Naton heikkoutena voi pitää sitä, että se on yhtä heikko kuin sen heikoin lenkki.
Johtavalla natomaalla Yhdysvalloilla ei ole omaa 5G osaamista tietoliikenne verkoissa. Maa on puuhastellut viime vuodet jonkun hyödyttömän 5G häivehävittäjän parissa ja laiminlyönyt digiosaamisen.
Britannia sanoo etsivänsä vaihtoehtoja kiinalaisyhtiö Huawein tuotteille.
– Tarvitsemme toisen 5g-tuotteiden toimittajan, jotta pystymme takamaan meille tärkeän 5g-verkon turvallisuuden, Britannian digitalisaatiosta vastaava ministeri Nicky Morgan sanoi keskiviikkona uutistoimisto Reutersin mukaan.
Morgan arvioi, että Britannia voi joutua kääntymään liittolaistensa puoleen, jotta korvaavia tuotteita toimittava yhtiö löytyisi.
Yhdysvallat on useaan otteeseen syyttänyt Huaweita verkkovakoilusta Kiinan valtion hyväksi. Yhtiö on kiistänyt väitteet.
Viime viikolla Britannia ilmoitti sallivansa Huawein toimittaa matkapuhelintekniikkaa maan 5g-verkkojen rakentamiseen. Britannian linjaus oli vastoin Yhdysvaltain tahtoa. Washington on toistuvasti vedonnut Naton jäsenmaihin, etteivät ne päästäisi Huaweita 5g-verkkkoihinsa.
Valmistuessaan 5g:n arvioidaan kymmenkertaistavan verkkoyhteyksien nopeudet. Tämä tarkoittaa, että esineitä ja palveluita pystytään yhdistämään verkkoon yhteiskunnan elintärkeillä sektoreilla entistä helpommin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.