Paljon on maristu siitä, että virpojat ovat vain ahneita voiton tavoittelijoita. Se on totta ja niin pitääkin olla. Lapsille pitää opettaa pienestä saakka, että tienistit täytyy maksimoida ja ihmisiltä nyhtää rahat niin tehokkaasti kuin mahdollista, koska kukaan ei sinusta huolehdi, jollet itse opi huolehtimaan itsestäsi.
Vielä 20-30 vuotta sitten Suomessakin oli perinteet kunniassa ja ihmiset äänestivät valtaan poliitikkoja, jotka ajoivat meidän suomalaisten etua, pitivät huolen siitä, että myös työntekijän olosuhteet olivat kohtuulliset ja hän sai työstään asianmukaisesti palkkaa. Yrityksillä oli vastuuta työnsä tuloksista ja kaikenlaisia huijareita oli vähemmän. Yhteiskunta oli rakennettu niin, että solidaarisuudesta ja toisten huomioon ottamisesta ei rangaistu, ihmiset tukivat toisiaan ja yhteiskunta tuki ihmisiä tarpeen mukaan. Työelämän lait ja pelisäännöt olivat ihmisen lähtökohdista laaditut.
Nyt on toisin. Kun ostaa suomalaiselta tai minkämaalaiselta firmalta tavaraa tai palvelua, saa koko ajan vahtia, ettei tule kusetetuksi. Raksareiskat ja sorvisepot tekevät sutta ja sekundaa, kaikki yritykset ja yrittäjät osaavat markkinoinnin ja laskutuksen, mutta työn laatu on yhtä paskaa, kauniin lopputuloksen alle peiteltyä sutta. Ja mieletöntä rahastusta. Kysyin esim. kattoremonttia vanhaan taloon ja 200m2 katon laitosta pyysivät 22 tuhatta euroa. Laskin materiaalin jälkeen työpalkaksi äijille yli 100€/tunti heidän ilmoittamansa työajan mukaan.
Työnantajat viis veisaa työntekijöistä, jotka viskataan pihalle kuin rukkanen, kun ei sillä hetkellä tarvita. Taustalla on työlainsäädännön ja työsuhdeturvan romuttaminen, koko yhteiskuntamme on nyt rakennettu niin, että ahne omaneduntavoittelija ja tulosvastuun maksimoija on sankari.
Summa summaruma, maailma on muuttunut kovaksi ja te ihmiset olette sen itse sellaiseksi tehneet. Jokaisen on otettava rahat sieltä mistä irtoaa ja miten irtoaa. Tällaiseksi olemme itse isänmaamme muokannet, valtahan on demokratiassa meillä.
Niinpä olen opettanut lapsenikin alusta pitäen siihen, että mitään ei kannata kenellekään tehdä ilmaiseksi ja oma etu ennen muita, muuten ei työelämässä selviä. Kiltteydestä rangaistaan syrjäyttämisellä, työelämässäkin pärjää kovat paremmin kuin taitavat, toki taidostakin on apua. Joten pääsiäisvirpomisestakin teimme jo vuosia sitten lapsille hyvän kausibisneksen. Mahdollisimman näyttävät varvut itse askarrellen, mutta niin, että niihin menee mahdollisimman vähän rahaa. Sitten vain "myymään" noita varpuja todella hyvissä noita-asuissa. Siten tulee parhaiten rahaa. Esim. tänä vuonna kolme lastamme (9, 11 ja 13 vuotta) tienasivat puhdasta nettoa yhden päivän aikana 134€ ison kasan makeisia päälle. Tuossa tulossa huomioitus siis myös materiaalit, jotka käytetty virpoihin. Lapset ovat olleet tyytyväisiä erityisesti eurojen tulon myötä, koska rahasummat ovat kasvaneet reilusti. Näinhän tekevät kauppiaatkin, mainostaahan eräskin huoltis juhla-mokka kahvia "vain" 2 euroa/iso kuppi :)
Bisnes rulaa ja olen varma, että tulevassa maailmassa lapseni pärjäävät hyvin, kun oppivat nyhtämään rahat ihmisiltä mahdollisimman tehokkaasti ja myös laskemaan kustannukset ja katteet.
Opetin lapsilleni virpomista näin!
21
1417
Vastaukset
- mattson
Esimerkillistä kasvatustoimintaa. Turha lapsia on pumpulissa pitää ja uskotella, että maailmassa on olemassa solidaarisuutta, lähimmäisenrakkautta, rehellisyyttä tai lahjomattomuutta. Toki noita kaikkia löytyy, mutta ei muualta kuin idealistien päiväunista. Aika herätä todellisuuteen.
- Nykyaikainen isä
Vain lähipiiristä voi löytyä noita hienoja arvoja, mutta ei sen varaan voi laskea. Kun onnettomuus kohtaa, voi olla että kaikki kääntävät selkänsä ja kun yhteiskunnan turvaverkot on purettu, pitää jokaisen selvitä omillaan. Päätöksen turvaverkkojen purkamisesta on tehnyt Suomen kansa, joten ihmettelen suuresti, että sitten ruikutetaan kaupallista, ahnetta ja itsekästä ilmapiiriä kaikkialla, vain sillä mentaliteetilla voi yksilö selvitä kovenevassa maailmassa.
- ajattelet ja opetat
Mitä enemmän ajattelet näin kuten kirjoitit ja matkit itsekin niitä ihmisiä, jotka eivät kunnioita solidaarisuutta, sitä enemmän heitä tulee.
Kirjoitit: "sellaisen tästä maailmasta te ihmiset olette tehneet". Ketkä TE ? Etköhän sinä ja lapsesi kuulu meihin ihmisiin? Sinä olet itsekin kirjoituksesi mukaan edesauttamassa oman edun tavoittelun ideologiaa.
Solidaarisuuden ydin on SE, että siitä tulee hyvä olo. Ihminen on emotionaalisesti tyytyväinen, eikä tarvitse niin paljon rahalla hankittua tavaraa.
Jos sinä teet hyvin ja oikein, sinulle tehdään hyvin ja oikein. Jos taas sinä toteutat hyödyn maksimointia, tulet näkemään ympärilläsi vain hyödyn maksimointia - ja elämään loppuelämäsi siinä uskossa, että kaikki tekee niin ja kaikkialla on niin.
Toivottavasti lapsesi alkavat aikuisena uskoa siihen, mihin uskomisen sinä olet lopettanut.- Nykyaikainen isä
" Mitä enemmän ajattelet näin kuten kirjoitit ja matkit itsekin niitä ihmisiä, jotka eivät kunnioita solidaarisuutta, sitä enemmän heitä tulee. "
Solidaarisuuden ajatus pelkkänä ihmisten arvomaailman kannattamana asiana on utopiaa, enkä halua pettää lapsiani utopialla. Kyse on vähän sama asia kuin pakollisesta armeijasta. Ainakin minun aikanani suurin osa ihmisistä kannatti asevelvollisuutta, vaikka useimmat myönsivät, etteivät menisi armeijaan, jos se olisi vapaaehtoista. Tarkoitan tällä sitä, että mikäli yhteiskuntajärjestys, lait, työlainsäädäntö jne., eivät tue solidaarisuutta, sitä ei myöskään esiinny, vaan raadollisuus ja kyynerpäätaktiikka leviää niin, että ne jotka yrittävät olla solidaarisia, tulevat yli poljetuksi ja hyväksikäytetyksi.
" Mitä enemmän ajattelet näin kuten kirjoitit ja matkit itsekin niitä ihmisiä, jotka eivät kunnioita solidaarisuutta, sitä enemmän heitä tulee. "
Viitaten edelliseen kappaleeseeni, tarkoitin tuolla sitä, että TE, enemmistö, olette äänestyskäyttäytymisellänne valinneet päättäjiä, jotka ovat rapauttaneet inhimillisyyden ja sellaista käyttäytymistä tukevat elementit yhteiskuntajärjestyksestämme. Yhteiskunnasta on tehty kovien ja säälimättömien menestyskenttä. Minä en ole ollut myötävaikuttamassa siihen, vaan olen jäänyt vähemmistöön. Mutta, jos enemmistö on valinnut niin, että yhteiskunnassamme pelataan kovemmilla säännöillä, sitten minunkin on pakko pelata niin ja opettaa myös lapseni siihen.
Kirjoituksesi on utopistista löpinää. Järjestäytymättömän yhteiskunnan ulkopuolella ihminen on susi ja saalistaja. Meidän yhteiskunnastamme on tehty pelisäännöiltään sellainen, että sudet ja saalistajat menestyvät. - menestymisestä
Nykyaikainen isä kirjoitti:
" Mitä enemmän ajattelet näin kuten kirjoitit ja matkit itsekin niitä ihmisiä, jotka eivät kunnioita solidaarisuutta, sitä enemmän heitä tulee. "
Solidaarisuuden ajatus pelkkänä ihmisten arvomaailman kannattamana asiana on utopiaa, enkä halua pettää lapsiani utopialla. Kyse on vähän sama asia kuin pakollisesta armeijasta. Ainakin minun aikanani suurin osa ihmisistä kannatti asevelvollisuutta, vaikka useimmat myönsivät, etteivät menisi armeijaan, jos se olisi vapaaehtoista. Tarkoitan tällä sitä, että mikäli yhteiskuntajärjestys, lait, työlainsäädäntö jne., eivät tue solidaarisuutta, sitä ei myöskään esiinny, vaan raadollisuus ja kyynerpäätaktiikka leviää niin, että ne jotka yrittävät olla solidaarisia, tulevat yli poljetuksi ja hyväksikäytetyksi.
" Mitä enemmän ajattelet näin kuten kirjoitit ja matkit itsekin niitä ihmisiä, jotka eivät kunnioita solidaarisuutta, sitä enemmän heitä tulee. "
Viitaten edelliseen kappaleeseeni, tarkoitin tuolla sitä, että TE, enemmistö, olette äänestyskäyttäytymisellänne valinneet päättäjiä, jotka ovat rapauttaneet inhimillisyyden ja sellaista käyttäytymistä tukevat elementit yhteiskuntajärjestyksestämme. Yhteiskunnasta on tehty kovien ja säälimättömien menestyskenttä. Minä en ole ollut myötävaikuttamassa siihen, vaan olen jäänyt vähemmistöön. Mutta, jos enemmistö on valinnut niin, että yhteiskunnassamme pelataan kovemmilla säännöillä, sitten minunkin on pakko pelata niin ja opettaa myös lapseni siihen.
Kirjoituksesi on utopistista löpinää. Järjestäytymättömän yhteiskunnan ulkopuolella ihminen on susi ja saalistaja. Meidän yhteiskunnastamme on tehty pelisäännöiltään sellainen, että sudet ja saalistajat menestyvät.Minä en ole puhunut mitään menestymisestä. Kirjoitin onnellisuudesta, henkilökohtaisesta onnen tunteesta. Se voi olla sinulle idealismia, minulle se on todellisuutta.
Jos haluat menestyä, sinä tarvitset taloudellisesti enemmän kuin keskiverto ihminen. Silti et ole onnellinen.
Jos haluat olla onnellinen, et tarvitse taloudellisesti enempää kuin keskiverto ihminen. - Nykyaikainen isä
menestymisestä kirjoitti:
Minä en ole puhunut mitään menestymisestä. Kirjoitin onnellisuudesta, henkilökohtaisesta onnen tunteesta. Se voi olla sinulle idealismia, minulle se on todellisuutta.
Jos haluat menestyä, sinä tarvitset taloudellisesti enemmän kuin keskiverto ihminen. Silti et ole onnellinen.
Jos haluat olla onnellinen, et tarvitse taloudellisesti enempää kuin keskiverto ihminen.Onnellisuus rapisee, kun joudut raatamaan terveytesi uhalla tullaksesi toimeen. Et ymmärrä, mihin tämä yhteiskunta on menossa.
