Mitä olette mieltä sarjasta? Tästä sarjasta ei löytynyt ajankohtaista keskustelua, nythän se on loppunut. Yritin TV.stä seurata, mutta se oli hankalaa Herolta. Sitten meille tuli Netflix ja aloitin sarjan katsomisen alusta ja huomasin että tämä sarja ei ole TV,stä seurattava, vaan vaatii suoratoistopalvelun, niin paljon siihen on kätketty juttuja, jotka aukeaa vasta kun on katsonut pari kautta putkeen, oikeasti vasta kolmas kausi sen näyttää. Oikeasti päähenkilön tarina loppuu 6. kauden lopussa, 7. Kausi on osittain irrallinen, kun siitä puuttuu osa päähenkilöistä joita oli aiemmin. Olisi kannattanut ehkä lopettaa siihen. 7. Kauden lapsinäyttelijä ei ole uskottava yhtään eikä uudet naishahmot säväytä. Olen siihen pettyneempi, mutta muuten kaudet 1-6 oli ihan hyviä, paitsi muutama "täytejakso" siellä täällä oli vähän puuduttava.
Olipa kerran
Anonyymi
2152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei kukaan kommentoinut. Siis tämä 7. Kausi alkoi jenkeissä 2 vuotta sitten samoihin aikoihin kun Herolla tänä vuonna. Eli aika turkasen myöhässä. Tämä 7. Kausi on mielestäni kokonaisuudessaan pettymys, jos on alkuperäisnäyttelijöiden fani. Ne samat kliseet ja sankarijutut alkoi tympimään. Jos tehdään osittain irrallinen tarina niin näkökulma voisi olla jokin muukin, tosin sadun hengessä.
Sarja oli alussa parempi kun se aikoinaan tuli esitykseen, Seuraan HERO:lta seiskakautta. Sarjasta toisiin , oli harmillista kun Supernatural ja Games Of Thrones loppuivat.