Millaisia tuntemuksia aivokasvaimesta?

Pystyisikö kukaan mitenkään valaisemaan, että minkälaista tuntemuksia aivokasvain aiheuttaa. siis mikäli päänsärkyä, niin millaista sellaista? (vihlovaa, jomottavaa, kosketusarkaa) Ja entä huimaus, millaista se on ja tuleeko kohtauksittain? Liittyykö huimaukseen muunlaisia tunteita kuten epätodellista oloa? Ovatko nämä oireet aina yhdessä jne.

Entä kuinka kauan oireet saattavat jatkua menemättä pahempaan suuntaan? Olisin erittäin erittäin kiitollinen kaikista vastauksista! :-)
51694
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Riippuu monesta tekijästä että mitä oireita. (esim. missä kasvain sijaitsee)
Itselläni on ollut mm. seuraavia oireita:

-viiltävää ohimosärkyä (jonka jälkeen päänsärkyä jomottavaa)
-huimaus/pyörtyminen/yleensäkin tasapainohäiriöt (aika yleistä potilailla)
-kasvokipua (itse voi luulla että kipu tulee hampaista)
-oksentelu/tai sen tunne
-kirkkaat valot käyvät silmiin (tuo voi liittyä kyllä moneen muuhunkin sairauteen)

Edellä mainittuja oireita oli minulla. Kaikki on yksilöllistä. Itselläni oli oireita monta vuotta (välillä oireita, välillä hävisivät) Kävin eri tutkimuksissa ja vasta hiljattain kasvain löydettiin magneettikuvissa.

Kysy vaan jos jäi jotain mieleen vielä...

Äänestä
  • Kiitos vastauksista! Oliko kasvaimesi hyvän vai pahan laatuinen? Ajattelin että koska oireita oli niin pitkään niin onko sillä tekemistä tuon kanssa miten pahanlaatuinen se on? Onko se nyt leikattu tai parantumassa? Jaksamisia!

    Äänestä

  • roosalii kirjoitti:

    Kiitos vastauksista! Oliko kasvaimesi hyvän vai pahan laatuinen? Ajattelin että koska oireita oli niin pitkään niin onko sillä tekemistä tuon kanssa miten pahanlaatuinen se on? Onko se nyt leikattu tai parantumassa? Jaksamisia!

    joo.. hyvänlaatuinen ainakin näillä näkymin. Leikkaukseen olen vasta menossa. Jännittää niin hirmusesti!

    Epäilläänkö sulla aivokasvainta vai?

    Äänestä

  • kasvain kirjoitti:

    joo.. hyvänlaatuinen ainakin näillä näkymin. Leikkaukseen olen vasta menossa. Jännittää niin hirmusesti!

    Epäilläänkö sulla aivokasvainta vai?

    mulla se on hieman hankalassa paikassa ja leikkaus tulee olemaan pitkä...

    Äänestä

Ensioireena epilepsia. Kohtauksia 20 vuotta ennenkuin tuli seuraavat oireet: korvan soimista, pistelyä ja puutumisen tunnetta vasemmalla puolella kehoa. Neurologi lähetti magneettikuvaukseen ja oikeasta ohimolohkosta löytyi hyvälaatuinen kasvain. Oireet loppuivat leikkaukseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Roosalii kirjoitti:

Pystyisikö kukaan mitenkään valaisemaan, että minkälaista tuntemuksia aivokasvain aiheuttaa. siis mikäli päänsärkyä, niin millaista sellaista? (vihlovaa, jomottavaa, kosketusarkaa) Ja entä huimaus, millaista se on ja tuleeko kohtauksittain? Liittyykö huimaukseen muunlaisia tunteita kuten epätodellista oloa? Ovatko nämä oireet aina yhdessä jne.

Entä kuinka kauan oireet saattavat jatkua menemättä pahempaan suuntaan? Olisin erittäin erittäin kiitollinen kaikista vastauksista! :-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu