Yksinäisyys on ongelma joillekin!

Pahimmillaan se johtaa kuolemaan.
Mutta: http://itsemurha.net/
459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Alun pitäen ihminen on tarvinnut ympärilleen lauman selviytyäkseen hengissä. Yksin ei voinut saada sitä suojaa ja ravintoa, jotka ihminen tarvitsee hengissä säilymiseen, suvun jatkamiseen ja uuden sukupolven kasvattamiseen.

Nykyään on osittain toisin. Tosin ihan itse kukaan ei pysty valmistamaan kaikkea tarvitsemaansa. Tarvitaan muitakin, meillä on työnjako. Monen tarpeista huolehtii yhteiskunta veronmaksajineen. Mutta edelleen ihmisessä on säilynyt halu toisen ihmisen läheisyyteen, vaikka se ei hengissä pysymisen kannalta ole välttämätöntä.

Yksinäisyys on pahimmillaan musertava tunne. Tunteisiin ei kuitenkaan kuole.

Sanon nyt näin, että ole itse itsesi paras ystävä. Ei meillä kaikilla ole laajaa ystäväpiiriä, osalla ei yhtään ystävää eikä elämänkumppania.

Sanon vielä senkin, että sitä saa takaisin mitä itsekin jakaa muille. Jos jakaisit ystävyyttä, saisit sitä vastavuoroisesti takaisin muilta.

Kaikkihan me kuolemme. Jos ei yksinäisyyteen niin sitten syöpään, aivoverenvuotoon, koronavirukseen tai johonkin muuhun.

Äänestä

"Kaikkihan me kuolemme. Jos ei yksinäisyyteen niin sitten syöpään, aivoverenvuotoon, koronavirukseen tai johonkin muuhun."

Syrjäseutujen vanhempi väestö taitaa lähteä carunaviirukseen, aamukahvia ryystäessään monella mennyt väärään kurkkuun lukiessaan siirtomaksujen kaksinkertaistuneen.

Tuohon "ystävyyksien" jakamiseen, oletko pyllytär ?

Minulla on olo kuin auchwitchin kaasukammioista pahasti vaurioituneena selvinneellä juutalaisella, ei ole tehnyt koskaan mieli alkaa pyytää ss-joukkoihin kuuluvia vanginvartijoita "ystäviksi".

Ennemminkin elämä on jatkunut pahasti traumatisoituneena, täysin uskonsa ja luottonsa menettäneenä muihin ihmisiin. Tai vertaus juutalaisiinkin on epäkelpo, niilläkin oli oma yhteisönsä ja elämäntapansa, mistä moni sai voimia elämänsä jatkumiseen.

Minusta tuli ihmisvihaaja, en kuulu oikeastaan mihinkään yhteisöön enkä laumaan, periaatteessa Breivik on mielestäni cool, nettikusiaiset joutaisi kaikki paloittelusurmata ja pökäleet hel.vettiin.

Tämä maa on tuhon oma.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Pahimmillaan se johtaa kuolemaan.
Mutta: http://itsemurha.net/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu