Vapaavuori romahdutti kokoomuksen kannatuksen

https://yle.fi/uutiset/3-11193715

Lunta tupaan kokoomuksen kannatukselle huimat 2%

Onneksi oma koira puree kokoomusta. Päivän politiikan ulkopuolelta helsingin monikulttuuristaja Jan Vapaavuori tekee kokoomukselle kunnolla hallaa.

Vapaavuoren kommentit siitä, että kokoomuksen ei pidä tehdä yhteistyötä perussuomalaisten , siis suomen ylivoimaisesti suosituimman ja suurimman puolueen kanssa oli kohtalokasta kokoomuksen kannatukselle.

Kiitos Jan. Muistamme myös oikeat rikoksesi, joista tuomiot olet saanut.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Nyt iskit kirveesi kiveen. Persufantasiat on eri asia kuin todellisuus. Tai sitten Suomen kansalla on ennaltanäkemisen lahja!

Vapaavuori lausui mielipiteensä Perussuomalaisten rasistisesta ihmiskuvasta 2. helmikuuta ja haastattelut, johon kannatusmittaus aloitettiin 13. tammikuuta ja ne lopeteltiin suunnilleen samaan aikaan kun Vapaavuori lausui kantansa.

1Äänestä
  • Vapaavuoren lausumat siis näkyy kannatuksen laskuna

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vapaavuoren lausumat siis näkyy kannatuksen laskuna

    Siis Vapaavuoren lausuma jonka hän antoi sen jälkeen kun melkein kaikki haastattelut oli tehty?

    Joku realismin ripaus kannattaisi öyhötyksessäkin olla.

    1Äänestä

Orpon yhteistyökyvyttömyys alkaa näkyä kannatuksen laskuna

Äänestä
  • Orpolle tulee vielä orpo olo kun hän on ajanut itsensä nurkkaan kertomalla että ei tee yhteistyötä persujen kanssa kuitenkin suurin osa kookomuslaisista on eri mieltä orpon kanssa takin kääntökään tässä ei auta kun hän ollut täysin ehdoton ja kertonut kantansa monta kertaa.

    Äänestä

Jännää, että nykyisin vielä kuvitellaan, että rasismia huudellen, puolueen kannatus nousisi,

1Äänestä

Vapaavuoren kommentit romahduttaa kannatusta vasta seuraavassa gallupissa.

Äänestä

Ihmettelen,+millä+kaavalla+noin+3000+hengen+otoksella+gallupin+virhemarginaaliksi+saadaan+vain+2+%+suuntaansa.+Ihmettelen+myös,+miksi+kukaan+kertoisi+puoluekantansa+puhelimitse+tuntemattomalle+taholle.+Vai+käytetäänkö+vahvaa+tunnistautumista?

Äänestä
  • Kyselyissä+on+ylleensä+noin+40%+jotka+ei+kerro+kantaansa+eli+lähes+puolet+ei+kerro+sitä+vaikka+kysytään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyselyissä+on+ylleensä+noin+40%+jotka+ei+kerro+kantaansa+eli+lähes+puolet+ei+kerro+sitä+vaikka+kysytään.

    No siis oikeesti tuokaan galluppi ei kerro paljon mitään pitää olla monen prosenttiyksikön heitto että voi oikeasti mennä lausumaan mitään mistään

    Äänestä

Vapaavuori on tuomittu monista vakavista rikoksista. Vain kokoomus ajoi tuon pormestariksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-11193715

Lunta tupaan kokoomuksen kannatukselle huimat 2%

Onneksi oma koira puree kokoomusta. Päivän politiikan ulkopuolelta helsingin monikulttuuristaja Jan Vapaavuori tekee kokoomukselle kunnolla hallaa.

Vapaavuoren kommentit siitä, että kokoomuksen ei pidä tehdä yhteistyötä perussuomalaisten , siis suomen ylivoimaisesti suosituimman ja suurimman puolueen kanssa oli kohtalokasta kokoomuksen kannatukselle.

Kiitos Jan. Muistamme myös oikeat rikoksesi, joista tuomiot olet saanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu