Vihreät oikeiston rintamassa
Yle kysyi kaikilta kansanedustajilta kantaa työttömyysturva porrastukseen. Vastauksia saatiin 124 kappaletta.
Niukka enemmistö, 54 edustajaa, kannatti porrastamista. Vastustajia oli 46. Melko suuri joukko, 24 kansanedustajaa, ei osannut ottaa asiaan selkeää kantaa.
Puolueiden mukainen vastausten jaottelu vahvistaa tunnetun tosiasian: oikeisto tukee työttömyysturvaan kajoamista, mutta vasemmisto torjuu sen.
Vihreät ja ÄäriOikeisto Kuppaavat Köyhää
2
1756
Vastaukset
- Anonyymi
Kaikki kokoomuksen, RKP:n ja kristillisdemokraattien vastaajat katsovat, että porrastus tulisi tehdä. Kaikki vasemmistoliiton vastaajista ja valtaosa SDP:n edustajista torjui porrastuksen ja pieni vähemmistö empi kantaansa.
Vihreiden vastaajista suurin osa kannattaa ansiosidonnaisen porrastusta.
Vihreät näyttivät todelliset köyhemmän kurjistamisaikeensa eduskunnassa.
Perussuomalaisten niukka enemmistö sen sijaan vastustaa. Keskustalaisista suurin osa vastaa "En osaa sanoa" ja loput kannattavat. Enemmän kannattaa miettiä sitä miten saadaan porukka töihin ansaitsemaan leipäänsä kuin miettiä työttömyuyskorvausongelmaa, koska työn myötä se häviää olemattomiin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1303867Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso83179Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai332867Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani122732Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1332441- 451992
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es611225"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For891201Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t361119Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 781109