Jenkkikone ammuttiin alas 40 vuotta vanhalla ohjuksella

Jenkit ovat vihdoinkin saaneet takaisin ohjuksensa jonka he antoivat afganistanilaisille näiden sotiessa Neuvostoliito joukkoja vastaan vuosina 1979-89

Muut eivät ole toimittaneet ohjuksia Talebanille.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Talepanit tiputtivat Bombrdier tiedustelukoneen,paljon amerikkalaisia sotilaita meni siinä.

Äänestä

Seurauksena Talibanit ja rysäpöksyt pääsevät osallistumaan Run or Die kisaan.
Tosin siinä ei ole selviytymismahdollisuuksia.

1Äänestä
  • Islam on NATO:n suurin vihollinen. Jenkeiltä tais palaa rysäpöksyt.

    Äänestä

Toisaalta Qassimin ja toisaalta Taleban ja kolmanneksi Isis.

Äänestä

Venäläinen sotilas tapettiin 100v. vanhalla puukolla jonka talebanin isoisä oli saanut venäläiseltä 1900 luvun alussa.

Kottiin palasi, tuumi talebani.

Äänestä

Kyllä amerikkalaiset tekevät pahaa kaikkialla,nyt Kiinassa herännyt epäilys että amerikkalaiset ovatkin levittäneet koronaviruksen Kiinaan,paljon mahdollista.

Äänestä

Trump kommentoi kohta, ettei yksikään sotilas loukkaantunut.

Ensi viikolla Trump kommentoi, että yksitosta solttua sai vammmoja ja kahden viikon päästä, että 34 sotilasta sai migreenin ja trauman.

Äänestä

Pirun tehokaita nuo jenkkien veteraaniohjukset.

Äänestä
  • Eppäilen että kyseessä on ollut uudempi.
    Mahdollisesti venäläinen ohjus.

    Näyttäis pudotetun korkealta ja tutkahakuisella.
    Mutta ootellaan tietoja...

    -sp

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eppäilen että kyseessä on ollut uudempi.
    Mahdollisesti venäläinen ohjus.

    Näyttäis pudotetun korkealta ja tutkahakuisella.
    Mutta ootellaan tietoja...

    -sp

    Soppii tuota eppäillä:

    The Taliban have occasionally been reported to have access to anti-aircraft weapons, including cases where they fired Stinger missiles of the kind supplied to the rebels by the CIA during the 1980s Russian occupation.

    Näin eppäilee kansainvälisen yhteisön media.

    Äänestä

Oli pudotettu millä oli. Pääasia että rosvot tempaistiin tantereeseen.

Äänestä

Juttu on vedetty pois uutisikkunoista. Taisi sattua jokin muu kämmi kuin ohjus. Ehkä koneessa syttyi tulipalo.

Äänestä
  • Ampuivat vahingossa oman koneen. Siksi uutispimennys asiasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jenkit ovat vihdoinkin saaneet takaisin ohjuksensa jonka he antoivat afganistanilaisille näiden sotiessa Neuvostoliito joukkoja vastaan vuosina 1979-89

Muut eivät ole toimittaneet ohjuksia Talebanille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu