Keskustan kansanedustaja, puolueen talouspoliittisen työryhmän puheenjohtaja Markus Lohi.
”Laajamittaisen lakkotalven ja -kevään mahdollisuus on todellinen. Äänenpainot ovat koventuneet niin, että työnantajapuolelta uhkaillaan tehtaiden lopettamisella ja työntekijäpuolelta yritysten toiminnan hankaloittamisella sekä lakosta huolimatta töihin menevien, ammattiliittoihin kuulumattomien ihmisten rankaisemisella.”
”Laajamittaisen lakkotalven ja -kevään mahdollisuus on todellinen. Äänenpainot ovat koventuneet niin, että työnantajapuolelta uhkaillaan tehtaiden lopettamisella ja työntekijäpuolelta yritysten toiminnan hankaloittamisella sekä lakosta huolimatta töihin menevien, ammattiliittoihin kuulumattomien ihmisten rankaisemisella.”
Vastaukset 25
Vanhimmat
Sieltä+Sipilän+hallituksen+ajatuksista+tämäkin+lähtöisin+ja+odotti+että+vanhat+sopimukset+päättyy.
Metsäteollisuuden+28.1.+antamat+täsmennetyt+esitykset+työehtosopimukseen
Kiky-tunnit+säilytettävä
Palkallisen+sairausajan+lyhentäminen+jopa+kolmanneksella+sekä+sairausajan+palkan+leikkaus+15+%:lla
Kolmivuorotyön+työajanlyhennyskorvauksen+leikkaaminen+7+%:lla
Palvelusvuosilisän+poistaminen
Korvattavien+arkipyhien+määrän+leikkaus
Työnantajalle+oikeus+vuosiloman+jakamiseen+useampaan+osaan
Työnantajalle+oikeus+määrätä+pekkaspäivä+vuorokautta+ennen+vapaan+pitämistä
Oikeus+pekkaspäivien+sopimisesta+työpäiviksi+ilman+ylityökorvausta
Sunnuntailisän+sopiminen+nykyistä+pienemmäksi
Jäsenmaksuperinnän+poistaminen+sekä+ehdoton+työrauha+ja+mittavat+lakkosakot+(ei+poliittisia+lakkoja+tai+tukilakkoja)
Vaikutus:+Ansioihin+noin+-20%.+Lisää+vuotuista+työaikaa.
Noista kai nyt juuri veuvotellaan, kyse aloituksessa on siitä voiko työssä käyviä nimitellä esim loisiksi, minusta ei !
Nämä kyllä sopi työnantaja ja tekijä puoli keskenään, hallituksen lupaessa että vero vähenee.
Kikykin oli SAKn idea.
Eli turha enää mitään Sipilää ja Sipilän hallitusta syyttää, ainoastaan siitä että Suomen talous ja työllisyys tuli kuntoon.
Nyt kannattaisi itkeä, ettei Rinteen/Marinin hallitus ole tehnyt muuta kuin jakanut kohta siemen perunatkin...itselleen ja minne sattuu. Kohta on talous ja työllisyys samassa ja vielä pahemmassa jamassa kuin Sipilän hallituksen aloittaessa.
On jaettu rahaa melkein vuosi jo avustaja-armeijalle, kymmenille työryhmille, annettu virkoja omille.
Epätasa-arvoistettu kansaa...parin kaupungin kustannuksella, minne tehdään erikois-sote ratkaisuja, missä on ilmaiset terv.hoito, ehkäisy jne. Pelkästään hallituksen jakamien omien palkankorotusten, puoluetukien ja avustaja-armeijan palkoilla kustantaisi vähävaraisten ilmaisen perussairaanhoidon!!
Eli katsokaa mitä tämä hallitus tekee ja jättää tekemättä. Puuttukaa siihen. Ettei tarvitse vinkua edell.hallituksista.
"Noista kai nyt juuri veuvotellaan, kyse aloituksessa on siitä voiko työssä käyviä nimitellä esim loisiksi, minusta ei !"
Silloin myös oikeudenmukaista että tulevaisuudessa heidän työehtosopimuksissaan on tuo kaikki yllä mainittu. Ja ne jotka lakossa etenee uudella neuvotteluissa saadulla sopimuksella.
Mitä mieltä tästä olet? Eikö olisi noin järkevää ja ihan oma valinta?
Jotenkin on syntynyt sellainen kuva että AY-liike yrittää sanelua sopimukseen, onhan selän takan vihersosialistinen hallitus !
"Ettei tarvitse vinkua edell.hallituksista."
Kuitenkin tämä kaikki tuhontiellä alkoi Sipilän hallituksen toimien vuoksi. Ilmeisesti turha tiiliseinälle yritää kaikkea selittää. Mutta lyhyesti. Sipilän hallituksen aikana kokopäiävtyöt väheni, palkoista saadut verotulot pieneni, Kelan asiakkaat lisääntyi, ostovoima väheni. Ja noita tietoja löytyy ihan muualta kun puoluetoimistoista tai poliitislta ryhmiltä. Nyt EK haluaa jatkaa tuolla alulle laitetulla tiellä kun vanhat sopimukset umpeutuu.
Perskutti sentään tämähän alkaa muistuttaa sotaa. Nyt kaikki perustamaan puolustusta ja Sipilän linjaa josta ei peräännytä. Nyt on kyse Keskusta tulevaisuudesta.
Alkaako Keskustan lestadiolaisilla olla hätä, että Sipilän mahdollistaman ja Markus Lohen puolustaman suhmuroinnin aika olisi pian ohitse? SY:n Pentikäinen julistaa yhä sanomaansa yleissitovuuden poistamisesta.
Ekonomisteista 48 prosenttia näkee kiky-sopimuksen tukeneen selvästi Suomen talouskasvua...
Kokoomuslaisia?
Suomalaisten työehtoneuvottelujen pahin paikka on nyt lestakiky.
Se aiheuttaa työnantajille sellaista tuskaa, että etenkin osa, joka ei keksinyt kiky-tunneille muuta tekemistä kuin hernepussin heittoa, on valmis kiroamaan tämän Juha-Lesta Sipilän väkisin pakkolaeilla(=veronkorotuksilla) uhkailemalla läpirunnoneen lestakikyn alimpaan helvettiin...
Taas tuota Tommi/persu shittiä, suhteellisilla yksikkötyökustannuksilla mitaten suomalaisen tuotannon kustannuskilpailukyky koheni 6–7 prosenttia vuodesta 2014 vuoteen 2017. Tästä noin puolet voidaan arvioida kilpailukykysopimuksen ansioksi..
Ei kait esim. Sellutyöntekijät mitään rahanpuutetta kärsi ( n5000) kk palkalla. Ahneita paskoja ovat. Itse olen alle 2000 palkoilla ollut ja siihenkin tyytyväinen. Jos tarvii rikkuria ,niin täältä löytyy. Kiertoon yli 3000 kk paölan työt,ettei ahneus iske.
"Sen jälkeen kun Jumala oli luonut kalkkarokäärmeen, rupisammakon ja vampyyrin, hänellä oli jotain kauheaa ainetta jäljellä, mistä hän teki rikkurin…"
Kerro mitä kauheaa ainetta olet?
Juttusi muistuttaa kuolinkorinalta............................
Jätteistä tehtiin sen jälkeen Riku Aaltoja noita Kojamon varkaita.
Parempilaatuisista jämistä tehtiin kokkareita ja lopuista tähteistä persuja.
Huomionarvoisen töihin menosta teki se, että tiistai oli metsäalalla lakon toinen päivä. Liittoon kuulumaton nainen on mennyt töihin myös käynnissä olevan lakon aikana, koska kertoo pitävänsä lakkoa ”täysin järjettömänä ja aivan liian äärimmäisenä keinona” kumota kiisteltyjä kiky-tunteja. Metsäalan lakkoihin osallistuu yhteensä noin 15 000 työntekijää mekaanisessa metsäteollisuudessa ja paperiteollisuudessa.
Meillähän valtuuksilla teillä siellä Suomessa Ay-liike elää kuin pellossa!
Täällä katsotaan vähän kieroon jos joku kuuluu liittoon.
Siis millähän valtuuksilla.
Viime vuoteen verrattuna SAK:n jäsenmäärä on vähentynyt noin 20 000:lla. Puheet entisestä miljoonan jäsenen SAK:sta ovat utopiaa, vaikka SAK:ssa tätä myyttiä yritetään pitää yllä.
Tottakai kierosilmäinen mulkku katsoo kieroon, oikeistosostemi jopa sillä
perssilmällään.
Naamioituminen sostemiksi ei onnistu, sillä kyllä ammattiyhdistysliike on
syvällä työtätekevän sielussa syntynyt ja jokainen palkansaaja ymmärtää
että vain sen kautta se voi etujaan puolustaa.
Vakuutuskuorisipilä nosti veronkiertokapitalistin tuntoa niin paljon että
se luulee saavansa kaikki vaatimuksensa läpi.
Kantapää näyttää olevan ainoa tiedonkulkukanava tuon 26 miljardin
pääomatulojen päällä rönöttävän veronkiertokapitalistin linnunaivoihin.
Suomen suurin yksittäinen työttömyyskassa on 25 vuotta sitten perustettu "Loimaan kassa" eli Yleinen työttömyyskassa YTK.
Aivan porvarin perustama ja mitäs se porvari ajaa muutakin kuin halpaa työvoimaa? Mites se Eero Lehti kokoomus sanoi kun se puolalainen rakennusmies teki 4 euron tuntipalkalla eduskunnan edessä töitä et häiritseekö? NO..................
Missä muuten lakkokendaalit nyt luuraa ?