Suomen Kuvalehden surkea yritys mustamaalata Niikkoa

epäonnistui, eli paljon melua tyhjästä. Kuvalehtikin kuuluu näköjään valemediaan.

Maalitus alkoi, kun 16. tammikuuta Suomen Kuvalehti julkaisi pitkän artikkelin otsikolla ”Perussuomalaisten kansanedustajat salasivat osakkuutensa Kiinan valtioon kytkeytyvässä teknologiayhtiössä”.

Tosiasiassa yksittäinen suomalainen McDonalds -ravintola liittyy Yhdysvaltoihin suunnilleen yhtä paljon kuin uutisessa viitattu Realmax Oy kytkeytyy Kiinan valtioon. Kiinassa on kyllä olemassa Realmax Group -niminen yhtiö, jonka omistavat pääasiassa yksityishenkilöt. Valtiollinen investointiyhtiö on vähemmistöosakas. Ja mikä olennaista, kiinalainen Realmax Group ei omista prosenttiakaan suomalaisesta Realmax Oy:stä, jota kansanedustajat omistivat neljän kuukauden ajan viidensadan euron osuudella aikana, jona yhtiöllä ei käytännössä ollut liiketoimintaa lainkaan.

Lisäksi väitettä perusteltiin sillä, että Realmax Oy:n toimitusjohtaja Hang Si:n LinkedIn-profiilista löytyy merkintä Kiinan tiede- ja teknologiayhdistyksestä, jonka johdossa työskentelee kuulemma kommunistisen puolueen henkilö. Kertomatta jäi, että samaisen tiedeyhdistyksen kanssa yhteistyötä tekee heidän kotisivujensa mukaan myös Business Finland ja VTT (työ- ja elinkeinoministeriön alainen tutkimus- ja teknologiyhtiö) – monen muun Euroopan maan ohella.

Niikon tai Vähämäen vähemmistöosuus ei kuulunut eduskunnassa ilmoitusvelvollisuuden piiriin lainkaan.

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen arvioi asiaa objektiivisemmin. Hänen mukaansa eduskunnan ei ole tarpeen selvittää asiaa, ja kansanedustajalla on oikeus olla yrittäjä siinä missä muillakin. Hän myös totesi Niikon ymmärtäneen valiokuntapuheenjohtajuuden myötä roolinsa muuttuneen.

Eli Kuvalehdenkin tarkoitus oli pelkästään koittaa mustamaalata persuja, ja näin koittaa saada kenties puolueen kannatusta laskuun - surkeaa toimintaa.
9<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tuo "vastuullisen" median hyökkäily ja paskan levittäminen Persuista alkaa suoraan sanoen vituttamaan. Valhe tuntuu olevan sen mainosteun, itseään tolkun ihmisinä pitävien tapa, pyrkiä säilyttämään valtansa. Kaikkijotka vaarantavat sen, ovat vihollisia, ja heitä vastaan "vastuulliset" mediat hyökkäävät muunnetuilla totuuksillaan.

1Äänestä

Russia Today - ainoa luotettava media.

Suomen Uutisia voi toki lukea, mutta heillä ei ole käytössään sellaisia resursseja kuin Russia Today:llä.

Hesari, YLE, Suomen Kuvalehti - ne ovat kaikki valemedioita.

Suomen hallitus on valehallitus, joka ei vastaa kansan tahtoa.

Oikeuslaitoksemme on valeoikeuslaitos, jossa valtaa pitävät suvakkituomarit.

Virkamiehet ovat vihervasureita. Yliopistot ovat täynnä vasurien valeprofessoreja.

Suomi on valevaltio. Putin, tule apuun!

Äänestä
  • Juurikin tuollaista se on antipersun palstatoiminta, naurettavaa luettelointia, kun faktaa ei ole.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juurikin tuollaista se on antipersun palstatoiminta, naurettavaa luettelointia, kun faktaa ei ole.

    Ei voi ohittaa olankohautuksella sitä että Yle käyttää tunnettuja kommunisteja "puolueettomina" asiantuntijoinaan vuodesta toiseen

    1Äänestä

Niikon otsassa lukee mustalla: Kiinan asioidenhoitaja. Yleistä häpeää.

Äänestä
  • Nytko Silakka-antipersu saa jo "näkyjä", ovatko ne sellaisia "jumalallisia" kokemuksia ?

    Äänestä

  • Sinun on syytäkin hävetä itseäsi.

    Äänestä

Suomen Kuvalehti kirjoittaa ihan totta, persujen on turha mustamaalata perinteikästä ja pätevää lehteä/mediaa.

Äänestä

ahaaa, persujen maalitusarmeija on lähtenyt ampumaan yhtä vanhimpaa ja pätevimpää mediaamme.
miten alhaiseksi halla-ahon joukko onkaan vajonnut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

epäonnistui, eli paljon melua tyhjästä. Kuvalehtikin kuuluu näköjään valemediaan.

Maalitus alkoi, kun 16. tammikuuta Suomen Kuvalehti julkaisi pitkän artikkelin otsikolla ”Perussuomalaisten kansanedustajat salasivat osakkuutensa Kiinan valtioon kytkeytyvässä teknologiayhtiössä”.

Tosiasiassa yksittäinen suomalainen McDonalds -ravintola liittyy Yhdysvaltoihin suunnilleen yhtä paljon kuin uutisessa viitattu Realmax Oy kytkeytyy Kiinan valtioon. Kiinassa on kyllä olemassa Realmax Group -niminen yhtiö, jonka omistavat pääasiassa yksityishenkilöt. Valtiollinen investointiyhtiö on vähemmistöosakas. Ja mikä olennaista, kiinalainen Realmax Group ei omista prosenttiakaan suomalaisesta Realmax Oy:stä, jota kansanedustajat omistivat neljän kuukauden ajan viidensadan euron osuudella aikana, jona yhtiöllä ei käytännössä ollut liiketoimintaa lainkaan.

Lisäksi väitettä perusteltiin sillä, että Realmax Oy:n toimitusjohtaja Hang Si:n LinkedIn-profiilista löytyy merkintä Kiinan tiede- ja teknologiayhdistyksestä, jonka johdossa työskentelee kuulemma kommunistisen puolueen henkilö. Kertomatta jäi, että samaisen tiedeyhdistyksen kanssa yhteistyötä tekee heidän kotisivujensa mukaan myös Business Finland ja VTT (työ- ja elinkeinoministeriön alainen tutkimus- ja teknologiyhtiö) – monen muun Euroopan maan ohella.

Niikon tai Vähämäen vähemmistöosuus ei kuulunut eduskunnassa ilmoitusvelvollisuuden piiriin lainkaan.

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen arvioi asiaa objektiivisemmin. Hänen mukaansa eduskunnan ei ole tarpeen selvittää asiaa, ja kansanedustajalla on oikeus olla yrittäjä siinä missä muillakin. Hän myös totesi Niikon ymmärtäneen valiokuntapuheenjohtajuuden myötä roolinsa muuttuneen.

Eli Kuvalehdenkin tarkoitus oli pelkästään koittaa mustamaalata persuja, ja näin koittaa saada kenties puolueen kannatusta laskuun - surkeaa toimintaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu