Addikti ei pääse eroon ongelmastaan, joka on häiriö hänen kemiassaan.
Vaikka hän välillä on kuivilla, toimii kuin kuka tahansa muukin ja suunnittelee tulevaisuuttaan, niin jossain vaiheessa hänen on pakko taas lähteä korjaamaan kemiansa häiriötilaa. Joku sanoo lähtevänsä pitämään hauskaa ja näin se varmaan onkin: arjen normaalit hauskuudet eivät voi koskaan tuottaa riittävästi hyvän olon impulsseja, koska kemia on rikki.
Addiktin puolison tai sellaiseksi alkamista harkitsevan on oman hyvin vointinsa kannalta välttämätöntä ymmärtää tämä. Muuten hän vi käyttää koko elämänsä uneksien mahdottomasta: että addikti paranisi ja nauttisi samojen haaveiden toteuttamisesta ja saavuttamisesta kuin puoliso.
Puolisio, jolla on hoitajavietti ja joka jostain syystä haluaa käyttää elämänsä yhden ihmisen huoltamiseen ja joka ymmärtää,addiktin jatkuvat mielenmuutokset ja yllättävät, epämiellyttävätkin, tempaukset, voi ehkä selvitä suhteesta ja saada siitä sitten itselleenkin jotain.
En tiedä voiko tällaista ihmistyyppiä oikeasti olla. Luulen, että jokainen itse tavallisen kemian omaava puoliso haluaisi toteuttaa elämäänsä jonkinlaiseen pitkäjänteisen haaveeseen ja luottamukseen perustuen. Addikti pettää aina, ennemmin tai myöhemmin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Joo, älä tee pidemmän ajan suunnitelmia, jos puolisosi on päihderiippuvainen.
Joskus samaksi päiväksi sovittu juttukin jää, kun yht’äkkiä addiktin on pakko päästä pois tästä maailmasta ja tie vie narkkariluolaan tai parhaimmillaan vain lähipubiin.
Tämä ei muutu, vaikkka välillä voi olla parempia jaksoja. Riittääkö se sinulle? Haluatko elää koko elämäsi jännittäen milloin kaveri taas häviää?
Maailma on täynnä loistavia ei-addikteja, joihin kannattaisi ainakin tutustua.