Jos pöljät myyvät pohjavedet suomesta

Onko sellaista rikosta kenelläkään oikeutta edes tehdä. Ja meinaako rikolliset sitten maksattaa vedenkäytöstä suomalaisia, vai ulkomaisia veden ostajia. Ja voinko käyttää vapaasti sadevettä, joka valuu omalta räystäältäni ?

Olen kyllä jyrkästi sitä mieltä, että koska vesivarannot ovat suomen kansallisomaisuutta, niistä saatavat tulot on tultava tämän kansan hyödyksi, eikä minkään ulkomaisen huijariporukan taskuun. VAI kenkkääkö tuommoset tyhmät tunarit vedenkin, kuin sähkönsiirto yhtiönkin?
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Maanpetoksesta ei tuomita kun on sopivissa hyvävelipiireissä. Jos sinä tai minä tehtäisi kaupat samalla tavoin kuin Sipilä asioita suhmuroi, me istuisimme vankilassa ja pitkään. Sipilällä on "siunaus" lestadiolaisiltaan sekä poliittisilta hyväveljiltä.
Rahat panamatileille "laillisesti" piiloon, kun itse laativat oman lakinsa jonka perusteella ei tarvitse piilotettuja rahoja ilmoittaa (hallintarekisterilaki).
Kyllä pistää vihaksi tämän maan toiminta nykyään.
Äänestäkää perussuomalaiset seuraavaksi johdoksi.

Äänestä

Niin. Satutko tietämään, että mihin heimoon kansallista omaisuutta itselleen hamuavat kuuluvat?

Ei. Eivät kuulu yhteenkään täältä kotoisin olevaan heimoon.

Äänestä

Kyllä ne myyvät vaikka mummonsa muutaman hopearahan takia. On ne sen verran ahnetta porukkaa meillä nämä herrat.

Äänestä

Vesikin voidaan myydä. Itseasiassa virtaavaa vettä on jo myyty sähköyhtiöille vesivoimalaitosten muodossa.
Räystäältä tippuvasta vedestä pitää maksaa hulevesimaksu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko sellaista rikosta kenelläkään oikeutta edes tehdä. Ja meinaako rikolliset sitten maksattaa vedenkäytöstä suomalaisia, vai ulkomaisia veden ostajia. Ja voinko käyttää vapaasti sadevettä, joka valuu omalta räystäältäni ?

Olen kyllä jyrkästi sitä mieltä, että koska vesivarannot ovat suomen kansallisomaisuutta, niistä saatavat tulot on tultava tämän kansan hyödyksi, eikä minkään ulkomaisen huijariporukan taskuun. VAI kenkkääkö tuommoset tyhmät tunarit vedenkin, kuin sähkönsiirto yhtiönkin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu