Kristinusko on suuri huijaus. Pahin jekutus koko jutussa on uskovaisten usko Jeesukseen. Jeesus on demoninen henki, joka riivaa ne, jotka kutsuvat hänet sisälleen.
Jeesus niminen riivaaja ottaa ihmisen elämän hallintaansa. Riivauksen jälkeen uskovaisen minuus katoaa.
Todisteita:
Kristinuskon Jeesus-osion järjettömyys: Jeesuksessa olisi jotain järkeä, jos hän olisi ollut vain opettaja. Sen sijaan hahmosta luotiin väkisin yliluonnollinen olento, yksi Jumalan persoonista.
Uskoon tulleista tulee epämääräisiä Ned Flanderseja, joilla ei ole minkäänlaista tahdonvoimaa tai itsenäisyyttä. Millainen henki tällaisen aiheuttaa, jos ei riivaaja.
Intuitioni sanoo että antautuminen Jeesukselle on väärin. Ihmisen tulisi valjastaa koko minuutensa Jeesuksen käyttöön. Millainen jumala haluaisi orjuuttaa ihmisen näin, jollei kyseessä ole demoninen riivaajahenki.
Jeesus on riivaajahenki, joka riivaa uskovaisia
21
154
Vastaukset
- Anonyymi
Aikamoinen farssi, tuo sinun kirjoituksesi. Mutta, sinä siis kutsut henkilöä, joka opetti rakastamaan lähimmäistä, demoniksi? En heti pysty muistamaan pahempaa väitettä.
- Anonyymi
Miksi kenenkään tulisi antautua kenellekään henkilölle, oli mikä opettaja tahansa?
Tarkoitushan on antautua pelkästään ja yksinomaan Jumalalle.
Kaikki jotka tulevat ihmisen ja Jumalan väliin, ovat asiattomia. Anonyymi kirjoitti:
Miksi kenenkään tulisi antautua kenellekään henkilölle, oli mikä opettaja tahansa?
Tarkoitushan on antautua pelkästään ja yksinomaan Jumalalle.
Kaikki jotka tulevat ihmisen ja Jumalan väliin, ovat asiattomia.Evan kellista joilla on lahja selitää evankeljumia,kuulijoille toisen ottavat vastaa toiset hykäävät.
Ei ole saarjan vika jos istensä jättä ulkpuolelle,he ovat valinnettiensä joka johtaa kadotukseen,ovat paaduttaneet sydämmesä raamatun kieltä käyttäen.
- Anonyymi
Ilmastoriivaajan kuva heti alttarille, Jeesuksen viereen.
- Anonyymi
"Kristinuskon Jeesus-osion järjettömyys: Jeesuksessa olisi jotain järkeä, jos hän olisi ollut vain opettaja. Sen sijaan hahmosta luotiin väkisin yliluonnollinen olento, yksi Jumalan persoonista."
Tämä kristinuskon luoma mielikuva on todella häiritsevä. Kaiken lisäksi Jeesusta palvotaan siksi, että hän Jumalana muka kärsi ja kuoli, tehdään Jumalasta kärsivä ja kuoleva, mies, verinen ruumis. En voi ymmärtää, en ole saanut tähän mitään tolkkua!
Jeesuksen opetukset myös Raamatussa ovat aina asiaa, mutta keskittyminen Jeesus-hahmon elämään, ja kuolemaan, kitumalla, en ymmärrä. Tarkoitushan on että ego (synti) kuolee, ei että Jumala tai Kristus kuolee.
kristinusko on niin päälaellaan että tulee mieleen, itse perkelekö sen on keksinyt!Kyllä se on Raamatussa ilmoitettu Jumala joka on keksinyt kristinuskon. Ja kristinuskoon on syytä tyytyä kun parempaakaan oppia ei ole olemassa.
Uskoppas Jeesukseen niinkuin Raamattu hänestä opettaa niin sinä pääset Paratiisiin kuoltuasi. Tämä on kristinuskon tarjous ja yksikään ei voi tulla esittämään parempaa tarjousta syystä siitä, että parempaa tarjousta ei ole olemassa, eikä tule ikinä olemaankaan.- Anonyymi
miikanaahum kirjoitti:
Kyllä se on Raamatussa ilmoitettu Jumala joka on keksinyt kristinuskon. Ja kristinuskoon on syytä tyytyä kun parempaakaan oppia ei ole olemassa.
Uskoppas Jeesukseen niinkuin Raamattu hänestä opettaa niin sinä pääset Paratiisiin kuoltuasi. Tämä on kristinuskon tarjous ja yksikään ei voi tulla esittämään parempaa tarjousta syystä siitä, että parempaa tarjousta ei ole olemassa, eikä tule ikinä olemaankaan.Eikö ole hirveää elää tuonpuoleista varten? Kuolenjälkeinen maailma on epävarma, ja jokainen uskonto esittää siihen oman skenaarionsa. Mielummin elän hyvän elämän nyt, kun pystyn siihen vaikuttamaan.
- Anonyymi
miikanaahum kirjoitti:
Kyllä se on Raamatussa ilmoitettu Jumala joka on keksinyt kristinuskon. Ja kristinuskoon on syytä tyytyä kun parempaakaan oppia ei ole olemassa.
Uskoppas Jeesukseen niinkuin Raamattu hänestä opettaa niin sinä pääset Paratiisiin kuoltuasi. Tämä on kristinuskon tarjous ja yksikään ei voi tulla esittämään parempaa tarjousta syystä siitä, että parempaa tarjousta ei ole olemassa, eikä tule ikinä olemaankaan."Uskoppas Jeesukseen niinkuin Raamattu hänestä opettaa niin sinä pääset Paratiisiin kuoltuasi."
Kun ego kuolee, kun saatanan voittaa, sielu puhdistuu ja kirkastuu ja pääsee Jumalan yhteyteen.
Sitä se kuolema siinä tarkoittaa. Se on pahojen henkien kuolema, jotta sielu jää puhtauteen.
Paratiisi todellakin on Jumalan luona, mutta ei Jumala meitä fyysisesti halua tappaa, eikä myöskään sielua pistää kärsimään. Kaikki kärsimys johtuu egosta, saatanasta. Kun kärsimys on poissa, paratiisi aukeaa.
Kristinuskon oppia ei tarvita, ainoa mitä ihminen tarvitsee on Jumala. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Uskoppas Jeesukseen niinkuin Raamattu hänestä opettaa niin sinä pääset Paratiisiin kuoltuasi."
Kun ego kuolee, kun saatanan voittaa, sielu puhdistuu ja kirkastuu ja pääsee Jumalan yhteyteen.
Sitä se kuolema siinä tarkoittaa. Se on pahojen henkien kuolema, jotta sielu jää puhtauteen.
Paratiisi todellakin on Jumalan luona, mutta ei Jumala meitä fyysisesti halua tappaa, eikä myöskään sielua pistää kärsimään. Kaikki kärsimys johtuu egosta, saatanasta. Kun kärsimys on poissa, paratiisi aukeaa.
Kristinuskon oppia ei tarvita, ainoa mitä ihminen tarvitsee on Jumala.Matteuksen evankeliumi 12:43-50 ; KR 1933/-38
Kun saastainen henki lähtee ihmisestä,
kuljeksii se autioita paikkoja
ja etsii lepoa,
eikä löydä.
Silloin se sanoo:
'Minä palaan huoneeseeni,
josta lähdin.'
Ja kun se tulee,
tapaa se huoneen tyhjänä
ja lakaistuna
ja kaunistettuna.
Silloin se menee
ja ottaa mukaansa seitsemän muuta henkeä,
pahempaa kuin se itse,
ja ne tulevat sisään
ja asuvat siellä.
Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset.
Niin käy myös tälle pahalle sukupolvelle."
Hänen vielä puhuessaan kansalle, katso, hänen äitinsä ja veljensä seisoivat ulkona, tahtoen häntä puhutella.
Niin joku sanoi hänelle: "Katso, sinun äitisi ja veljesi seisovat ulkona ja tahtovat sinua puhutella."
Mutta hän [Jeesus] vastasi ja sanoi sille,
joka sen hänelle ilmoitti:
"Kuka on minun äitini,
ja ketkä ovat minun veljeni?"
Ja hän ojensi kätensä opetuslastensa puoleen ja sanoi:
"Katso,
minun äitini
ja veljeni!
Sillä jokainen,
joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon,
on minun veljeni
ja sisareni
ja äitini." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matteuksen evankeliumi 12:43-50 ; KR 1933/-38

ja äitini."https://www.youtube.com/watch?v=dwM4U7ZW0uY
Tässä on Esa Heiskan saarna ja aivan alussa Uskoon tulleen Juutalais veljen Todistus.
Markuksen evankeliumi: 16:16
Joka uskoo ja kastetaan,
se pelastuu;
mutta joka ei usko,
se tuomitaan kadotukseen.
Tehkää siis parannus ja kääntykää, että syntinne pyyhittäisiin pois ja että virvoituksen ajat pääsisi tulemaan keskuuteemme. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Uskoppas Jeesukseen niinkuin Raamattu hänestä opettaa niin sinä pääset Paratiisiin kuoltuasi."
Kun ego kuolee, kun saatanan voittaa, sielu puhdistuu ja kirkastuu ja pääsee Jumalan yhteyteen.
Sitä se kuolema siinä tarkoittaa. Se on pahojen henkien kuolema, jotta sielu jää puhtauteen.
Paratiisi todellakin on Jumalan luona, mutta ei Jumala meitä fyysisesti halua tappaa, eikä myöskään sielua pistää kärsimään. Kaikki kärsimys johtuu egosta, saatanasta. Kun kärsimys on poissa, paratiisi aukeaa.
Kristinuskon oppia ei tarvita, ainoa mitä ihminen tarvitsee on Jumala.Kirjoitettu on 2 Korinttolais kirjassa 5:17-21
Siis,
jos joku on Kristuksessa,
niin hän on uusi luomus;
se,
mikä on vanhaa,
on kadonnut,
katso, uusi on sijaan tullut.
Mutta kaikki on Jumalasta,
joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta
ja antanut meille sovituksen viran.
Sillä Jumala oli Kristuksessa
ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan,
ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä,
ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme.
Me pyydämme Kristuksen puolesta:
antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
Sen,
joka ei synnistä tiennyt,
hän meidän tähtemme teki synniksi,
että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
[jatko löytyy 2 Kor 2.Korinttolaiskirje: 6:1-2]
Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
Sillä hän sanoo:
"Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut
ja pelastuksen päivänä sinua auttanut."
Katso, nyt on otollinen aika, katso,
nyt on pelastuksen päivä. - Anonyymi
Jeesus kuoli sovittaakseen SINUNKIN syntisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö ole hirveää elää tuonpuoleista varten? Kuolenjälkeinen maailma on epävarma, ja jokainen uskonto esittää siihen oman skenaarionsa. Mielummin elän hyvän elämän nyt, kun pystyn siihen vaikuttamaan.
KR 1933/-38, 1Kor. 15:19-29
Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi,
niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.
Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta,
niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.
Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa,
niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
mutta jokainen vuorollaan:
esikoisena Kristus,
sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan;
sitten tulee loppu,
kun hän antaa valtakunnan Jumalan
ja Isän haltuun,
kukistettuaan kaiken hallituksen
ja kaiken vallan
ja voiman.
Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti,
kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle."
Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
Sillä:
"kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle."
Mutta kun hän sanoo:
"kaikki on alistettu",
niin ei tietenkään ole alistettu se,
joka on alistanut kaiken hänen allensa.
Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan,
silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan,
joka on alistanut hänen valtaansa kaiken,
että Jumala olisi kaikki kaikissa. - Anonyymi

että Jumala olisi kaikki kaikissa.1 Kor :29-33 Mitä muutoin ne,
jotka kastattavat itsensä kuolleitten puolesta,
sillä saavat aikaan? (?)
Jos kuolleet eivät heräjä,
miksi nämä sitten kastattavat itsensä heidän puolestaan?
Ja miksi mekään antaudumme joka hetki vaaraan?
Joka päivä minä olen kuoleman kidassa,
niin totta kuin te,
veljet,
olette minun kerskaukseni Kristuksessa Jeesuksessa,
meidän Herrassamme.
Jos minä ihmisten tavoin olen taistellut petojen kanssa Efesossa,
mitä hyötyä minulle siitä on?
Jos kuolleet eivät heräjä,
niin:
"syökäämme
ja juokaamme,
sillä huomenna me kuolemme."
Älkää eksykö.
"Huono seura hyvät tavat turmelee." - Anonyymi
miikanaahum kirjoitti:
Kyllä se on Raamatussa ilmoitettu Jumala joka on keksinyt kristinuskon. Ja kristinuskoon on syytä tyytyä kun parempaakaan oppia ei ole olemassa.
Uskoppas Jeesukseen niinkuin Raamattu hänestä opettaa niin sinä pääset Paratiisiin kuoltuasi. Tämä on kristinuskon tarjous ja yksikään ei voi tulla esittämään parempaa tarjousta syystä siitä, että parempaa tarjousta ei ole olemassa, eikä tule ikinä olemaankaan.Kumma mies tuo Jeesus. Ajaa riivaajan miehestä sikalaumaan. Possut syöksyvät mereen ja tuhoon. Niin joutuu pahnueen omistajan perhe puille paljaille.
Miksi Nooakki otti kajakkiinsa myös siat ja käärmeet?
Vetten päällä kävelee, muttei käy Uudessa Seelannissa. Onko merivesi sandaalissa jotenkin upottavampaa?
Puhuu vertauksilla. Kesä ei ole kuin talvi.
Sanoo tulevansa pian.
Suattaa tulla, suattaa olla tulematakkii... mää tiijä.
- Anonyymi
Olet oikeassa.
Jeesus heitti meille haasteen:"Jos joku tahtoo tehdä Jumalan tahdon, niin hän tulee tuntemaan onko tämä oppi Jumalasta vai puhunko minä omiani"..
- Anonyymi
Hän kulkee taperoisesti, hän joka leikkii jotain mistä ei tiedä.
Täysin mahdoton,koska gengetkin pelkäävä,Jeesusta,kumma että kirjoiteleva täyttä roskaa näillekin sivuille.
- Anonyymi
Roomalaiskirje: 5:5
mutta toivo ei saata häpeään;
sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta,
joka on meille annettu. - Anonyymi
Niin. Luvallinen Jeesushan sanoi itseään Isän ilmoittajaksi, Mestariksi. Ei kukaan voi siis ilmoittaa Isää toisin kuin hän.
Isä ohjaa lapsiaan hengellään, eikä tule palvoa muita kuin Isää, jta myös Mestari palvoi maallisen elämänsä aikana.
Meillä on siis maailmankaikkeuden Isä ja ihmisen isäsuhdetta häiritsevä henkikapinallinen, Lucifer.
Mestarin tehtävänä oli kääntää ihmiset ja Luciferin alaiset henkivallat Isän alamaisiksi.
Vierastan fundamentalismia, mutta kristityllä on yksi fundamentti eli se, että Jeesus oli Isän ilmoittaja ja palvelija.
---
Ihan toinen asia on se, jos luciferistit ovat muokanneet jeesuskuvan palvelemaan omia tarkoituksiaan eli harhauttamaan ihmiskunnan pois Isän hengellisestä ohjauksesta. Aito Jeesus opetti kansalle "Isä meidän" -rukouksen. Ehkä se auttaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631453Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on681269Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä251248Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151134- 1271076
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2241002Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk317999- 42939
- 72905
- 73899