Mikä oikea valinta?

Mitä tehdä, jos puoliso sanoo: "valitsetko uskon vai minut"? Vastasin tietysti, että "uskon, mutta ne eivät ole mitenkään toisilleen vastakkaiset valinnat" ja puoliso (vihitty) totesi, että "selvä, olet sitten valintasi tehnyt, tästä lähtien paavi on meidän välissämme ja olet itse syyllinen siihen, että etäännyn sinusta joka päivä".

En voinut uskoa korviani kun kuulin nuo sanat. Jälkeenpäin hän yritti hyvitellä ja ilmeisesti ei tarkoittanut tuota niin rajusti kuin miltä se kuulosti, mutta olen ja olin aika hämmentynyt.

Hän ei ole ilmeisesti aiemmin _oikeasti_ ymmärtänyt miten tärkeä kirkko on minulle ja nyt syyttää minua isänmaan petturuudesta (en kannata valtionkirkkoa) ja hihhuloinnista ym.

Yritin selittää, että ymmärtäisin huolen, jos olisin mukana jossakin aidossa hihhuloinnissa (vrt. lahkot), mutta siitähän tässä ei ole kysymys.

Puoliso siis ei ole katolinen enkä minäkään ollut kun naimisiin menimme.

Toivottavasti puoliso rauhoittuu ja rukouksen avulla saan hänet ymmärtämään, että en voi valita olla olematta katolilainen.

Mutta eihän tuollaista voi valita, usko tai puoliso?! Kun uskon vahvasti, että nimenomaan puolisoni on johdatettu tielleni! Ja juuri uskon avulla pystyn olemaan parempi puoliso hänelle.
9713
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tuo on ihan tuttua käyttäytymismalli katolisessa kirkossa, esim. neokatkut, opudeiläiset etc fanaatikot vaatii omia jäseniään ottamaan eron aviopuolisostaan, jos nämä eivät käänny ao lahkoon. Tästä on ollut paljon juttua esim. Italiassa.
Sinun kohdallasi vaatijana ei vielä ole kirkko, vaan oma puolisosi. Ymmärrän häntä täysin, katolinen kirkko vetää nykyisin niin vanhoillisen konservatiivista linjaa, että kyllähän tuossa huoli tulee, että mitä ihmettä tutulle puolisolle on tapahtunut! Sinun kannattaisi pelastaa avioliittosi ja jättää hihhulointi vähemmälle!

Äänestä
  • ...niin nimenomaan sanoin, että EN ole hihhuloinut. Ts. jos messussa käyminen on hihhulointia, niin en sitten tiedä, että mikä ei olisi.

    Lähinnä kai kyse on siitä, että puolisolle on yhtäkkiä välähtänyt jotain, minkä luulin välähtäneen jo vuosia sitten.

    Eroa en todellakaan aio ottaa, se on puolisoni päätettävissä, jos hän tämän takia aikoo minusta erota.

    Rukoukset ovat tervetulleita.

    Äänestä

Ensiksi, on helppo vierittää syy toisen niskoille. Kuten "On sitten sinun syytäsi että minä etäännyn". Tässä vaiheessa unohda totaalisesti nuo sanat ja sano vastaan. Paskanmarjat se sinun syytäsi on - toinen vain käyttää sitä tekosyynä ja tottakai kokeilee jos saisi samalla vaikka syyllistettyä sinut.

Eli ensiarvoisen tärkeää on, että tuota syyttelyä et ota niskoillesi.

Seuraavaksi tärkeintä on tehdä kuten kutsumuksesi sanoo ja samoin se, että olet (todennäköisesti) itsenäinen ja ei-holhottava ihminen.

Neuvoni kuulostaa ehkä kylmältä, mutta kokemukseni "kenttätyöstä" ihmisten kanssa saa minut neuvomaan juurikin näin. Oma itsetunto ja terveys on kuitenkin tärkeää ja toisten pillin mukaan tanssimalla tuo terveys vaarantuu (ja sitä kautta todella moni muukin asia).

Äänestä
  • jaa, niinhän se on, ettei peiliin kannata koskaan katsoa! Siinäpä oli taas nuttyltä mainio ohje. Omassa toiminnassa, kun ei koskaan oo vikaa, ei ainakaan katolilaisilla.

    Äänestä

  • skitbrun kirjoitti:

    jaa, niinhän se on, ettei peiliin kannata koskaan katsoa! Siinäpä oli taas nuttyltä mainio ohje. Omassa toiminnassa, kun ei koskaan oo vikaa, ei ainakaan katolilaisilla.

    sun siippa lähtee käveleen, vaikuttaa täyspäiseltä ihmiseltä niin ei se sua hurahtanutta pitkään kattele. Hulluksi olet tullut kun siihen katolisten vouhotukseen olet sotkeutunut. Toivotaan nyt että menee hullutuksesi nopeasti ohi.

    Äänestä

Ja niin, uskon avulla oolet VARMASTI parempi puoliso hänelle. Ilman uskoakin mahdollisesti parempi puoliso kuin joku muu. Mutta muista, että syyhän ei ole sinun. Jumala on sallinut ihmisille valita myös väärin! Eli, jos "se parempi puoliso" ei kelpaa, mitäänhän ei ole tehtävissä.

Kyllä hylkääminen sattuu. Sitä en vähättele. Mutta ihmiset toimivat toisinaan noin. Jeesuksessa on kuitenkin turva ja pelastus ja toivon ja rukoilen sinulle voimia tämän koettelemuksen kestämiseksi.

Äänestä
  • Jeesusta jätetty vähemmästäkin. Raamatun rikas nuorukainen ei kyennyt seuraamaan Mestarinsa, hänellä rikkaus oli tärkeä. Neuvoa pyytävä kaverimme tapauksessa taas olennaisesta on kysymys. Olenko väärässä?

    Äänestä

Nyt on päivä mennyt ja eilisiltana keskustelu meni aika lailla sillä linjalla, että joka asiaan vastaus oli "kysy paavilta" tai "ei minun mielipiteeni enää taida painaa, kun olet valinnut paavin". En jaksanut kovin intensiivisesti kuunnella, kun milteipä alkoi tuollainen lapsellinen käyttäytyminen naurattaa, kumma kyllä.

Luulen, että puolisoni kokee kirkon jotenkin uhkana, ts. on asia, johon hänellä ei ole osaa eikä arpaa, ja ei voi jakaa sitä kanssani. Eli on jotenkin ehkä helpompi vähätellä ja uhkailla, jos tuntuu, että jää jostain paitsioon. Ja tuli sieltä sitten nämä klassiset "miten sinä oikeasti voit valita pedofiilien ja paholaisten karkoittajien hihhuliseuran?!", mutta yritin vastata siihen asiallisesti, että jos emme voi vakavasti keskustella asiasa, parempi olla keskustelematta.

Luulen, että jotain ilmeisesti on mennyt perille ja puoliso on rauhoittunut, koska tänään teema ei ole noussut keskusteluun kuin sivulauseessa ja ei niin negatiivisessa sävyssä.

Mutta katsellaan mihin perhe-elämämme kehittyy, kiitos suuresti asiallisista kommenteista!

Äänestä
  • Kysymyksesi on pohdituttanut minua kovasti. Samantapaisten vaikeuksien eteen olen joutunut myös itse, ja ehkä moni muukin seka-avioliitossa elävä.
    Olin itse kyllä katolilainen jo naimisiin mennessäni, siis ei-katolinen mieheni tiesi, mitä sai. Mutta 26-vuotinen avioliittomme sisälsi monta, monta vaikeaa hetkeä, kun kirkkoni oli milloin missäkin yhteydessä pöyhkeä, edesvastuuton, rikollinen, naiivi jne.
    Ei ole mahdollista valita uskon ja puolison välillä, kuten kysymyksessäsi itse toteat. 3nity sanoo ihan oikein: ole oma itsesi, rauhallisena mutta lujana.
    Tärkeintä on, että säilytät oman tasapainosi, elät hetkestä hetkeen pitäen itsestäsi huolta, samalla antaen miehellesi tilaa purkaa ennakkoluulojaan. Selitä asioita silloin, kun hän kysyy tai kun hänellä on ilmeisiä vääriä käsityksiä. Muulloin älä liikoja tuputa, anna miehesi oppia, jos on oppiakseen, omalla tavallaan sinun olemisesi ja käyttäytymisesi kautta. Ole mukana kaikessa siinä kirkon toiminnassa, minkä itse koet tärkeäksi itsellesi. Se on sinulle voimavara elämäsi arjessa.
    Toivon, että miehesi harmi talttuu. Minun mieheni oli ulospäin, kavereittensa suuntaan välillä ylpeä siitä, että hänen vaimonsa on katolilainen (vaikka kotona yrmyili). Hän oppi elämään rinnakkain katolisen vaimon kanssa, kirkkoa virallisesti kuitenkaan lähestymättä. Hänet haudattiin omasta pyynnöstään katoliseen hautausmaahan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kahden tulen välissä kirjoitti:

Mitä tehdä, jos puoliso sanoo: "valitsetko uskon vai minut"? Vastasin tietysti, että "uskon, mutta ne eivät ole mitenkään toisilleen vastakkaiset valinnat" ja puoliso (vihitty) totesi, että "selvä, olet sitten valintasi tehnyt, tästä lähtien paavi on meidän välissämme ja olet itse syyllinen siihen, että etäännyn sinusta joka päivä".

En voinut uskoa korviani kun kuulin nuo sanat. Jälkeenpäin hän yritti hyvitellä ja ilmeisesti ei tarkoittanut tuota niin rajusti kuin miltä se kuulosti, mutta olen ja olin aika hämmentynyt.

Hän ei ole ilmeisesti aiemmin _oikeasti_ ymmärtänyt miten tärkeä kirkko on minulle ja nyt syyttää minua isänmaan petturuudesta (en kannata valtionkirkkoa) ja hihhuloinnista ym.

Yritin selittää, että ymmärtäisin huolen, jos olisin mukana jossakin aidossa hihhuloinnissa (vrt. lahkot), mutta siitähän tässä ei ole kysymys.

Puoliso siis ei ole katolinen enkä minäkään ollut kun naimisiin menimme.

Toivottavasti puoliso rauhoittuu ja rukouksen avulla saan hänet ymmärtämään, että en voi valita olla olematta katolilainen.

Mutta eihän tuollaista voi valita, usko tai puoliso?! Kun uskon vahvasti, että nimenomaan puolisoni on johdatettu tielleni! Ja juuri uskon avulla pystyn olemaan parempi puoliso hänelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu