Israel uutiset Torstai 30.01.2020

01. Tiistaina 28.01.2020 julkaistusta Trumpin nimittämän tiimin laatiman ”Vuosisadan sopimuksen” sisällöstä lienee media tarjoamia julkaisuja kaikkien saatavilla, enkä aio tässä puuttua sen sisältöön sellaisenaan.
www.debka.com/mivzak/trumps-peace-map-15-israeli-enclaves-in-palestinian-state/,
Sen sijaan tarkoitukseni on tarkastella sitä toiselta näkökannalta, johon sopimusluonnos ei – viisaasti kylläkin – puutu juuri ollenkaan.

http://israelupdate.fi/israel-update/uusi-artikkeli-torstai-30-01-2020/

02. Muinaisen Israelin kuningaskunnan alueella ”Egyptin purosta suureen Eufratvirtaan ja Jordanian vuorilta Välimereen”, kuten Torah määrittelee maan rajat, asuu kaksi eri uskontoa tunnustavaa kansaa: Kahteen kilpailevaan haaraan hajaantuneet Muslimit ja Juutalainen kansa, joka sekin on hajaantunut useaan, toistansa hylkivään lohkoon, ja joitakin pienempiä ryhmittymiä.
Nämä kaksi uskontokuntaa ovat kuin tuli ja vesi, jotka eivät koskaan voi yhtyä, mutta voisivat elää rinnakkain, pysytellen kuitenkin tarkoin erossa toisistaan. Toran ilmoituksen mukaan Baalin (Allahin) kannattajilla on oikeus jäädä asumaan Israelin keskelle, jos ”he vannovat Israelin Jumalan Nimeen siinä, missä he aiemmin vannoivat Baalin nimeen”. (Jer12:16)
Tämä tarkoittaa, että heidän tulee luopua epäjumalan palvelemisestaan ehtona oikeudelle asua juutalaisten keskellä, tai Jumala tuhoaa sen kansan.
03. Israelin maassa asuvat muslimit väittävät olevansa alkuperäisiä asukkaita, ja pitävät juutalaisten muuttoa esi-isiensä maahan tunkeutumisena heidän perintöosaansa, heidän maansa varastamisena. (Hes36:1 -4)

Juutalaiset perustavat oikeutensa asumiseen maassa palaamisena Torassa heille luvattuun maahan, johon heillä on ikuinen perintöoikeus, mistä heidän profeettansa ovat välittäneet lukuisia ilmoituksia. (Hes11:15 -18)

04. Sopimuksessa pyritään määrittelemään Israelin maan rajat, jotka ovat olleet itälaidalla epämääräiset ja avoimet vihollisen yllätyshyökkäyksille ja solutukselle.

Jordan Joen laakson liittäminen Israeliin poistaa tämän vaarallisen tilanteen, ja täydentää puutteellisiksi jääneiden raja-alueiden turvallisuutta.

Tämän jälkeen voidaan katsoa, että Israelin maa on saatettu – Gazan kaistaa lukuun-ottamatta, joka vaatii omat toimensa – tunnustettujen rajojen ympäröimäksi yhtenäiseksi alueeksi, jonka omistusoikeutta ja itsenäisyyttä koskevia päätöksiä käsitellään Israelin sisäisinä asioina.

05. Sopimuksessa ei suoraan luvata eikä kielletä Palestiinan itsenäisen valtion muodostamista määrätyin ehdoin ja varauksin, joilla pyritään poistamaan ja estämään Israelin turvallisuutta vaarantavat tekijät.

Koska juutalaisten rakentamat yhteisöt pysyvät ennallaan, yhtenäisen ja jatkuvan arabivaltion muodostaminen repaleiselle maalle vaatii lukuisten siltojen ja tunnelien rakentamista, kysytään aiheellisesti, eikö olisi halvempaa maksaa heille tuntuva korvaus omaisuudestaan ja siirtää heidät omiensa keskelle, jossa on tilaa laajentua ja rakentaa?

7

190

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "siirtää heidät omiensa keskelle, jossa on tilaa laajentua ja rakentaa?"

      minusta tuo näyttää etniseltä puhdistukselta...

    • Anonyymi

      "Israelin maassa asuvat muslimit väittävät olevansa alkuperäisiä asukkaita, ja pitävät juutalaisten muuttoa esi-isiensä maahan tunkeutumisena heidän perintöosaansa, heidän maansa varastamisena "

      Naapurimaista on muuttanut paljon ihmisiä Israeliin, he ovat tulleet sinne töihin, niin sanottua työperäistä maahanmuuttoa. Israelissa maksettiin parempaa palkkaa. Jos he nyt ovat liittyneet palestiinalaisiin ja sanovat olevansa alkuperäisiä asukkaita, kun islamin uskokin on syntynyt vastaa 600-luvulla, niin se johtunee vain siitä, että he eivät tunne Israelin historiaa. Miten voisivatkaan, kun koulussa opetetaan vain koraania. Eräs sanoi, ettei ole koskaan kuullutkaan juutalaisista, he pitävät juutalaisia roomalaisina, jotka pitää ajaa pois. Kristillisesti taas, juutalaisia pidetään antikristuksena.

    • Anonyymi

      Olen myös lukenut, että keisari Trajanus noin 100- luvulla siisrsi Israeliin kreikkalaisia ja suurialaisia sotavankeja asumaan. Ja seuraava keisari, Hadrianus joka antoi alueelle nimen Palestiina, muinaisten Israelin vihollisten eli filistealaisten mukaan teki heistä sitten palestiinalaisia. Ja muslimiuskon tullessa 600-luvulla heidän piti kääntyä siihen. Hadrianus halusi hävittää juutalaisten historian koko alueelta antamalla sille toisen nimen. Mutta Hadrianusta ei Rooman senaattikaan julistanut jumalaksi, vaikka monia muita kyllä. Hadrianuksen kohdalla syy oli kuitenkin se, että hänen palvontansa omaa poikarakastaan Antinoosia kohtaan, meni liiallisuuksiin. Antinoos oli miehisen kauneuden ruumiillistuma, kuten sanotaan . Hän hukkui Niiliin eräällä matkalla ja keisarin suru oli niin suuri, että Antinoosille rakennettiin palvontatemppeli ja patsaita pitkin välimeren rantaa.

      • Anonyymi

        korjaus : kreikkalaisia ja syyrialaisia sotavankeja .


    • Anonyymi

      Miksi sitten palestiinalaiset pitävät Jeesusta ensimmäisenä palestiinalaisena marttyyrina? Se johtuu siitä, että kirkkolliset ovat ( roomalainen uskonto ) kertoneet Jeesuksen asuneen Palestiinassa. Vaikka evankeliumissa, puhutaan juutalaisten maasta ja Israelista. ( Me todistamme siitä, mitä hän teki juutalaisten maassa ja Israelissa ) Paavin porukoissa on ilmeisesti ihailtu Hadrianusta, joka antoi nimen Palestiina, koska muutama paavi otti jopa nimekseen Hadrianus.

    • Anonyymi

      "Juutalaiset perustavat oikeutensa asumiseen maassa palaamisena Torassa heille luvattuun maahan, johon heillä on ikuinen perintöoikeus, mistä heidän profeettansa ovat välittäneet lukuisia ilmoituksia. "


      Niinpä, mutta kristinusko teki tästä Vanhan testamentin, joka on korvattu uudella ja kirkkoisät julistivat, että maa ei enää kuuluisi juutalaiselle kansalle vaan kristilliselle kirkolle. Vaikka Jeesus sanoo, ettei hän ole tullut perintöjä jakamaan. Ja laillisesti, testamenttia ei voi muuttaa kukaan muu, eikä perimisoikeutta siirtää, kuin hän, joka on kirjoittanut alkuperäisen. Jos joku ulkopuolinen sen tekee, se on rikos.

      • Anonyymi

        Israel jakaantui kahtia heti Daavidin kuninkuuden jälkeen.
        Jälkeläisiä on tullut muillekin kuin Juudan jälkeläisille.
        Samarialaiset jo olivat Jeesuksen aikana sekakansaa joka oli alunperin Israelilaisia.
        Täysin varmaa on että suuri joukko muslimeita on Israelin jälkeläisiä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      29
      1216
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      58
      1005
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      933
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      54
      883
    5. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      771
    6. Mitä tapahtuu jos joskus edes kohdataan?

      😊
      Ikävä
      65
      748
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      81
      706
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      38
      678
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      672
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      30
      615
    Aihe