Palkalla ei voi enään tulla toimeen !

Wahlroos taloussanomissa sanoo, että palkalla ei voi enään
tulla toimeen. Se on toden totta mahdotonta tulevaisuudessa
myös.

Mutta sitä varten meillä juuri on Euroopan unioni.
Persut tietämättään taloudesta vaativat tätä ja eivät tajua mitä
sanovat. Halla-aho sanoi, että suomessa kannattaa valmistaa
paperia ja palkalla pitäisi tulla toimeen. Tarkoittaa kait vahvempaa
ja tiiviimpää Euroopan unionia tai totalitääristä kommunimia
suomessa ja rajat kiinni politiikkaa vai mistä oli kysymys?

Euroopan keskuspankki pitää yllä miinuskorkoa ja ajaa ihmisten
pankkitalletuksia liike-elämään. Seurauksena voi olla vain jatkuvaa
asuntojen hintojen nousua tai pörssikurssien nousua.

Perussuomalaiset on oikeassa, että polttoainevero ja sähkövero
on poistettava. On myös rakennettava kattava liikenneverkko ja
on hyödynnettävä suomen kurjat kunnat, koska siellä ihminen voi
tehdä työtä halvemmalla ja asua halvemmalla ja viljellä pottunsa.
Tällä keinolla varmasti tulisi työpaikkoja... Huomatkaa, että Kiinassa
syödään rottia ja muuta. Siitä saadaan kilpailukykyä.

Palkalla ei voi tulla toimeen enään koskaan, koska marginaalit
pienenevät koko ajan. Euroopan unioni voi rakentaa tiukemman
Unionin ja näin tukea Eurooppalaista tuotantoa ja se voi aloittaa
nyt vaikka Brexitistä ja näyttää... Briteille, että ulos.

Jos Persu haluaa tehdä markalla töitä, se voi aloittaa sen jo nyt
ja tehdä töitä puoleen hintaan ja lopettaa lakkoilun. Se kait määkii
markkaa takaisin devalvoidakseen sen , sitähän se tarkoittaa.
Vai oliko kysymys jostakin ääliö mielisairaudesta vai mistä ?
Se ei ole silloin talousasia se markka, vaan psyykkinen ongelma.

Halla-aho kait tarkoitti juuri tiiviimpää euroopan unionia vai mitä?
Kyllä suomessa voidaan asua vähän heikommin ja hometalossa
kyllä pärjää jos sen saa halvalla.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

        Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
        Pyhäjärvi
        138
        1520
      2. Oivallus

        Mitä olet oivaltanut viimeksi?
        Ikävä
        148
        1081
      3. Miten voi sinun

        tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
        Ikävä
        69
        936
      4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

        Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
        Sinkut
        272
        769
      5. 68
        733
      6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

        ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
        Pyhäjärvi
        56
        723
      7. Rakastan sinua mies

        Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
        Ikävä
        37
        619
      8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

        Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
        Tanssii tähtien kanssa
        7
        581
      9. Missä vaiheessa

        Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
        Ikävä
        33
        561
      10. Väleistä

        Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
        Ikävä
        60
        557
      Aihe