Helsingin laajentumisen ja kansainvälistymisen hinta

Näkyy jo useana peräkkäisena vuotena kaupungin sosiaalikuluissa. Tämän vuoden budjetista luettua:

"Lastensuojelun kustannusten arvioidaan palvelutarpeen kasvun vuoksi ylittyvän vuonna 2019 noin 13,8 miljoonalla eurolla. Sosiaali- ja terveyslautakunnan tulee seurata lastensuojelun avohuollon, sijoitusten ja jälkihuollon palvelutarvetta ja kustannuskertymää säännöllisesti. Jos lastensuojelun palvelutarve aiheuttaa käyttösuunnitelman ylittymisen vuoden 2019 tavoin myös vuonna 2020, tulee sosiaali- ja terveyslautakunnan hakea lisärahoitusta kaupunginhallituksen käyttövaroista 5 miljoonaan euroon asti, eikä toimialan pidä sopeuttaa tätä ylitystä muista sosiaali- ja terveyspalveluista"
Yhteensä sosiaalikulut lisääntyvät 26 5 milj euroa.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Lastensuojelun tarpeen voimakas lisääntyminen on pääosin seurausta vanhempien päihteiden käytön lisääntymisestä.

Äänestä

sitten viellä vakuutellaan tuloksen olevan mestassa voitoillinen,

Äänestä
  • Laskennallista voittoa viime tilikaudella yli 300 milj mutta täytyy muistaa, että Kela hoitaa aika paljon Helsingistä aiheutuvia asumis-, toimeentulo- yms kuluja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laskennallista voittoa viime tilikaudella yli 300 milj mutta täytyy muistaa, että Kela hoitaa aika paljon Helsingistä aiheutuvia asumis-, toimeentulo- yms kuluja

    Laajentaminen Itä-Helsingin epäsosiaalisten alueille on lopullinen virhe vrt Tukholma.

    Äänestä

10 vuodessa asumistukea saavien ruokakuntien lukumäärä Helsingissä on kolminkertaistunut 20000 > 61000. Tätä rataa se kasvaa, kun elättejä haalitaan kaupunkiin.

Äänestä

Kyllä tarpeita riittää

Äänestä

Kun Kela elättää, voivat vihreät haaveilla pyöräilysilloista ja - tunneleista. Veronmaksajista ja niiden tarpeista viis.

Äänestä
  • Keskustatunneli ei ole kelvannut vihreille ja demareille. Autolliset veronmaksajat pääsisivät liikkumaan liian helposti ja ruuhkat vähenisivät. Miten silloin voisi perustella ruuhkamaksuja.

    Äänestä

  • Tulee vain muulle suomelle pirun kalliiksi niiden höttöunelmat. Äänioikeus helsinkiläisiltä pitäisi ainakin poistaa ensi vaaleissa, nythän jo nähtiin mikä katastrofi siitä seuraa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Näkyy jo useana peräkkäisena vuotena kaupungin sosiaalikuluissa. Tämän vuoden budjetista luettua:

"Lastensuojelun kustannusten arvioidaan palvelutarpeen kasvun vuoksi ylittyvän vuonna 2019 noin 13,8 miljoonalla eurolla. Sosiaali- ja terveyslautakunnan tulee seurata lastensuojelun avohuollon, sijoitusten ja jälkihuollon palvelutarvetta ja kustannuskertymää säännöllisesti. Jos lastensuojelun palvelutarve aiheuttaa käyttösuunnitelman ylittymisen vuoden 2019 tavoin myös vuonna 2020, tulee sosiaali- ja terveyslautakunnan hakea lisärahoitusta kaupunginhallituksen käyttövaroista 5 miljoonaan euroon asti, eikä toimialan pidä sopeuttaa tätä ylitystä muista sosiaali- ja terveyspalveluista"
Yhteensä sosiaalikulut lisääntyvät 26 5 milj euroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu