Tulevaisuus näyttää keskusta ja maataloudelle hyvältä.

Otan esille mihin meidänkin maaalous lähettää syötävää..purtavaa
Meidän maatalous on hoidettu hyvin keskusta vetoisesti. Yksi maailman parhaiten hoidettuja, kun puhtaus ja tauti vapaus on maailman kärkeä. Ala
tulee halutuksi maailmalla -ruokamme.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Otan tähän pidemmän vedoksen, josta epäilen ( huom epäilys vain ja oma katsontoni, kun sotilas olen ollut -majuri)

WHO: n keskuksen johtaja Vladimir Dubyansky, yksi maailman parhaista asiantuntijoista globaaleissa epidemioissa ja biologisten aseiden käytön vaikutusten poistamisessa.
Uuden vuoden jälkeen yksi johtavista virologeista Wuhanin virologiainstituutin korkeimman biologisen uhan laboratoriossa Wang Linden kuoli sydänkohtaukseen

Kiinassa lääkäri kuolee varoittamalla kollegoitaan uudesta koronaviruksesta. Aikaisemmin WHO: n epidemioiden vastainen taistelija Peter Salama kuoli. Sosiaalinen media kirjoittaa myös Wuhanin virologiainstituutin huipputason biologisten uhkien laboratorion, Wang Lingdenin, yhden johtavan virologin kuolemasta.

Viime vuoden lopulla silmälääkäri Li Wenliang Wuhanin keskussairaalasta varoitti kollegoitaan virusinfektiosta - tätä varten hänet kutsuttiin poliisiin ja hänet pakotettiin allekirjoittamaan asiakirja, jossa luvattiin olla levittämättä huhuja taudista. Ja vasta kuukautta myöhemmin Kiinan korkein oikeus tunnusti, että häneen oli uskottava.

Li Wenliang kirjasi ensimmäisenä koronavirusinfektiotapaukset. Kuitenkin sen jälkeen kun hän oli kertonut kollegoilleen uuden viruksen mahdollisesta uhkasta 30. joulukuuta, viranomaiset vaativat häntä lopettamaan huhujen levittämisen. Poliisi tuli useita kertoja Li: n luo ja syytti yleisen järjestyksen häirinnästä. Seurauksena itse Li Wenliang sai tartunnan 2019 nCoV-tartunnasta potilaallaan, jota hoidettiin glaukooman vuoksi.

ELI; suomeksi käsitykseni on että tapahtui Kiinassa onnettomuus biologisten aseiden rintamalla, ja virukset pääsi ulos, tai tarttui ihmisistä toiseen.
Kiinasta peräisin oleva koronavirus syntyi kauan sitten, mutta se siirtyi vasta äskettäin ihmisiin. Nyt se on voittanut lajin esteen. Aluksi he ajattelivat, että se oli mereneläviä, mutta tämä versio on epäluotettava. Kyse on keuhkokuumeesta, mikä tarkoittaa, että se on hengitysteitä käyttävä.

Tehokas ase se nyt viimeistään todettu.

t. majuri evp ym ammattia perään, nyt eläkkeellä siitäkin nelisen vuotta.
Tässä odotellaan kohta vaimoni kanssa kultahääpäiväämme, joka meille ja lapsille--suuri tapahtuma, kun esikoinen 6:den katraasta myös täyttää 50 vuotta samaan aikaan.
Jos kysytte olenko onnellinen ja ylpeä perheestäni ym, vastaan että ..olen..olen..olen. 3:n kertainen eläköön -huuto siihen paikallaan.

Kaikille toivon hyvää.

Äänestä

Maamme maatalous historiansa suurimassa kurimuksessa.

Etelässä ajetaan maataloutta alas.
Pohjoisessa raivattu kymmeniä tuhansia hehtaareja kasvavaa metsää pelloksi.

Maidon hirmuinen tuki, jopa yli 30 senttiä litra, silti pohjoisessa kriisistä kriisiin.
Ja jokainen tietää, ettei kannettu vesi kaivossa pysy.

Kauanko suomalainen kuluttaja nielee tätä, ettei maataloudella itsellään ole mitään vastuuta elintarvikkeiden hintojen kurissa pysymisestä.

Äänestä
  • "
    Kauanko suomalainen kuluttaja nielee tätä, ettei maataloudella itsellään ole mitään vastuuta elintarvikkeiden hintojen kurissa pysymisestä."

    Pelkkä CAP-hinnoittelu ei vaikuta ruoan hintaan, vaan kuten aikaisempina vuosina on huomattu, myös EKP:n johtaja(t) käske(vät) nostaa ruoan ja sähkön hintaa, kuten ex-johtaja Draghi aikaisempina vuosina (Kauppalehti).

    Viljelijät eivät ole koskaan vaikuttaneet elintarvikkeiden hintojen muodostukseen, vaan kaikki hinnat on määrätty EU:n taholta, myös tapppioksi myytävät tuottajahinnat. Selvästi suurin kustannuserä CAP-hinnoittelun laskelmissa on logistiikka, jonka osuus vaihtelee polttoainemarkkinoiden hintojen mukaan.

    Äänestä

Maataloustuotteidemme puhtaus on pitkälti olosuhteiden ja pohjoismaisen regulaation ansiota.
Pitkä kylmä kausi takroittaa ettei suojeluaineita tarvitse käyttää yhtä paljon kuin etelämpänä ja hyvä pohjoismainen lainsäädäntö paaluttaa asian.
Tosin tuotantoeläintensuojelun osalta olemme pahasti jäljessä Euroopan kärkikastia.

Puhtaudesta ei lankea paljoakaan maajussien kontolle muuta kuin tietysti regulaation noudattamisen suhteen.

Äänestä

Kaupunki sosialistit kuvittelee ruuun tulevan jääkaapista, kuin vihreät sähkön pistorasiasta, ettei niitä tarvi sinne toimittaa.

Äänestä
  • hienosti sanottu,

    ihanko itse keksit...?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Otan esille mihin meidänkin maaalous lähettää syötävää..purtavaa
Meidän maatalous on hoidettu hyvin keskusta vetoisesti. Yksi maailman parhaiten hoidettuja, kun puhtaus ja tauti vapaus on maailman kärkeä. Ala
tulee halutuksi maailmalla -ruokamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu