Demari kyseenalaistaa HOLOCAUSTIN

Anonyymi

Demarikuntapäättäjä kyseenalaistaa holokaustin ja juutalaisten massamurhat

"Pohjois-Karjalassa sijaitsevan Polvijärven kunnanvaltuutettu Pauliina Kuhlmann (sd) kyseenalaistaa muun muassa holokaustin ja toisen maailmansodan todenperäisyyden Facebookissa.

Kuhlmann vaikuttaa kunnanvaltuuston ohella myös reilun 4 000 asukkaan Polvijärven yhdeksänhenkisessä kunnanhallituksessa. Hänet valittiin valtuustoon vuoden 2017 kuntavaaleissa, joissa hän sai 46 ääntä.

Holokaustilla tarkoitetaan Saksan suorittamaa, toisen maailmansodan aikaista juutalaisten kansanmurhaa. Historiantutkimuksen arviot holokaustin juutalaisuhrien määrästä perustuvat muun muassa väestötilastoihin ja erilaisiin asiakirjoihin ja vaihtelevat yleisesti viidestä seitsemään miljoonaan.

”Propagandaa”

Kuhlmann väittää viime perjantai-iltana kirjoitetussa Facebook-päivityksessään, että arvio holokaustissa kuolleista noin kuudesta miljoonasta ihmisestä on ”noin 25-kertaisesti yläkanttiin”. Perusteena tälle hän puhuu päivityksen kommenttikentässä epämääräisesti muun muassa ”henkilöllisyyksien vaihtamisesta”.

Lisäksi Kuhlmann kutsuu kommenteissa Auschwitz-Birkenaun keskitysleirin verkkosivua ”valheelliseksi propagandaksi” ja Israelin Yad Vashem -holokaustimuseota ”propagandamuseoksi”.

– Ja tämäkö se todistaa yhtään mitään! Tämähän on propagandaa, hyvä ystäväni. Pelkkää valheellista propagandaa. Tiedätkö ketkä ylipäätään murhasivat ja ketä? valtuutettu kirjoittaa eräässä kommenteistaan.

Kirjoitustensa perusteella hän suhtautuu kriittisesti myös tasavallan presidentti Sauli Niinistön osallistumiseen viimeviikkoiseen holokaustin muistojuhlaan Israelissa."

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f63e2d23-325e-487a-97ab-3b11e6d5abf9

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyseessä on "parempaa" kieltämistä?

    • Anonyymi

      Hyvä, että saatiin nyt oikeaa tietoa Sannin porukalta.

    • Anonyymi

      No tuostapa tuli entinen demari. Liittyneekö sopivampaan puolueeseen?

      • Anonyymi

        Voikos demareissa olla edelleen demari vaikka onkin holokaustin kieltäjä?


    • Anonyymi

      Rohkea nainen kun uskalsi puhua asiasta jota ei saa kyseenalaistaa, vaikka virallinen holokausti tarina sisältää valtavan määrän aukkoja ja jopa ihan fyysisiä mahdottomuuksia. Eiköketään ihmetytä, että holokausti on ainoa rikos maailmassa jota ei saa tutkia puolueettomasti?

      • Anonyymi

        Koska bolseviikkien massamurhia aletaan tuomita nehän oli lukumääräisesti kymmenkertaisia


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska bolseviikkien massamurhia aletaan tuomita nehän oli lukumääräisesti kymmenkertaisia

        Ja koska Hesari tai iltapäivälehdet kirjoittaa Simon Wiesenthal Centerin valheista ja pyytää heiltä anteeksipyyntöä? Valtamedian uskottavuus menee kun asioita yritetään pimittää.

        "Gas Van Film and Photo Fraud
        German News Magazine and Simon Wiesenthal Center's Museum Caught Faking Photo and Film Captions"
        https://codoh.com/library/document/3276/?lang=en


    • "Holokaustilla tarkoitetaan Saksan suorittamaa, toisen maailmansodan aikaista juutalaisten kansanmurhaa."


      Eikös niitä juutalaisia ole joka paikka täynnä?

      Eihän niitä silloin ole voitu kansanmurhata.

    • Anonyymi

      Juuri tästä pres. Niinistö oli huolestunut puheessaan tänään eduskunnassa.

      • Anonyymi

        Oli huolestunut bolsevismista?


    • Anonyymi

      Kaikki väiteet ja teoriat pitää kyseenalaistaa

      Miksi holokausti olisi erityisasemssa?

      • Anonyymi

        On väitetty että venäläiset rakensi lisää uuneja ja savupiippuja propagandavaikutuksen lisäämiseksi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On väitetty että venäläiset rakensi lisää uuneja ja savupiippuja propagandavaikutuksen lisäämiseksi?

        Miksi yrität tuollaista sairasta propagandaa levittää tänne?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      245
      7607
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      244
      4643
    3. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      171
      1805
    4. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      74
      1690
    5. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      71
      1184
    6. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      134
      1142
    7. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1087
    8. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      128
      976
    9. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      207
      951
    10. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      104
      925
    Aihe