit työnsivät heitä kepeillä takaisin.
Jos Mengele ei ollut varma, oliko naisista joku raskaana, hän puristi naista rinnasta kokeillakseen, tulisiko sieltä maitoa. Raskaana oleviksi paljastuneet tai raskaudesta epäillyt tapettiin.
Suurin osa yli miljoonasta Auschwitzin kuolonuhrista koki loppunsa kaasukammiossa. Moni kuoli myös ampumalla, myrkkyruiskeilla ja muilla väkivaltaisilla tavoilla. Suuri määrä ihmisiä kuoli tauteihin tai nälkään.
Nelivuotias puolanjuutalainen Michael Bornstein saapui Auschwitziin heinäkuussa 1944. Ei tiedetä, miksi häntä ei lähetetty suoraan kaasukammioon useimpien lasten tavoin.
Ennen Auschwitziin tuloa hänen perheensä oli työleirillä Puolan Pionkissa, missä perhe sai hyvää ruokaa hyväntahtoisen saksalaissotilaan ansiosta. Hän oli siksi hyvässä kunnossa. Ehkä se oli syy hänen pelastumiseensa, hän arvelee nyt.
Nelivuotias erotettiin vanhemmistaan ja ohjattiin lasten parakkiin. Rotat purivat lasten varpaita, kun he makasivat parakissa. Bornstein oli parakin nuorin.
Nelivuotias Michael Bornstein kannettiin yhtenä nuorimmista selviytyneistä vangeista ulos Auschwitzista, kun se vapautettiin 27.1.1945.
Sieltä valikoitiin lapsia Mengelen kokeisiin, isommat varoittivat. Jos vartija tulee kysymään, haluaako joku nähdä äitinsä, älä vain nosta kättäsi, isommat lapset opettivat Bornsteinille. Nelivuotiaan oli opeteltava olemaan näkymätön.
Hän oli lopulta yksi 52:sta alle kahdeksanvuotiaasta, jotka olivat elossa, kun venäläiset saapuivat Auschwitzin leiriin lumisateisena iltapäivänä 27. tammikuuta 1945. Koko leirillä eloonjääneitä oli vain 2819, ja heistäkin moni oli kuolemankielissä.
Juuri ennen sodan loppua natsit pakottivat lähes 60000 vankia niin sanotulle kuolemanmarssille Auschwitzista kohti Saksaa. Talvi oli kylmä ja luminen, eikä vangeilla todellakaan ollut säänmukaista varustusta. Marssilla nääntyi kuoliaaksi noin 15000 vankia.
Michael Bornstein selvisi, koska hänen äitinsä haki hänet lopulta salaa lasten parakista ja piilotteli häntä naisten parakissa. Kun äiti siirrettiin toiselle työleirille Itävaltaan, muut naiset pitivät hänestä huolta. Hän oli piilossa ja liian heikko kuolemanmarssille, mikä oli yksi syy hänen selviämiseensä.
Ensi maanantaiksi Bornstein matkustaa Puolaan osallistuakseen Auschwitzissa keskitysleirin vapauttamisen 75-vuotismuistojuhlaan.
Michael Bornstein vuonna 2019.
Hermostuttaa. Pelottaa, Bornstein kertoo HS:lle sähköpostitse. Onhan Auschwitz paikka, jossa hänet pienenä erotettiin äidistään ja jossa hänen isänsä ja veljensä tapettiin.Toisaalta hän uskoo, että paluu kauhujen tyyssijaan monien muiden selviytyjien kanssa voi merkitä hänelle ympyrän sulkeutumista ja uutta alkua.
”Näytämme maailmalle, että Hitler ei voittanut.”
Kun sota oli ohi ja Bornstein oli yksitoistavuotias, hän pääsi äitinsä kanssa Yhdysvaltoihin. Hän selvisi, sai hyvän elämän, päätyi tiedemieheksi ja perusti perheen.
Tietenkin Auschwitz jätti jälkensä. Käsivarren tatuointi muistuttaa Bornsteinia koko hänen elämänsä ajan varhaislapsuuden hirveistä kokemuksista ja isän ja veljen kuolemasta. Lapsena hän kärsi yksinäisyydestä ja erilaisuudesta.
Auschwitzin kauheuksiin kuuluu myös se, että Josef Mengele ei koskaan joutunut tilille teoistaan. Hän pakeni Auschwitzista hieman ennen Hitlerin Saksan vääjäämätöntä tappiota ja onnistui piilottelemaan muun muassa esiintymällä valenimillä. Ei ole viitteitä siitä, että Mengele olisi koskaan katunut tekojaan.
Monien paenneiden natsien tavoin hän päätyi Etelä-Amerikkaan. Natsien metsästäjät ja Israelin salainen palvelu Mossad eivät löytäneet häntä yrityksistä huolimatta. Hän kuoli aivohalvaukseen vuonna 1979 Brasiliassa uimareissulla kuin kuka tahansa eläkeläinen. Hän oli 68-vuotias.
Michael Bornstein oli muiden selviytyneiden lapsivankien joukossa, kun puna-armeija oli saapunut Auschwitziin natsien paettua.
Natsiajan hirmutekoja on vuosikymmenten kuluessa kerrattu niin paljon, että esimerkiksi Saksassa monet eivät ole enää pitkään aikaan jaksaneet kuunnella. Kuinka kauan menneisyyden kanssa pitää tehdä tiliä?
Mutta entä jos totuutta ei enää kerrota? Voisiko se kaikki siinä tapauksessa tapahtua uudestaan? Antisemitismi on kasvussa niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa.
Michael Bornstein uskoo, että holokaustin tapahtumat voisivat toistua. Siksi hän kiertää Yhdysvalloissa kouluissa kertomassa omista kokemuksistaan.
”Haluan maailman muistavan, mitä tapahtuu, jos emme välitä kiihkoilusta ja vihasta. Se ei pääty hyvin. Syrjintää on vastustettava, ennen kuin on liian myöhäistä”, Bornstein sanoo.- Anonyymi
Mengelen hirmuteoista ei taida kuitenkaan olla mitään muita todisteita kuin silminnäkijälausunnot ja historian saatossa on paljastunut valtava määrä valheita silminnäkijätodistuksissa.
Tohtori Josef Mengele (16. maaliskuuta 1911 Günzburg[1], Baijeri, Saksan keisarikunta – 7. helmikuuta 1979 Bertioga, São Paulo, Brasilia), oli saksalaislääkäri, joka teki vangeille epäinhimillisiä lääketieteellisiä kokeita Auschwitzin keskitys- ja tuhoamisleirikompleksissa. Hän oli myös mukana päättämässä, kenet alueelle kuljetetuista lähetettiin kaasukammioihin. Hänen arvonsa SS-joukoissa oli Hauptsturmführer. Josef Mengelestä on käytetty nimityksiä Kuoleman enkeli[1] (saksaksi Todesengel) ja Valkoinen enkeli[1] (saksaksi der Weisse Engel tai Weißer Engel).
Mengele pakeni toisen maailmansodan jälkeen Saksasta Etelä-Amerikkaan, jossa hän vietti loppuelämänsä. Hänen Auschwitzitssa tekemänsä rikokset pystyttiin dokumentoimaan laajasti ennen Nürnbergin sotarikosoikeudenkäyntejä ja muita sodanjälkeisiä oikeudenkäyntejä, joissa käsiteltiin saksalaisten toisessa maailmansodassa tekemiä rikoksia. Länsi-Saksan viranomaiset antoivat Mengelestä pidätysmääräyksen vuonna 1959 ja luovuttamispyynnön seuraavana vuonna.[1] Mengeleä ei kuitenkaan koskaan otettu kiinni eikä tuomittu rikoksistaan. Mengelen ja hänen kollegoidensa tekojen seurauksena kehitettiin Nürnbergin säännöstö, joka on ihmisillä tehtäviä lääketieteellisiä kokeita koskeva eettisten periaatteiden säännöstö.
Ja on hengiin jääneet jotka todistavat
- Anonyymi
Kaikkiin tekoihin pitäisi olla konkreettisia todisteita valokuvin, filmein, erilaisin vaikka kemiallisin tutkimuksin.
Näitä on, mutta ne eivät tue historiaa kirjoittaneita vaan päinvastoin pudottavat pohjaa väitteiltä.
Yllättävän suuri määrä oli hengissä, kun katseli noita vapauttajien filmimateriaaleja ja kohtuukunnossa monet, eli ruokaa oli jäljellä vaikka vapaudessakin oli nälkää ja kuolemaa niin tautien kuin pommitusten lisäksi.
Kuolleitten määriäkin on taidettu jo runsaasti lukumääräisesti pudottaa. Olisi ihmisiä vanhuuteenkin pelkästään kuollut, mutta heidätkin lasketaan tilastoihin uskoisin.
Juuri kuunneltuani Tapani kansaa tuossa sivussa, hän laulaa "tulkaa tytöt takaisin" levyllään jalorotuisesta naisesta, Hanna Tainista. No hän ei kuollut leireillä, mutta saako sitä nyt tuolla lailla kuitenkaan julistaa nykypäivänä vielä jalorotuiseksi kuten saksalaiset omiaan sodan aikana?- Anonyymi
Taitaa Holokausti olla ainoa rikos maailmassa jota ei saa tutkia? Monissa maissa saa vankeustuomion jos tutkii Holokaustia ja päätyy erilaiseen lopputulokseen kuin Wikipediassa kerrotaan.
- Anonyymi
Itse asiassa iso joukko juutalaisia pakeni saksalaisten kanssa länteen koska ei halunnut kohdata puna-armeijaa.
Tästä ei vain puhuta.- Anonyymi
Tuo on mielenkiintoinen fakta josta harvoin puhutaan.
Kuinka heidät sitten olisivat saksalaiset vapauttaneet???? Eivät vaan ehtineet kaikkia surmaamaan.
- Anonyymi
Jos Saksa olisi voittanut, tuo kertomasi olisi saanut pikatuomion aikaan.
Elossa oli jättimäinen luku ihmisiä, miten se on mahdollista . Saksalaiset ruokkivat heitä sodan keskellä ja liittoutuneitten pommituksista huolimatta, vaikka tiet oli tuhottu suurin osin ja huolto tosi vaikeaa. Miten he selvisivät. Jos olisivat asuneet Dresdenissä heidän kohtalonsa olisi ollut aivan toinen.
Kovin vähille jätetään siis oikeastaan aivan muistamatta ne muut vangit, niin saksalaiset, romaanit ym:t. Moni saksalainenkin joutui noihin työleireihin.
Kovin kovin yksipuolisia olivat nuo haastattelut sodan jälkeen. Jos saksalainen puhui, siitä otettiin varmasti vain yksipuolista tietoa eli negatiivista ulos.
Venäläisetkin halusivat kostaa saksalaisille kertoen joskus niin uskomattomia tarinoita, että niitä ei enää julkaistakaan. - Anonyymi
Mutta miksi kirkko, katolinen ja luterilainen, suuret vaikuttajat Euroopassa eivät tehneet mitään ? Ajattelivatko varhaisten kirkkoisien tapaan, että kristinuskosta tulee maailmanuskonto, kun juutalaiset eivät ole tulppana.
Tilanne toistuu samana nyt, kun Iran katsoo oikeudekseen hävittää Israel, koska se estää islamilaisen maailman leviämisen. - Anonyymi
Miksi täältä on poistettu ihan asiallisia kommentteja? Jos vähänkään syvemmältä alkaa holokaustia tutkimaan niin melko pian törmää seikkoihin jotka ovat ristiriidassa virallisen teorian kanssa, mm. väitettyjen kaasukammioden puutteellinen kaasunpoisto ja viemäröinti, joka jo pelkästään heittää suuren epäilyksen virallisen teorian ylle.
- Anonyymi
blaa...blaa...blaa... minä elän nyt auswitchissä henkisesti jos en olisi jumalan kanssa. En pystynyt lukemaan loppuun eikä loput antaneet merkitystä tälle. Juutalaisia tapettiin kyllä mutta elääkö he auswitchissä nyt ja ovatko he jumalan kanssa nyt täten ollen jumalan valittujako? Anna minun hengittää!!!
Kostamisen kierre ei vie ihmistä mihinkään, tämän juutalaiset näkevät ja he kiertävät ja kaartavat tätä. Juutalaiset ovat rohkeita, mutta ei tarpeeksi rohkeita päättääkseen maapallon asioista. - Anonyymi
blaa...blaa...blaa... minä elän nyt auswitchissä henkisesti jos en olisi jumalan kanssa. En pystynyt lukemaan loppuun eikä loput antaneet merkitystä tälle. Juutalaisia tapettiin kyllä mutta elääkö he auswitchissä nyt ja ovatko he jumalan kanssa nyt täten ollen jumalan valittujako? Anna minun hengittää!!!
Kostamisen kierre ei vie ihmistä mihinkään, tämän juutalaiset näkevät ja he kiertävät ja kaartavat tätä. Juutalaiset ovat rohkeita, mutta ei tarpeeksi rohkeita päättääkseen maapallon asioista. - Anonyymi
Kiehtovaa keskustelua kaiken kaikkiaan.
Minua kiehtoo miten ei tapeta ihmisiä.
Ihmisillä on eri näkemykset kuin toisilla, se johtuu siitä että jotkut näkevät yksinkertaisesti enemmän kuin toiset. - Anonyymi
Jussi Halla-Aho holohölinästä:
"Juutalaisten joukkomurha kiinnostaa minua historiallisena kuriositeettina yhtä paljon tai yhtä vähän kuin armenialaisten kansanmurha 1917, karjalaisten ja ukrainalaisten kansanmurha 30-luvun alussa ja tshetsheenien kansanmurha 1945 sekä alkaen vuodesta 1996. Mielestäni en ole yhtään perverssi. Mielestäni ne ovat perverssejä, jotka pitävät juutalaisen henkeä arvokkaampana kuin jonkun muun henkeä.
Holokaustin takautuva vastustaminen on tietysti kivempaa ja helpompaa kuin mihinkään käynnissä olevaan puuttuminen. Saksalaisia on kiva syytellä, koska cosi fan tutti. Armenialaiset eivät kiinnosta ketään, koska armenialaiset eivät omista Hollywoodia ja Yhdysvaltain mediaa.
On mielenkiintoista nähdä, mihin tämä viime vuosina kiihtynyt holo-hölinä vielä johtaa.".
http://www.halla-aho.com/scripta/kansanmurhista_ja_niiden_muistamisesta.html - Anonyymi
Mitä enemmän asiaa alkaa tutkimaan sen oudommalta se alkaa vaikuttamaan.
“Voittajat eivät esittäneet Nürnbergin oikeudenkäynnissä eivätkä myöhemmissä samanlaisissa oikeudenkäynneissä yhtäkään todistetta rikollisesta aikeesta tai yhtäkään raporttia rikoksessa käytetystä aseesta tai yhtäkään ruumiinavauskertomusta rikoksen yhdestäkään uhrista. Tässä olemme tekemisissä valtavan mittaluokan rikoksen kanssa; kuitenkaan kukaan ei näytä löytäneen rikollista aietta, asetta tai yhtäkään ruumista. Voittajat tyytyivät vahvistamattomiin tunnustuksiin ja todistuksiin ilman ristikuulustelua asioiden fyysisestä laadusta. – Vuoden 1945 ja vuoden 1987 välillä, Barbien tapaus mukaan luettuna, yksikään lakimies ei uskaltanut tarttua härkää sarvista. Yksikään heistä ei vaatinut, että syyttäjäpuoli todistaisi kansanmurhan tapahtumisen ja kaasukammioiden olemassaolon.” (The Journal of Historical Review, kevät 1989, Faurissonin artikkeli ”My Life as a Revisionist”)." - Anonyymi
MIkä se sinun murto-osa on? Parempi olisi antaa lukuja eikä arvauksia. Heitä oli tavattoman paljon elossa ja näyttivät kuvissa saaneen jopa ruokaa vaikka ruokapula oli armoton sodan aikana kaikilla. Heistä siis pidettiin huolta. Kaasutuksesta on tullut uutta tietoa ja totuus taitaa tulla kaikille pian tiedoksi. Punainen Ristikään ei koskaan maininnut tarkastuskäyntien jälkeen mitään moitittavaa, kaasutuksista puhumattakaan. Se tarina alkoi vasta kun Saksa joutui luovuttamaan.
Niihin, jotka kyseenalaistavat tietoja, kohdistetaan jopa vainoa, joihinkin jopa hengen uhalla. Siis, jotain mätää on tässä hommassa, kun asiasta ei saisi edes puhua. Sananvapauden riistoa, eikö sitä voisi näin todeta. - Anonyymi
Mistä tämmöistä sillisallaattia on kerätty. Kuolemantehdas, mitä vielä...paremminkin säilytyslaitos ja työleiri. Sinne tuotiin Hitlerin vastustajia, homoja, lesboja, mustalaisia, varkaita, muita rikollisia ja tietty juutalaisia, joista yleensä vain pelkästään puhutaan.
Hengissä oli pidetty porukkaa vaikka muuallakin oli ruokapula, turha urputtaa joittenkin tästä. Sota sotki huollonkin leireille, se oli hyökkääjien syy se. Heitä voi syyttää paljolti kuolemista. Leireillä ei käytetty kaasua sen koommin kuin sodassakaan tappamiseen. - Anonyymi
"Armenialaiset eivät kiinnosta ketään, koska armenialaiset eivät omista Hollywoodia ja Yhdysvaltain mediaa. "
Miksi armenialaiset eivät kiinnosta armenialaisia , miksi he eivät puhu omasta asiastaan. - Anonyymi
"Miksi armenialaisten kansanmurhasta ei puhuta . "
Kyllä täällä puhutaan.
Armenialaisten kansanmurha on Osmanien valtakunnassa eli nykyisessä Turkissa vuonna 1915 toteutettu useiden satojen tuhansien armenialaisten kuolemaan johtanut joukkotuho.[1] Turkki väittää armenialaisia kuolleen 300 000, läntisten lähteiden mukaan kuolleita oli paljon enemmän. Joidenkin selvitysten mukaan joukkomurhassa kuoli armenialaisia ainakin miljoona, ellei jopa 1,5 miljoonaa[2][1]. Venäjän puolelle pakeni kansanmurhaa arviolta 300 000–400 000 armenialaista.[3] Turkin virallisen kannan mukaan armenialaiset kuolivat armenialaiskapinan aikana sissisodassa ja sen tukahduttamista seuranneissa epidemioissa ja nälänhädässä, eivät suoranaisessa etnisessä puhdistuksessa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Armenialaisten_kansanmurha#cite_note-DictG-1
Olivat kristittyjä ja juutalaisia . Linkin kertoman mukaan. - Anonyymi
Toivomme ja rukoilemme edelleen, että Jeesus pelastaa juutalaisia joukoittain. Näin tulee kyllä käymään. Mutta Jumalan tahtoa voisi edistää esim. sillä, ettei palstan valvoja poistaisi opettavaisia linkkejä.
- Anonyymi
Jeesuksia on syntynyt pilvin pimein ja uskonlahkoja, mutta monet ovat olleet vain ihmisten hyväksikäyttöä ja sanahelinää omien tarpeitten tyydyttämiseksi. Onneksi heitä on saatu tuomittua.
Eikä kukaan pelasta ketään, me olemme kaikki eläimiä myöten osa kiertävää luontoa ja pysymme hengissä iäti muuttuvalla maapallolla ruumiillisen kuoleman kautta, mutta iäisesti.
Ei meillä yhtä pariskuntaa ole syntytarinasta huolimatta...sehän olisi Vesku Loirinkin sanoman mukaan sukusutkaus ;-)
- Anonyymi
Harmi että Adolfilta jäi hyvä asia kesken. Juutalaiset pitäisi hävittää, senhän jo näemme historiasta. Mitä ovat israelilaiset? Niistä ei seuraa mitään hyvää.
- Anonyymi
Juutalaisten hävittäminen ja jopa siitä kirjoittaminen on rikos ihmiskuntaa,ihmisyyttä ja se kehoittaa rikokseen jota kutsutaan kiihottamiseksi kansanryhmää kohtaan.
Israelilaisia on monenlaisia kuten meitä suomalaisiakin on. Jotkut heistä ovat tyhmiä, neroja tai rikollisiakin. Kaikki nämä puolet ovat nähtävissä joka kansassa joissakin enemmän joissakin vähemmän.
- Anonyymi
Nyt joku gusettaa raakasti, American Jewish Yearbook valehtelee juutalaisten määrän vuonna 1933 Euroopassa 6 miljoonaa suuremmaksi, kun se todellisuudessa oli.
Vuonna 1933 Venäjällä Euroopassa oli siis vain 3,5 (max. 6 miljoonaa) miljoonaa juutalaista, joista vain noin 271 tuhatta jäi sodan jalkoihin, tämä luku täsmää myös Punaisen Ristin tilaston kanssa.
According to the American Jewish Yearbook, the Jewish population of Europe was about 9.5 million in 1933. In 1950, the Jewish population of Europe was about 3.5 million. In 1933, 60 percent of all Jews lived in Europe. In 1950, most Jews (51 percent) lived in the Americas (North and South combined), while only a third of the world's Jewish population lived in Europe.
-Pitkään salassa pidettyjen Punaisen Ristin asiakirjojen mukaan keskitysleirien kuolonuhrien kokonaismäärä oli vain 271 301 henkeä. Kuusi miljoonaa juutalaista ei kuollut, väite oli huijausta!
Vuosikymmenien ajan juutalaiset ovat kertoneet heistä kuuden miljoonan joutuneen murhatuiksi saksalaisilla ”keskitysleireillä” toisen maailmansodan aikana. Jokainen tätä väitettä arvostellut on joutunut ilkeän mustamaalauskampanjan kohteeksi ja syytetyksi vihapuheista juutalaisia vastaan. Useissa maissa on jopa ihmisiä tuomittu vankeuteen heidän kyseenalaistettuaan väitteen 6 miljoonasta kuolleesta.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72508- 1211771
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill391477Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1231446Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1671299- 1461260
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1521251- 521198
- 591138
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.531029