- Katsokoon jokainen peiliin
Niinpä niin. Itse olen kertonut lapsilleni,että tarjotkaa kaverillekin, sillä toiselle voi tulla paha mieli.Kuinka selitän sitten itkevälle lapselle, miksi kaveri ei tarjonnu ja vei tuhkatkin pesästä. Mielestäni nykypäivän mielenkiinto lapsia kohtaan herää vasta sitten kuin lapsi tulee kertomaan/sepittämään kavereiden epäreiluudesta ja silloin lähtee isäpapan oikeuden taju rullaamaan.Opetetaan lapselle kuinka annetaan samalla mitalla takaisin ja jos huomiota tulee vain tällä tavalla,on oravan pyörä jo liikkeellä.Lisää sepityksiä ja lisää yhtä "hyviä "elämän" neuvoja.Lieneekö voimattomuutta ja pyhää raivoa arjen askareista vai huonoa omaatuntoa?
Mitä jos lapselle annetaankin hyvä esimerkki ja käyttäydytään kanssaihmisiä kohtaan samalla tavalla kuin haluttaisiin itseänsä kohdeltavan.Ja ajateltaisiin niistä naapurin kakaroistakin niin, että olenpa hänellekin aikuinen kun hän ei sitä mallia kotoansa saa.Kosto lapselta lapselle ei saa naapuria hiljaiseksi ja opeta naapuria oikealle linjalle vaan päinvastoin. Ja kuinka moni vanhemmista voi sanoa, että toimii samalla tavalla kuin vanhan ajan talonmiehet,aina paikalla, ja riitoja setvimässä silloin kun ne ovat ajankohtaisia?
Omaa aikuisen elämän mallia on turha, ja aika vahingoittavaa kertoa/opettaa lapselle, jolla on oma aikansa myöhemmin tutustua elämän kurjuuteen.Jos kurjuutta aletaan opettamaan jo lapsuudesta, kuinka masentunut tulevaisuuden nuori saattaakin olla?
Ymmärrän "nykyaikaisen isän" turhautumisen nykypäivään, mutta tulevaisuuden kannalta on aika pelottavaa, että voimat eivät riitä kasvattamaan reilunpelin,tulevaisuuden aikuisia.
Tsemppiä vanhemmat,kyllä itsekeskeisyyden joukkoon mahtuu myös empatiaakin.- Nykyaikainen isä
Opeta vain lapsesi antamaan ja olemaan reilu. Samalla teet hänestä häviäjän, koska nyky-yhteiskunta tukee kilpailua ja siinä selviämistä kaikin laillisin keinoin.
Kyse ei ole todellakaan siitä, etteikö voimat riittäisi kasvattamaan reilun pelin aikuisia, vaan siitä että sellainen kasvatus on karhunpalvelus omille lapsille. Reilulla pelillä, solidaarisuudella ei enää pärjää. Nyt on otettava se minkä voi saada, maksimoitava voitto, otettava rahat ja juostava silloin kun saa, koska voi olla, ettei sitä saakaan seuraavina kuukausina.
Tulevaisuuden yhteiskunta on vieläkin kovempi. Kyllä täällä nyt hurskastellaan toisten huomioon ottamisella, mutta kun lukee muita foorumeita, syyllistetään työttömät ja vähitellen jo sairaatkin, yhä suurempi osa ihmisistä jätetään heitteille. Itse en onneksi ole kuulunut heihin, mutta ymmärrän toki, että yhteiskunta sen kun kovenee, jokainen jätetään yhä enemmän oman onnensa nojaan. Ja tulosta on tehtävä, rahat otettava silloin kun sitä saa.
Yhteiskunta ei anna turvaa, eikä sitä anna tosiasiassa "solidaariset" kaveritkaan kun onnettomuus kohtaa, kaikki katsovat muualle ja pitävät kiinni omasta työpaikastaan. Joten turha hurskastella. - tästä
Kiitos tästä tekstistä.
- kai on
Nykyaikainen isä kirjoitti:
Opeta vain lapsesi antamaan ja olemaan reilu. Samalla teet hänestä häviäjän, koska nyky-yhteiskunta tukee kilpailua ja siinä selviämistä kaikin laillisin keinoin.
Kyse ei ole todellakaan siitä, etteikö voimat riittäisi kasvattamaan reilun pelin aikuisia, vaan siitä että sellainen kasvatus on karhunpalvelus omille lapsille. Reilulla pelillä, solidaarisuudella ei enää pärjää. Nyt on otettava se minkä voi saada, maksimoitava voitto, otettava rahat ja juostava silloin kun saa, koska voi olla, ettei sitä saakaan seuraavina kuukausina.
Tulevaisuuden yhteiskunta on vieläkin kovempi. Kyllä täällä nyt hurskastellaan toisten huomioon ottamisella, mutta kun lukee muita foorumeita, syyllistetään työttömät ja vähitellen jo sairaatkin, yhä suurempi osa ihmisistä jätetään heitteille. Itse en onneksi ole kuulunut heihin, mutta ymmärrän toki, että yhteiskunta sen kun kovenee, jokainen jätetään yhä enemmän oman onnensa nojaan. Ja tulosta on tehtävä, rahat otettava silloin kun sitä saa.
Yhteiskunta ei anna turvaa, eikä sitä anna tosiasiassa "solidaariset" kaveritkaan kun onnettomuus kohtaa, kaikki katsovat muualle ja pitävät kiinni omasta työpaikastaan. Joten turha hurskastella.Sinulla on ikäviä kokemuksia elämästä, eikä sinulla ole ollut oikeita ystäviä. Itselläni on ihan toisenlaisia kokemuksia ihmisistä ja yhteiskunnasta.
Sinulla on jokin pelko heitteille jätetyksi tulemiseta, jos ei sinulla ole rahaa ja jos et varmista paikkaasi etukäteen.
Ei maailma ole niin huono paikka. Asumme samassa massa. Miten sinun kuva yhteiskunnasta voi olla niin erilainen ? Ehkä sinä kuitenkin haluat paljon enemmän kuin minä. Eli kyse on vaatimustasosta. Minulla se on hyvin alhainen. - niin !!!
kai on kirjoitti:
Sinulla on ikäviä kokemuksia elämästä, eikä sinulla ole ollut oikeita ystäviä. Itselläni on ihan toisenlaisia kokemuksia ihmisistä ja yhteiskunnasta.
Sinulla on jokin pelko heitteille jätetyksi tulemiseta, jos ei sinulla ole rahaa ja jos et varmista paikkaasi etukäteen.
Ei maailma ole niin huono paikka. Asumme samassa massa. Miten sinun kuva yhteiskunnasta voi olla niin erilainen ? Ehkä sinä kuitenkin haluat paljon enemmän kuin minä. Eli kyse on vaatimustasosta. Minulla se on hyvin alhainen.Minkään en ole mkiään pyrkyri ja maailmani on ihan kivaa. En kilpaile elintasossa kenenkään kanssa, en edes naapurien. Tyydyn suosilla vähempäänkin. En alistunut lapsena kerjään, enkä alistu aikuisenakaan. Hyväksi en käytä ketään! Hyväsikäyttö eikä ihmisten huijaaminen ei kuulu peraatteisiini. Jos en muulla tavoin rikastu, olen suosilla köyhä! Ostan arpoja ja laitan pelisysteemeihin rahaa jos sattuisi onni potkaisemaan. Muulla tavoin en halua rikastua.
Jotkut kerää omaisuutta centin venyttämisellä ja laittamalla vaikka lapsensa töihin. Lapsien ei tarvi mitään tienata, koska vanhemmilla on elatusvelvollisuus. Minä pyytäisin vielä lapsilisät omaan käyttööni, tarpeisiini. Niin ettei tarvitse käydä kerjäämässä jotain taskurahoja muualta. Lapsen pitää saada kotoonsa kaikki tarpeellinen ettei tarvi käydä mitään kerjäämässä eikä myymässä.
Jos vanhemmat jotain muita oppeja opettavat niin lapsista tulee hyväksikäyttäjiä ahneita pyrkyreitä. Mikään ei piisaa ja mihinkään ne eivät ole aikuisenakaan tyytyväisiä. Koko ajan pitää jotain saada ja vedättää ihmisiä, parisuhteessakin. Tuskin niillä edes parisuhteetkaan pysyy. Kaikelle lasketaan hinta.
Ja aina kummasti vaan löytyy uhreja tällaisille pyrkyreille. Kasvattakaa lapsenne kiltiksi, myötätuntoisiksi, hyviksi ihmisiksi muttei uhreiksi. Opettakaa ne erottaan pahat hyvistä!
Todella ovat yksin loppujen lopuksi sellaiset vedättäjät. Lapsiani en ikinä laittaisi rahastaan ja hyödyntämään mitään toisten kustannusella.
Äänestminenkään ei mitään hyödytä. Yhteiskunta menee siihen suuntaan mihin menee. Ainoo vaikuttamiskeino on ettei tee jälkeläisiä enään tähän yhteiskuntaan. Jos itse on kovettunut ja katkeroitunut niin miksi sitten tehdä samanlaisia lisää? Täytyykö ihmisen olla niin tyhmä? Síis tekee lapsia ja purkaa katkeruutta niiden kautta jos yhteiskunta ei satu miellyttämäänkään!
- kakarasi
Käyvät kerjäämässä tupakka, viina ym. rahat ihmisten ovilla. Tämmöisestähän ne pedofiilit ym. sairaat namusedät tykkääkin. Helppoja nakkeja sairaille!
- Nykyaikainen isä
Tuossa kyllä erehdyt. Toki olen neuvonut, että he liikkuvat pääsiäisreissulla porukassa ja eivät mene minnekään sisälle. Se on vain bisnestä, liiketoiminnan harjoittelua. Eikä yhtään härskimpää kuin esim. ovelta ovelle- tai puhelinmyynti. Ajatteletko, että puhelinmyyjät ovat seuraavaksi kerjäämässä tupakkaa tai viinaa ihmisten ovilla?
Seuraavaksi lapseni käyvät koulunsa, kilpailevat parhaista opiskelupaikoista ja ryhtyvät kenties yrittäjiksi kuten itsekin, jos heissä sisua riittää. He myyvät sinulle vaikkapa talopaketin harjaantuneella myyntipuheella ja tieteellisillä menetelmillä, millä vain myyvällä voidellen, ja lypsävät sinulta maksimaalisen katteen. Rakennusvaiheessa kenties sinun lapsesi, joka on työvoimakoulutuksessa, osallistuu vaikkapa rakennussiivoukseen ilmaiseksi osana työvoimapoliittista koulutusta, minun lasteni lupaillessa työmahdollisuuksia jatkossa, joita ei koskaan tule, vaan seuraavassa rakennussiivouksessa on uudet "harjoittelijat" ilmaiseksi töissä. Sellaisethan ovat helppoja nakkeja meille, jotka tiedämme ja hallitsemme tämän uuden hyväksikäytön pelin :) Kuka tällaisen yhteiskunnan halusi. Suurin osa ihmisistä, jotka äänestivät valtaan poliitikot, jotka ajoivat alas järjestäytyneen yhteiskunnan peruspilarit, ihmisyyttä ja ihmisarvoa kunnioittavaa käytöstä tukevat pelisäännöt. - Joo
Nykyaikainen isä kirjoitti:
Tuossa kyllä erehdyt. Toki olen neuvonut, että he liikkuvat pääsiäisreissulla porukassa ja eivät mene minnekään sisälle. Se on vain bisnestä, liiketoiminnan harjoittelua. Eikä yhtään härskimpää kuin esim. ovelta ovelle- tai puhelinmyynti. Ajatteletko, että puhelinmyyjät ovat seuraavaksi kerjäämässä tupakkaa tai viinaa ihmisten ovilla?
Seuraavaksi lapseni käyvät koulunsa, kilpailevat parhaista opiskelupaikoista ja ryhtyvät kenties yrittäjiksi kuten itsekin, jos heissä sisua riittää. He myyvät sinulle vaikkapa talopaketin harjaantuneella myyntipuheella ja tieteellisillä menetelmillä, millä vain myyvällä voidellen, ja lypsävät sinulta maksimaalisen katteen. Rakennusvaiheessa kenties sinun lapsesi, joka on työvoimakoulutuksessa, osallistuu vaikkapa rakennussiivoukseen ilmaiseksi osana työvoimapoliittista koulutusta, minun lasteni lupaillessa työmahdollisuuksia jatkossa, joita ei koskaan tule, vaan seuraavassa rakennussiivouksessa on uudet "harjoittelijat" ilmaiseksi töissä. Sellaisethan ovat helppoja nakkeja meille, jotka tiedämme ja hallitsemme tämän uuden hyväksikäytön pelin :) Kuka tällaisen yhteiskunnan halusi. Suurin osa ihmisistä, jotka äänestivät valtaan poliitikot, jotka ajoivat alas järjestäytyneen yhteiskunnan peruspilarit, ihmisyyttä ja ihmisarvoa kunnioittavaa käytöstä tukevat pelisäännöt.Kyllä minullekkin kakarana neuvottiin sitä sun tätä, enkä niitä ikinä noudattanut. Tein juuri päinvastoin mitä neuvottiin. Jos tekee niin kuin vanhemmat käskee, silloin ei menesty koskaan. Koska niistä tulee juuri niitä kilttejä nössöjä!
Kovimpa ovat kakarasi alistuvaisia! Ei niistä mitään tule. Ei niillä ole luonnetta!
- Kitty
Olisit jättänyt kaksi viimeistä kappaletta vuodatuksestasi pois, ja pistänyt koko patoutuneen jollotuksesi jollekin toiselle keskusteluareenalle. Haloo!!!
Tai sitten osallistunut tähän keskusteluun niillä kahdella viimeisellä tekstisi kappaleella... - bisnestä
Keksit varmaan paljon muutakin kausibisnestä lapsillesi. Ahneudella kun ei ole enään mitään rajoja. Kaikkella rahastetaan, lapsillakin.
Mitä ne ne myy seuraavaksi? Itseäänkö?- Nykyaikainen isä
Älä hassuja puhu. Jos he jotain myyvät seuraavaksi, niin sinun lastesi työpanosta työvoimanvuokrausfirmassa jota pyörittävät, maksaen tenavillesi niin pientä palkkaa, ettei se riitä yksin elämiseen. Pelisäännöt on tehty koviksi kansalaisten pyynnöstä, joten nyt pitää opettaa jälkikasvu pelaamaan kovilla säännöillä. Syö tai tule syödyksi. Olet oikeassa, kun sanoit että kaikella rahastetaan. Enemmistö kansasta on halunnut yhteiskunnasta sellaisen, joten sen mukaan eletään. Syö tai tule syödyksi. Nyt pitää opettaa lapset rahastamaan kaikesta mahdollisimman paljon ja pistämään sukanvarteen niiden hetkien varalle, kun ei kykene rahastamaan, koska turvaverkot on purettu ja jokainen on jatkossa yhä enemmän oman onnensa seppä, viidakon lait tulevat todellisuudeksi. Opeta sinä vain lapsesi kiltiksi ja huomaavaiseksi, sellaiseksi joka antaa tilaa toisille. Tarvitaanhan sitä porukkaa esim. näihin työvoimanvuokrausfirmoihin raatamaan minimipalkalla, jotta me saamme teidän selkänahasta mukavan siivun :)
- lisääntymistään

Jätän mielummin jälkikasvun tekemättä jos täytyy alkaa opettaan heille jotain mitä ei arvomaailmani hyväksy. Maailma hukkuu paskaan ja liikakansaan. Mitä niitä tulevia työttömiä tänne liikaa tekee?
Hyi! En halua sinun kovis kakaroita pääsiäisenäkään oveni taakse. Menkööt muualle kerjään. Tai syötän ne koiralleni aamupalaksi. Tuleehan senkin ruokinta sitten halvemmaksi! - Nykyaikainen isä
lisääntymistään kirjoitti:
Jätän mielummin jälkikasvun tekemättä jos täytyy alkaa opettaan heille jotain mitä ei arvomaailmani hyväksy. Maailma hukkuu paskaan ja liikakansaan. Mitä niitä tulevia työttömiä tänne liikaa tekee?
Hyi! En halua sinun kovis kakaroita pääsiäisenäkään oveni taakse. Menkööt muualle kerjään. Tai syötän ne koiralleni aamupalaksi. Tuleehan senkin ruokinta sitten halvemmaksi!Et halua ehkä koviskakaroitani ovesi taakse, mutta et voi sille mitään, jos he tulevat. Ja epäilenpä, että he syövät sinun pehmokoulutuksen saaneen koirasi suupalaksi ennemmin kuin tulevat itse syödyksi :)
Yhtä asiaa ihmettelen. Kuka tästä yhteiskunnasta halusi tällaisen, kun suurin osa tuntuu napisevan siitä, että joku opettaa lapsiaan selviämään siinä. Olette te hassuja idealisteja, kun ensin rakennatte yhteiskunnasta kovan ja ankaran kilpailukentän, sitten valitatte, kun siellä pelataan kovaa ja ankarasti. Olisitte miettineet ennen kuin annoitte vallan niille, jotka lähtivät purkamaan ihmisarvoista yhteiskuntaa, jos ette kerran pärjää kovemmassa maailmassa... - yhteiskunnasta
Nykyaikainen isä kirjoitti:
Et halua ehkä koviskakaroitani ovesi taakse, mutta et voi sille mitään, jos he tulevat. Ja epäilenpä, että he syövät sinun pehmokoulutuksen saaneen koirasi suupalaksi ennemmin kuin tulevat itse syödyksi :)
Yhtä asiaa ihmettelen. Kuka tästä yhteiskunnasta halusi tällaisen, kun suurin osa tuntuu napisevan siitä, että joku opettaa lapsiaan selviämään siinä. Olette te hassuja idealisteja, kun ensin rakennatte yhteiskunnasta kovan ja ankaran kilpailukentän, sitten valitatte, kun siellä pelataan kovaa ja ankarasti. Olisitte miettineet ennen kuin annoitte vallan niille, jotka lähtivät purkamaan ihmisarvoista yhteiskuntaa, jos ette kerran pärjää kovemmassa maailmassa...Milloin se on ollut ihmisarvoinen? Nuori ei varmaan ymmärrä mitä tarkoitat. Kehitys ei kait voi pysyä paikallaan joten se menee eteenpäin, halusi tai ei ja tuo mukanaan kaikenmoisia ongelmia. On kai se elämä ollut kovaa ennenkin, luulisi että vielä kovempaakin. Ennen ruumillisesti kovaa, nykyään henkisesti.
Eikö se ole todella raskasta ja vanhanaikaista markkinoida ovelta ovelle. Opettaisin jo älykkäämpiä ja helpompia ansaitsemis keinoja kakaroilleni. Jos olisin kakara en lähtisi paineleen ihmisten ovikelloja kerjätäkseni jonkun roposen ja karkin. Niin idiootti en ollut omassa lapsuudessakaan. Tyhmiä vanhempia ei kannata totella. Pitää käyttää omaa järkee!
- petu
Jo on ajattelumalli mallillaan. Toivottavasti lapsesi osaavat arvostaa muutakin kuin rahaa, inhimillisyyttä ja toisten kunnioittamista on KUNNIOITETTAVA. Ja toden näköisesti sinäkin olet ihminen ja luot tätä yhteiskuntaa, tavallasi siitä tulee kyllä läpeensä mätä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992