Olipa pettymys tämä suomen Tallent. Huonosti harjoteltuja esityksiä. Torvisoitto oli ihan tavallista puhallin musiikkia harrastelijoilta. Ei jatkoon. Ihan täyttä koheltamista ilmakitaristilta. Olisi voinut muuttaa vähän tota formaattia suomalaiseksi, eikä matkia Amerikan tallenttia. Ei tarvitse enää katsoa.
Vastaukset 23
- Anonyymi
Olihan hyvä tanssinumero loppunumerona. Taiteiliaja laittoi lihan liikkumaan ja sievän pyllyn liikkumaan. Ja oli rohkean puoleinen esitys.
- Anonyymi
Oli aika outo ja roisi esitys, en tykännyt.
- Anonyymi
Samaa mieltä: oli pettymys. Katsoin aina välillä, mutta sitten vaihdoin kokonaan Voicen puolelle kun yhtään mielenkiintoista esitystä ei ollut näkynyt.
- Anonyymi
Eipä oikeastaan mistään kotoisin. Ei yhtään spesiaali-talenttia koko jaksossa. Tuomaritkin olisivat voineet olla vähän kriittisempiä, koska päästivät kaikenlaisia harrastelijoita jatkoon. Varsinkin Krista lumoutui jokaisesta esiintyjästä. No, ehkä Suomen Talentit ovat tämäntasoisia.
- Anonyymi
Parviainen on niin vastenmielinen, ettei ohjelmaa voi katsoa.
- Anonyymi
Ottakee huomioon, että Voice syö osan laulajista kun tehty samaan aikaan. Osa talenteista on ollut aikaisemmilla kausilla ja olisihan se että joku Sari Aalto tulisi toistamiseen ja hakisi sen voiton mitä ei viimeksi onnistunut saamaan.
- Anonyymi
Toi tuomari Krista on ihan pihalla kaikesta. Millä ihmeen avuilla se on päässyt tuomaristoon.
- Anonyymi
Samaa mieltä aivan turhanpäiväinen ns.tuomari.Itseasiassa kaikki tuomarit joutaisi vaihtoon.
- Anonyymi
HP on mukana koska joku Duuudsoni on oltava, kun ovat maikkarin kasvoja. Heittäkää sitten nimiä ketkä olisivat parempia valintoja. Ei ainakaan takavuosien Jaana Saarinen ja Katja Ståhl. Sami Saikkonen tosin oli suht jees aikanaan.
- Anonyymi
Ja samalla voi verrata usan vastaavaan, aivan huikeita esityksiä. Esim. eräs 12 vuotias vatsastapuhuja lauloi "vatsasta" paremmin kuin yksikään suomalainen piipittäjänainen!
- Anonyymi
Krista aivan järkyttävä harakka diivailuineen.
Teinipissistä yrittääkö olla?
Kyllä pitää itseään korostaa englannin kielen puheillaan.
Ei missään nimessä jatkoon! - Anonyymi
On sitten Suomen Talent tai Voice, niin miksi "tuomarit " haluavat niin kovasti käyttää englannin kieltä ? Onko kysymys uskottavuudesta tai jostain tämän ajan välttämättömyydestä?
Eikös nämä ohjelmat ole formaattituotteita ja suunnattu suomalaisille, vai ovatko vientituotteita, "exporttia". Valistakaa nyt vanhempaa ihmistä, nuoremmat, kiitos - Anonyymi
Mä oon kans tosi pettyny tähä talenttiin: tanssia, tanssia, laulua, tanssia, laulua x 3, joku outo perunaesitys, yksi hyvä esiintyjä, tanssia, tanssia, tanssia loputtomiin ja laulua. tuomarit päästää liian helposti porukkaa jatkoon (liekkö kiintiön takia) ja kultainen summeri on menettäny merkityksensä, koska sitä saa painaa 4 kertaa.
tanssiesitykset (etenki ryhmien) ei eroa toisistaan oikein mitenkään. jos tanssi ja laulu kiellettäs tässä ohjelmassa, koska niille on omat formaattinsa, ois mielenkiintosta nähä mitä tähän vois tulla. - Anonyymi
Jostakin ÄKKIÄ tätä kehiin:
https://www.youtube.com/watch?v=8-7CTUEZw7Q&list=TLPQMjMwMjIwMjBGwU0TJo5wpA&index=6
Parasta seksiä mitä IKINÄ saatte ruudusta 3:30-4:00:))
Hetfield, who??? - Anonyymi
Viihdyttävä ja pieniä fiilauksia lukuunottamatta hyvin tehty ohjelma. Pienenä tulevan jakson spoilerina sori nyt vaan. Mukana on myös todella kuuluisa ja tunnettu taikuri. Jostain mistä nyt joskus voi aidosti kritisoida, jos jatkoon pääsyyn ei tarvita kovaa suoritusta.
Tuomita muutaman esityksen perusteella.- Anonyymi
Ainakin c-moressa uupuu tekstitykset, mutta eipä tuo isohaitta ole jos saa selvän ja ymmärtää kielen.
- Anonyymi
Talent-historian huonoin tuomaristo !
- Anonyymi
Ei huono...................
T: Jorma
- Anonyymi
Todellinen moka televisioyhtiöiltä on se että Suomen Talentti buukattiin samaan lähetysaikaan kun toiselta kanavalta tulee American Got Talent. Siellä on sata kertaa paremmat esitykset ja tilanne vain pahenee koko ajan kun AGT alkaa edetä loppukisaan ja vain parhaimmat esittäjät ovat vuorossa. Näkee selvästi että moni suomalainen esiintyjä on kopioinut oman esityksensä jenkeistä tai Englannin vastaavasta ohjelmasta. Joskus aiemmat Suomen Talentit vähän kiinostikin, mutta nyt kun sen katsoo (useimmiten tallenteesta päällekkäisyyden takia) niin suomalaisversio näyttää todella surkealta jenkkiversion katsomisen jälkeen.
Tuomareiden toimintakin haiskahtaa tekohengitetyltä. Luultavasti hekään eivät kovin paljon arvosta esityksiä, mutta kun pitää pitää esittää niin kauhean innostunutta.
Sitten vielä Krista ja HP tekivät todellisen pohjanoteerauksen. Kun esiintyjä oli niin huono että muut tuomarit halusi lähettää hänet kotiin niin nämä mokomat pelastivat kultaisella summerilla. No ne pelastetut lentää kyllä ulos seuraavalla kierroksella. Kultainen summeri ei ole tarkoitettu huonon esiintyjän pelastamiseen vaan poikkeuksellisen hyvän esiintyjän auttamiseen suoraan välikarsintojen yli. - Anonyymi
Ensimmäisessä Talent finaalissa HP nousi seisomaan ja toivoi Akrotaiturit jatkoon Taitavat naisvoimisteliat olivatkin, Jorman ehdokas kyllä vasta valittin Ja hyvä kyllä MDD esitys olikin
Toisessa jaksossa Eerik ehdoitti Rasmus Koskista, joka on kyllä valtavan lahjakas.
Taas valittiin Jorman ehdokas joka oli Juho Kuusi ja mnusta aika surkea Elo Umukoro olisi ollut paljon parenpi
Katsotaan nyt miten kolmannessa kisassa käy Kohta tuntuu siltä, että kaiki odottaa Jorman päätöstä - Anonyymi
Kolmannessa Ernest nousi Ainoa ehdottamaan jatkoon, kukaan muu ei
Olisikohan Jannika B lopussa ehdottanut Clarissan jatkoon - Anonyymi
Kyllä on sitten surkeita esityksiä kaikki, ei mulla sitten muuta..
- Anonyymi
Ei siellä surkeita esityksiä ollut , joillakin taitoa vaan enemmän kun toisella
Rohkeita kaiki kun uskaltavat tulla telkkariin, muitten arvioitavaksi
ja palaute voi olla hyvinkin kielteistä, ainakin katsojlta
Minä olen ihan tumpelo en mitään osaisi tuolla esittää
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran77798Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?144760- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25653Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44597
- 31531
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20513Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27511Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27506- 6476
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee402462Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭77445- 30436
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39404Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.28398- 36392
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390