Olen 17-vuotias ärtyinen, suorastaan vanhempiani piinaava, tyttönen. Mua mietityttää käytökseni: Jostan syystä raskaan koulupäivän jälkeen yliväsyneenä alan räyhätä mitä ihmeelllisimmmistä asioista enkä anna edes periksi, vaikka tiedän toimivani typerästi ja lapsellisesti! En siis kykene edes hetken "hulluuskohtauksen" jälkeen pyytämään anteeksi tai myöntämään virheitäni. Kadun kyllä aina ihan hemmetisti.
Jostain syystä musta tuntuu, että murrosikäni voisi olla vielä aika pahasti meneillään, sillä ainakin fyysisesti puberteetti alko mulla tosi myöhään laihuuden takia, ja tuo fyysinenkin kehitys taitaa olla vieläkin hiukan kesken.. Hmm, siitä ei oo tullu otettua selvää, et onko fyysinen puberteetti yhteydessä ns. mielelliseen, eli kulkevatko ne käsikädessä.. Milläänhän en voi räyhäämisiäni oikeutetusti puolustella, mutta haluaisin vaan apua sen verran, että tietäisin, että johtuuko mieleni hallitsemattomuus vielä murrosiän kuohuista, vai onko tämä oiretta jostain sarastavasta mielisairaudesta, skitsofreniasta tai vastaavasta?
Molempia on esiintynyt suvussani, toisen vanhempani tädillä skitsofereniaa ja todella myöhäistä murrosikää (kuohuntoineen) veljelläni.(Siis hänellä vasta parikymppisenä enimmäkseen).
Arrgh, vainoharhaiseksikin taidan tulla.. löydän itestäni joka ainoan sairauden.. no, jospa en sentään.. Esimerkkinä vainoharhaisuudestani(ko), ehkä, on nytkin esiintyvä päänsärky. Pelkään siis sen olevan oire jostain vakavammasta. Yleensä sitä ilmenee aina "riehumisieni" jälkeen.
Ymmärrän toki, ettei kukaan voi minulle valmiita vastauksia antaa, mutta kaipa kokemuksienne/tietojenne perusteella yritän joitain toivonpilkahduksia itsellenikin kalastella, miten liene...
Nimenomainen, ehkä itsekäskin, päätös on se, että itse haluan selvitä (ilman ammattiapua),
ja halua mulla riittää. Alkaa vaan mennä luottamus itseeni, kun petän itselleni asettamat lupaukset kerta toisensa jälkeen. Toki nyt pitkiäkin aikoja on, että käyttäydyn suht tasaisesti, mutta tänään taas meni yli tuo riehumiseni, PÄTEVÄÄ syytä ei ollut. Sillä hetkellä tosin tuntu toisenlaiselta.
Sen verran voisin vielä perusluonteestani valaista, että ulospäin vieraille ja koulumaailmassa olen erittäin rauhallinen ja hiljainen, ei ole opettjilla ollut koskaan valittamista. Pointti on vaan, etten hyväksy enkä ymmärrä omaa käytöstäni täällä kotona ajoittain!
Jostain syystä musta tuntuu, että murrosikäni voisi olla vielä aika pahasti meneillään, sillä ainakin fyysisesti puberteetti alko mulla tosi myöhään laihuuden takia, ja tuo fyysinenkin kehitys taitaa olla vieläkin hiukan kesken.. Hmm, siitä ei oo tullu otettua selvää, et onko fyysinen puberteetti yhteydessä ns. mielelliseen, eli kulkevatko ne käsikädessä.. Milläänhän en voi räyhäämisiäni oikeutetusti puolustella, mutta haluaisin vaan apua sen verran, että tietäisin, että johtuuko mieleni hallitsemattomuus vielä murrosiän kuohuista, vai onko tämä oiretta jostain sarastavasta mielisairaudesta, skitsofreniasta tai vastaavasta?
Molempia on esiintynyt suvussani, toisen vanhempani tädillä skitsofereniaa ja todella myöhäistä murrosikää (kuohuntoineen) veljelläni.(Siis hänellä vasta parikymppisenä enimmäkseen).
Arrgh, vainoharhaiseksikin taidan tulla.. löydän itestäni joka ainoan sairauden.. no, jospa en sentään.. Esimerkkinä vainoharhaisuudestani(ko), ehkä, on nytkin esiintyvä päänsärky. Pelkään siis sen olevan oire jostain vakavammasta. Yleensä sitä ilmenee aina "riehumisieni" jälkeen.
Ymmärrän toki, ettei kukaan voi minulle valmiita vastauksia antaa, mutta kaipa kokemuksienne/tietojenne perusteella yritän joitain toivonpilkahduksia itsellenikin kalastella, miten liene...
Nimenomainen, ehkä itsekäskin, päätös on se, että itse haluan selvitä (ilman ammattiapua),
ja halua mulla riittää. Alkaa vaan mennä luottamus itseeni, kun petän itselleni asettamat lupaukset kerta toisensa jälkeen. Toki nyt pitkiäkin aikoja on, että käyttäydyn suht tasaisesti, mutta tänään taas meni yli tuo riehumiseni, PÄTEVÄÄ syytä ei ollut. Sillä hetkellä tosin tuntu toisenlaiselta.
Sen verran voisin vielä perusluonteestani valaista, että ulospäin vieraille ja koulumaailmassa olen erittäin rauhallinen ja hiljainen, ei ole opettjilla ollut koskaan valittamista. Pointti on vaan, etten hyväksy enkä ymmärrä omaa käytöstäni täällä kotona ajoittain!
Vastaukset 3
Vanhimmat
murkun käyttäytymistä.
Luepa www.tukiasema.net (kirjoita hakusana "murrosikä") niin löydät mielenkiintoisen artikkelin Vuorovaikutus murkun kanssa - impossible mission.
Kyllä se siitä! Hyvää kevättä!
toisaalta,että edes joskus pystyt päästämään "vitutushöyryt" itsestäsi.Kilttinä tyttönä oleminen on raskasta.
Ei se kivaa ole vanhemmillesi mutta luulen heidän ymmärtävän.Kaiken ikäisillä on tapana raivota rakkaimmilleen,niille jotka eivät sitä todellakaan ole ansainneet.
Toinen yleinen seikka kiukunpurkauksissa on se,että ne harvoin käsittelevät sitä oikeaa ja perimmäistä syytä.Jo sen takia,että vaatii hyvää itsetuntemista ja analysointia löytää jutun juuri.
Minusta et auttamattoman lapselliselta vaikuta lainkaan koska olet itse jo reagoinut käytökseesi ja se saa sinut miettimään
ps.jos sinulla on mahdollisuus,niin vietä ensin hetki yksinäsi raskaan päivän jälkeen kotiin tultuasi.
Lue kirjoittamani tekstit otsikolta.