Palstan tarkoitus?

Mikä se teidän mielestänne on?

Asiaako ei saa kysyä?
25<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Mitä jos Baltzar olisi Persu tai uskovainen?
Baltzar nousi jälleen otsikoihin, kun eilen (31.1.2020) kerrottiin uusista rikosepäilyistä.

Jos joku ei vielä tiedä, Baltzar on ollut SDP:n eduskuntavaaliehdokas vuoden 2015 vaaleissa. Baltzarin tukijoiksi ilmoittautuivat tuolloin Paavo Lipponen (sdp), Antti Rinne (sdp) ja Liisa Jaakonsaari (sdp).

Tätä ennen hän pyrki vuonna 1995 eduskuntaan vihreiden listalta.
Pekka Haavisto on ollut viime vuosina yksi niistä, jotka ovat mielellään poseeranneet Baltzarin rinnalla.

Baltzarin johtaman mustalaisteatteri Dromin ohjausryhmässä ovat istuneet Lipposen, Jaakonsaaren ja Haaviston lisäksi kokoomuksen Ilkka Kanerva ja vihreiden Outi Alanko-Kahiluoto sekä monikulttuurisuuskasvatuksen professori Fred Dervin.

Mitä ihmettä on monikulttuurisuuskasvatus? Sitäkö, että pannaan samaan tilaan eri kulttuurien ja uskontokuntien edustajia, sekoitetaan ja katsotaan millainen lopputulos syntyy? Vitsi, vitsi.

Miksi monikulttuurisuuskasvatusta pitää ylipäätään tutkia ja edistää Suomessa?

Suomella on naapurissa valtava monikulttuurinen tutkimuslaboratorio nimeltä Ruotsi, jossa on monikulttuurikasvatettu koko kansaa vuosien ajan.

Ja lopputuloksena on saatu Euroopan "sisällissotaisin" yhteiskunta, jossa ammutaan, räjäytellään, raiskataan sekä poltetaan autoja ja kouluja ennätystahdilla maailman ja Euroopan mittapuulla katsottuna.

Ruotsi ei ole ainoa, sillä massiivisia monikulttuurilaboratorioita ovat myös esimerkiksi Ranska, Saksa, Britannia ja Belgia. Terrorismia, puukotuksia, kantaväestön syrjintää ja muuta mukavaa monikulttuurisuuden tuomaa hienoutta.

Veijo Baltzarin toiminnan tukeminen on ollut vanhaa tuttua sokeaa toiseuden palvontaa, jota kulttuurin ja politiikan eliitti toteuttaa tavoitellessaan monikulttuurista yhteiskuntaa.

Jokainen viimeisen kahden vuosikymmen ajan yhteiskunnan kehitystä seurannut tietää, että varmin tapa saada apurahaa, on kertoa projektin tai tutkimuksen liittyvän jollain tavalla monikulttuurisuuteen - kulttuurien ja uskontojen välisen vuoropuhelun edistämiseen, kuten hieno ilmaisu kuuluu.

Tarja Halonen myönsi Baltzarille kulttuurineuvoksen arvon vuonna 2011.

Vuonna 2017 Taiteen edistämiskeskus esitti Baltzarille taitelijaeläkettä, joka myös myönnettiin.

Baltzarilla oli jo aikaisempaa rikostaustaa, mutta toiseutta (monikulttuurisuutta) palvova poliittinen eliitti ei siitä piitannut, koska monikultturistit tarvitsevat omat toiseuslemmikkinsä, joita paapoa julkisuudessa.

Sitä en tiedä, kuinka moni monikultturisti ymmärtää asettuvansa toistuvasti paapottavansa yläpuolelle ojennellessaan hänelle armopaloja, joiden avulla pyrkii todellisuudessa itse saamaan gloriaa ja hyvän ihmisen sädekehän päänsä päälle.

Baltzarin mukaan hänen kehittämänsä ja merkittävien suomalaispoliitikkojen tukema metodi perustuu tunneälyyn. Hän on korostanut toistuvasti tunneälyn merkitystä, joka [tunneäly] kehittyy väitteiden mukaan ihmisille iän myötä.

Tunneälystä en sano muuta kuin sen mitä joskus aiemmin. Poistan varmistimen, kun joku käyttää sanaa vakavalla naamalla.
Vakavammin sanoen kyse on siitä, että ihminen oppii, tai oikeastaan saattaa oppia elämänsä aikana erilaisista tilanteista, kokemuksista ja ihmissuhteista asioita, joista hänelle on hyötyä elämän varrella.

Kukin saa puolestani ajatella mitä lystää sanasta tunneäly, mutta selkeämmin asian voi ilmaista toteamalla, että yleensä ihminen viisastuu vanhetessaan.

Kaikki eivät viisastu, josta kertoo esimerkiksi se, että moni ihminen toistaa elämässään samoja virheitä, jotka johtavat samoihin lopputuloksiin.

Tuliko tässä kohdin kenties mieleen politiikka ja useat poliitikot?

Mietitään vaikka nykyistä Euroopan Unionia. Millainen rakenteellinen malli unionilla on suhteessa aiemmin kuopattuun Neuvostoliittoon.
Politbyro -> komissio, millä tavalla kansalaiset osallistuvat valintaan? Entä pyrkimys pakkopolitiikkaan (maahanmuutto, monikultturismi, yhteisvastuu) ? Tai pyrkimys yhteiseen armeijaan?

Mitä pitäisi ajatella siitä, että mediassa ei enää mainita kirjamia SDP, kun Baltzarin nimi nousee esiin? Olisiko medialla konsensus, sillä Baltzarin nimi sotkeutuu demarien lisäksi myös vihreisiin, vasemmistoliittoon ja kokoomukseen?

Vasemmistoliittoon sitä kautta, että Baltzarille avokätisesti tukea jakaneen Taiken (Taiteen edistämiskeskus) johtajana toimi vuodesta 2013 vuoteen 2018 Minna Sirnö, vasemmistoliiton entinen kansanedustaja.

Hyvät veljet ja siskot saivat kulisseissa tietoa ja vihjeitä Baltzarin kyseenalaisesta toiminnasta, mutta kuten niin usein, hyvät ihmiset pelkäsivät enemmän maineensa ja valtansa menettämistä kuin olivat valmiita suojelemaan nuoria ihmisiä, joita mustalaisruhtinas käytti hyväkseen vuosien ajan.

Älkää koskaan väittäkö, että suomalaisten poliitikkojen enemmistöllä on moraali kohdallaan ja että eduskunta on kansa pienoiskoossa.
Aika karmea kuva syntyy, jos eduskunta on ihan oikeasti pienoismalli suomalaisista.

1Äänestä
  • Kas kummaa. Moniraiskaajana demari.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kas kummaa. Moniraiskaajana demari.

    Siis DEMARI!!!!!

    1Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Siis DEMARI!!!!!

    Onko joku kysynyt mielipidettäsi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko joku kysynyt mielipidettäsi?

    Se, että Baltzar on DEMARI ei ole minun mielipiteeni vaan fakta 😃

    Äänestä

  • Etkö saa avattua turpaasi ketjun aiheesta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etkö saa avattua turpaasi ketjun aiheesta?

    Heti sinun jälkeesi 😛

    Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Heti sinun jälkeesi 😛

    Minä olen avaaja. Minusta olemme keskustelemassa täällä luterilaisuudesta ja sivussa vähän uskonnollisuudestakin. Aiheena et kai ole sinä? Oletko eri mieltä?

    Jos joku tekee avauksen sinusta, keskustele hänen kanssaan aiheesta. Suurin osa palstan väestä ei liene kiinnostunut sinusta?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä olen avaaja. Minusta olemme keskustelemassa täällä luterilaisuudesta ja sivussa vähän uskonnollisuudestakin. Aiheena et kai ole sinä? Oletko eri mieltä?

    Jos joku tekee avauksen sinusta, keskustele hänen kanssaan aiheesta. Suurin osa palstan väestä ei liene kiinnostunut sinusta?

    Mikset sitten ole tehnyt tai nytkään tehnyt aloitusta luterilaisuudesta 🤓❓

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä olen avaaja. Minusta olemme keskustelemassa täällä luterilaisuudesta ja sivussa vähän uskonnollisuudestakin. Aiheena et kai ole sinä? Oletko eri mieltä?

    Jos joku tekee avauksen sinusta, keskustele hänen kanssaan aiheesta. Suurin osa palstan väestä ei liene kiinnostunut sinusta?

    ps.katso aamulla avaamani ketjun kommettimäärää 😃

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kas kummaa. Moniraiskaajana demari.

    Semmosia ne vassut on.

    1Äänestä

Palstan tarkoitus on kehua uskista. 👨‍❤️‍👨👨‍❤️‍👨👨‍❤️‍👨

Äänestä
  • Sinä olet addiktoitunut häneen.

    2Äänestä

  • Palstan tarkoitus on vittuilla ateisteille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Palstan tarkoitus on vittuilla ateisteille.

    Ateisteille voi yrittää vittuilla, mutta en ole vielä nähnyt yhtään onnistumista lähellekään päässyttä yritystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Palstan tarkoitus on vittuilla ateisteille.

    Teillä on omakin palsta menkää sinne!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Palstan tarkoitus on vittuilla ateisteille.

    Teillä on omakin palsta menkää sinne!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Palstan tarkoitus on vittuilla ateisteille.

    Teillä on omakin palsta menkää sinne!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Teillä on omakin palsta menkää sinne!

    Kirkon tulee olla avoin kaikille, myös ateisteille, kuitenkin Jumalan sanan ehdoilla. 😇

    Attejen ei tarvitse lähteä täältä yhtään mihinkään, kunhan kaikki käyttäydytään toisiamme kohtaan jotakuinkin asiallisesti.

    Jeesus ei aja ketään luotaan. 🙂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirkon tulee olla avoin kaikille, myös ateisteille, kuitenkin Jumalan sanan ehdoilla. 😇

    Attejen ei tarvitse lähteä täältä yhtään mihinkään, kunhan kaikki käyttäydytään toisiamme kohtaan jotakuinkin asiallisesti.

    Jeesus ei aja ketään luotaan. 🙂

    "Jeesus ei aja ketään luotaan"

    Ehkei, mutta Jeesuksen omat tekevät sitä sitten hänenkin edestään.

    Äänestä

Palstan+tarkoitus,+oletan,+on+olla+luterilaista+uskoa+tunnustavien+keskustelupalsta.Tämä+ei+ole+erityisen+teologinen+palsta,+mutta+teologiakin+kuuluu+osana+luterilaisuutta.+Varsinaiset,+kirkon+teologiset+palstat+ovat+muualla.Tämän+palstan+tarkoitus+on+käsitellä+kaikkea+mikä+etäisestikin+liittyy+nimenomaiseen+luterilaisuuteen.+Politiikkaan+luterilaisuus+liittyy,+koska+lut.kirkko+on+toinen+valtiokirkoistamme+ja+ehkä+n.+80%+suomalaisista+on+Suomen+Ev.lut.kirkon+jäseniä.

Äänestä

Palstan tarkoituksena on toimia mm. paikkana missä aidosti uskovaiset luterilaiset voivat keskustella keskenään niistä perskivuista mitä nyky-yhteiskunta heille tuottaa.

Raamattua ei oikein kukaan ota enää tosissaan, saati sitten kirjaimellisesti, eikä se kelpaa nyky-Suomessa edes lainsäädännön pohjaksi. Aidosti uskoaan tunnustaville luterilaisille lähinnä naureskellaan ilkeästi kuin naapurin vajaamieliselle aikamiespojalle.

Liberaaliteologia jyrsii kuin rotta kirkon kulmia sisältäpäin eikä ketään muita kuin aitoja uskovaisia tunnu huolettavan genitaaliteologian keskeisimpien opinkappaleita vastaan rikkominen. Aidosti uskovaisten moraalia koetellaan nykyään jo lain voimalla eikä tapainturmelukselta voi välttyä missään.

Ja samaan aikaan kun kirkon jäsen määrä pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä, niin muslimia pukkaa maahan ikkunoista ja ovista. Ja maahan päässeet lisääntyvät kuin kaniinit.

Ja kun aidosti uskovainen ilmaisee huolensa eikä osaa asetella sanojaan nykyisen vallassa olevien dogmin mukaiseen asentoon niin hän löytää itsensä leivättömän pöydän äärestä ja ennenkuin hän ehtii edes kolmea kertaa sanomaan "Herra Isä" niin hän huomaa olevansa rangaistukseksi yhdyskuntapalvelussa vastaanottokeskuksessa tai aborttisairaalan kellarissa.

1Äänestä
  • "Aidosti uskovat." Ev.lut.kirkon oppiin ei tietääkseni kuulu tuollaiset käsitteet ja toisten uskovien halveksivatkin arvioinnit. Tietenkin samanhenkiset yleensä viihtyvät keskenään. Kirkossa ei kuitenkaan ainakaan ääneen arvioida ja verrata jäsenten uskoa. Kukin uskoo siten kuin uskoo. Kirkon tulee kuitenkin antaa oikeaoppista opetusta.

    Kirkko on tässä mennyt liian alas, ihmisten kaikkien oikkujen tasolle. Raamatun oppi on voimassa edelleen ja siitä tulee pitää kiinni. Jumala ei suvaitse syntiä. Hän on pyhä, eikä mikään saastainen voi tulla Hänen eteensä, paitsi Jeesuksen kautta: turvautuen Hänen sovitustyöhönsä, Pyhässä Hengessä.

    Kaikin mokomin, saahan sille / meille nauraakin. Asia / pilkka on kuitenkin naurajan omien korvien välissä, ei se loukkaa eikä merkitse mitään kristitylle, joka nk. seuraa Jeesusta. Sillä mehän tiedämme olevamme voittajia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Aidosti uskovat." Ev.lut.kirkon oppiin ei tietääkseni kuulu tuollaiset käsitteet ja toisten uskovien halveksivatkin arvioinnit. Tietenkin samanhenkiset yleensä viihtyvät keskenään. Kirkossa ei kuitenkaan ainakaan ääneen arvioida ja verrata jäsenten uskoa. Kukin uskoo siten kuin uskoo. Kirkon tulee kuitenkin antaa oikeaoppista opetusta.

    Kirkko on tässä mennyt liian alas, ihmisten kaikkien oikkujen tasolle. Raamatun oppi on voimassa edelleen ja siitä tulee pitää kiinni. Jumala ei suvaitse syntiä. Hän on pyhä, eikä mikään saastainen voi tulla Hänen eteensä, paitsi Jeesuksen kautta: turvautuen Hänen sovitustyöhönsä, Pyhässä Hengessä.

    Kaikin mokomin, saahan sille / meille nauraakin. Asia / pilkka on kuitenkin naurajan omien korvien välissä, ei se loukkaa eikä merkitse mitään kristitylle, joka nk. seuraa Jeesusta. Sillä mehän tiedämme olevamme voittajia.

    "Raamatun oppi on voimassa edelleen ja siitä tulee pitää kiinni. "

    Mikä versio siitä opista on voimassa ja millä tavalla tämä voimassaolo näkyy tavallisessa elämässä? Entä tämän opin maantieteelliset rajoitukset?

    Äänestä

Järjestäjälle palstan tarkoitus on tuoda mainostuloja eli taloudelliset tavoitteet.

Jos luterilaisuus on palstan aiheena - niin ilmeisesti täällä pitäisi puhua luterilaisista asioista, mutta jotkut muut tuovat tänne, vaikka mitä muita aiheita.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mikä se teidän mielestänne on?

Asiaako ei saa kysyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu