Paljonko ilmastoa voisi suojella kun valmistusta olisi kotimaassa

Kaiken voi valmistaa suomessakin, niin kuin muissakin maissa niin kaikki maat voisi valmistaa omissa maissaan elektroniikka tuotteet. Suojelisiko se ilmastoa jos tehtaat olisi suomessa meidän kulutustuotteiden tarpeita varten? Eli se kaikenlainen rahtiliikenne jäisi pois.

Hintaan sillä olisi varmasti melko huima vaikutus, koska jo se maksaisi että saisi oikeuden valmistaa niitä. Ehkä markkinat pakottaisi valmistajat tälläiseen vaikka sillä olisi valmistavalle maalle melkoinen tappioa vai olisiko jos siitä joutiisi maksamaan että saa valmistaa vaikka suomessa.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei voisi, koska rahtiliikenne lisääntyisi. Komponenttien(esim. elektroniikka) ja raaka-aineitten rahtaus hajautetusti aiheuttaisi maailmalla "kaaoksen". Annetaan vaan kiinalaisten tehdä meille halpaa kamaa ja vaikka maksetaan hieman globaalissa päästökaupassa aiheutetuista kuormituksista tuosta. Hehän valmistavat itse myös lähes kaikki tuotteisiin tarvittavat komponentit.

Äänestä
  • Ja paljonko mahtaa päästökaupan maksu hillitä itse päästöjä. Veikkaan että vaikutus päästöihin on täysi nolla.

    Aivan sama kun lentolippuihin suunnitellaan korotusta päästöjen vuoksi. Veikkaan että yhtä paljon saastuttaa se lentokoneen moottori vaikka lipun hinta nousisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja paljonko mahtaa päästökaupan maksu hillitä itse päästöjä. Veikkaan että vaikutus päästöihin on täysi nolla.

    Aivan sama kun lentolippuihin suunnitellaan korotusta päästöjen vuoksi. Veikkaan että yhtä paljon saastuttaa se lentokoneen moottori vaikka lipun hinta nousisi.

    Ei kannata arvailla, kun asiaan voi tutustua netissä.

    https://yle.fi/uutiset/3-10886059

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja paljonko mahtaa päästökaupan maksu hillitä itse päästöjä. Veikkaan että vaikutus päästöihin on täysi nolla.

    Aivan sama kun lentolippuihin suunnitellaan korotusta päästöjen vuoksi. Veikkaan että yhtä paljon saastuttaa se lentokoneen moottori vaikka lipun hinta nousisi.

    Toimii se lipun hinnan nosto ainakin autoilussa, aika vähiin on menny ajelut..

    Äänestä

Paras tapa on jättää kommunistien tuotteet hyllylle.
Aina voi tehdä itse.

Äänestä
  • Tai teettää ne kommunisteilla, kuten nyt tapahtuu. Olisi kiva nähdä sinut väsäämässä niinkin yksinkertaista värkkiä kuin kännykkä "omasta päästä".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kaiken voi valmistaa suomessakin, niin kuin muissakin maissa niin kaikki maat voisi valmistaa omissa maissaan elektroniikka tuotteet. Suojelisiko se ilmastoa jos tehtaat olisi suomessa meidän kulutustuotteiden tarpeita varten? Eli se kaikenlainen rahtiliikenne jäisi pois.

Hintaan sillä olisi varmasti melko huima vaikutus, koska jo se maksaisi että saisi oikeuden valmistaa niitä. Ehkä markkinat pakottaisi valmistajat tälläiseen vaikka sillä olisi valmistavalle maalle melkoinen tappioa vai olisiko jos siitä joutiisi maksamaan että saa valmistaa vaikka suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu