Vaihtuuko johtaja

Anonyymi

36

1540

    Vastaukset 36

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Terve menoa emme jää kaipaamaan.

    • Anonyymi

      Ei vaihdu. Seinäjoki tarvitsee hyvän pätevän johtajan. Tärkein valintakriteeri on, että tuleva johtaja on mies. Eli, kauhajokelaiset saavat pitää tyttönsä aivan vapaasti
      Akoista ei ole kuin kahvinkeittäjiksi. Suomen punahuulihallituskin on saanut jo kritiikkiä taloudenhoidosta, eihän tuollaiset kynnenlakkaajat mistään ymmärrä, poseeraavat vain lehtikuvissa, ja antavat katteettomia lupauksia.

      • Anonyymi

        Aivan oikein mutta tarvitaan ihan oikee johtaja muuten valtio ottaa meidät holhoukseen.


    • Anonyymi

      Terve menoa mutta tätä ei koskaan olisi pitänyt edes valita...tiesin jo isojeon aikaan että tämä tulee käyttämään näitä pikkukuntien kunnanjohtaja virkoja vain kiipeilyalustana parempiin virkoihin ja tässä viestini teille kunnan päättäjille jotka näitä nuorukaisia noin innokkaasti haluatte johtajapesteihin.

      Kauhajoki ja Isojoki olisi tarvinneet johtajan joka pystyy sitoutumaan kuntaan. Pitkäksi aikaa eikä vain pätkävirkaan pariksi vuodeksi....kaupungin asioiden ajaminen on pitkäjänteistä toimintaa joka ei sovi pätkä virkojen haltijoille....Lindan ilmoitus teki jo leiman ja antoi lähtölaskennan.

      • Anonyymi

        Just noin. Vanha mies johtajaksi, sellainen joka tuntee oikeasti paikkakunnan ja rakastaa kotiseutuaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just noin. Vanha mies johtajaksi, sellainen joka tuntee oikeasti paikkakunnan ja rakastaa kotiseutuaan.

        Ai niinku Virtanen aikoinaan. Kauhajoki oli hänen vallassaan velaton kunta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai niinku Virtanen aikoinaan. Kauhajoki oli hänen vallassaan velaton kunta!

        Lisäisin Sillanpään ja Taimin lisäksi työryhmään, joka muutanan tunnin kuukausittaisella töpanoksella laittaisivat asiat kuntoon. Voisivat neuvoa Leinostakin, joka on varmaan hyvää ainesta nostamaan Kauhajokea. Toivottavasti eivät valitse häntä Seinäjoelle...tehdään hänestä Kauhajoella asuva kansanedustaja!


    • Anonyymi

      Terve menoa mutta tätä ei koskaan olisi pitänyt edes valita...tiesin jo isojeon aikaan että tämä tulee käyttämään näitä pikkukuntien kunnanjohtaja virkoja vain kiipeilyalustana parempiin virkoihin ja tässä viestini teille kunnan päättäjille jotka näitä nuorukaisia noin innokkaasti haluatte johtajapesteihin.

      Kauhajoki ja Isojoki olisi tarvinneet johtajan joka pystyy sitoutumaan kuntaan. Pitkäksi aikaa eikä vain pätkävirkaan pariksi vuodeksi....kaupungin asioiden ajaminen on pitkäjänteistä toimintaa joka ei sovi pätkä virkojen haltijoille....Lindan ilmoitus teki jo leiman ja antoi lähtölaskennan.

    • Anonyymi

      Johtajan pitää olla mies ...on hullua että näitä ämmiä halutaan melkein puoliväkisin johtaja pesteihin vaikka ei olisi sopivia eikä päteviä.

      • Anonyymi

        Ei sitten pidä mennä valittemaan perään toista kepulaista, tuota naurisnaamaa. Kyllä sitte lähtee puoli Kauhajokea livohkaan


    • Anonyymi

      Olihan se viimeinen niitti sitoutumiselle ja Kauhajoen nostaminen suosta.

    • Anonyymi

      Toivottavasti vaihtuu! Tervemenoa!!!

    • Anonyymi

      Toivottavasti vaihtuu! Tervemenoa!!!

    • Anonyymi

      Annetaanko lindalle nyt sitten kunnon palkankorotus että pääsisi pois palkkakuopasta........vaikka sellainen 15000€, \kk että oltaisiin Seinäjoen johtajien kanssa samassa sarjassa....

      Mutta kun hetken odotetaan että Teuva,Isojoki ,ja Karijoki naitetaan jopa 25000 asukkaan suurkaupungiksi niin sehän antaa perusteen tuplata kaupunginjohtajan palkan..

      • Anonyymi

        Juu näinhän se menee....Kauhajoen johtaja jos pääsee Seinäjoelle niin vastaavasti Karijoen ja Isojoen sitoutuneet johtajat tulee pää märkänä hakemaan virkaa Kauhajoelta.


    • Anonyymi

      Ei näillä näytöillä mitä hän täällä on saanut aikaan,mutta toisaalta vahinko että on ollut näin saamaton,niin saamme hänet pitää,toivottavasti hänet joku huolii,mutta pahoin pelkään.

      • Anonyymi

        Rotta jättää uppoavan laivan ja taitaa ne hiiretkin lähtiä peräs.


    • Anonyymi

      päivän paras uutinen kun linda lähtee hakemaan seinäjoelle pestiä,voi kun ne ottais sen pois meiltä sekoilemasta pyh.

      • Anonyymi

        Sano esimerkki sekoilusta. Jos Leinonen joskus lähtee, niin Päätoimittaja Koivuniemi olisi mielestäni seuraajaksi. Tieto varmaan riittää ja kokemusta on monesta päätöksiä edellyttävistä tehtävistä. Leinosen lähtö olisi kuitenkin huono Kauhajoen kannalta.


    • Anonyymi

      Miinustunne jäämässä päähän kunnan johdon suhteen, esiintulo hämmentävä.

      • Anonyymi

        Tosi tyhmää toitottaa lähtöhaluista, ei ainakaan lisää suosiota. Mutta kyn pitää tuoda itteänsä esiin.


    • Anonyymi

      Koomajoen sanomien johtaja vois varat menolipun pohjois-Koreaan sielä kun on samanlainen lehdistö ja sananvapaus kun täällä .

      • Anonyymi

        tai sit keksivät alottaa yhteistyö mukamas "veljeskansan" (rUnkkari) kanssa. kauhajoella kum vaikuttaa se putinisti viktor orbanin ryssätrolli älyvapaapalokuntalainen....ei tarvi merta edemmäs kalaan kum jo omasta kylästä kotiryssiä löytyy näin se vaam menee...


    • Anonyymi

      En kyllä yhtään ihmettele jos joku täältä haluaa lähteä. On niin sekopäistä porukkaa!

    • Anonyymi

      Kunnanjohtajaa moititaan sekoilusta, mutta esimerkkiä ei sanota. Eli hänkin on edeltäjiensä tapaan negatiivisesti joka asiasta valittavien kusitolppa.

    • Anonyymi

      Se rantapallo vasta olikin kauhajoelle oikeen tuhon enkeli , jokaisessa kunnassa jossa se on häseerännyt on korkurssi tullut jalasjärvi,kauhajoki ja salo.. Ja meni vielä sillooin sanomaan kun matti saari teurasti ihmisiä koulussa että nyt saatiin kauhajoki maailman kartalle . TYHMÄ.

      • Anonyymi

        Ei valita nolla näytöillä mihinkään. Täällä talous kuralla jajohtaja katselee koko ajan muualle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei valita nolla näytöillä mihinkään. Täällä talous kuralla jajohtaja katselee koko ajan muualle.

        Koko ajan muualle. Mitenkä sen tietää, kun ei ole mihinkään hakenut?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko ajan muualle. Mitenkä sen tietää, kun ei ole mihinkään hakenut?

        Ei vaihdu! Ei näyttöä tuloksellisesta johtamisesta.


    • Anonyymi

      Tarvitaanko edes kallispalkkaista "johtajaa" mitäs saatu aikaan ei vissiin mitään mutta juu huono veto ilmoittaa haluavansa Seinäjoelle eli ei kiinnosta Kauhajoen asiat et potkut persauksiin

      • Anonyymi

        Harkitsee, jos tarkkoja ollaan, eli ei virallisesti halua Seinäjoelle. Väärä tieto siis toi 25.55 vastanneen. On tässä kyllä jo tähän aikaan aivot unta vailla itselläkin.


      • Anonyymi

        Paljon tulisi säästöjä kun turhakkeille ei maksettaisi mitään.


    • Anonyymi

      Kyllä se sinne hinkuu lehdessäki oli hyvä jos menee ehdolle näkee kuinka sitoutunut on Kauhajokeen

    • Anonyymi

      Aika noloo Kauhajoelle jos ei pääsekkään ollaan sit se kakkosvaihtoehto

    • Anonyymi

      Rasinmäki siirtyi Kauhajoelta Seinäjoelle, eli S-jokisilla on hyviä kokemuksia Kauhajoelta tulleesta. Nuoria naisia on valtakunnan johdossakin.

    • Anonyymi

      Edellä esitetyistä mielipiteistä huomaa, ettäLinda on täällä hyvin epäsuosittu. Hänen pitäisi tehdä johtopäätökset siirä.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      394
      1557
    2. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      86
      1014
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      66
      1006
    4. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      134
      989
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      92
      940
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      711
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      691
    8. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      125
      672
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      649
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      624
    Aihe