Minä teen kalapuikkoja ja perunamuusia

Njam njam kun on hyvää. 10 kalapuikkoa ja perunamuusia kastiketta kurkkuviipaleita ja koko ateria kustantaa n. 2 ,5 euroa.
1555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kalapuikot ovat hyviä. Minä lämmitän ne uunissa niin niihin ei tule ylimääräistä rasvaa kuten paistinpannulla paistaessa.

Äänestä

Kalapuikot ovat kalanperkuun jätettä, murskattua ja pakastettua kalaa. Sellainen ruoka on menettänyt ravontoarvonsa. Nuori ihminen voi silloin tällöin syödä sarirasttumatta.

Äänestä
  • Mutta minä söinkin FILEEkalapuikkoja!

    Äänestä

  • Finduksen fileekalapuikot on saanet oikein Sydänmerkikin joten ei kamalan epäterveellisestä muonasta ole kyse.

    Äänestä

  • Mitä hourit ? Kalapuikkojen aineksena käytetään paloja, jotka jäävät jäljelle kalan keskiosasta ja pyrstöstä, kun kalan etu- ja takapäästä on ensin poistettu kokonaisena pakastettavat filepalat.Ei se mitään jätettä ole. Se on kalaa ja kalapuikoissa kalan osuus on noin 58–65 prosenttia.

    Äänestä

  • FRIONOR on edullinen ja mehevä, saksalainen valmiste. Oliko se 1,59 /10kpl.

    Äänestä

Monin verroin parempi kuin jotkut rasvaiset ranskalaiset. Nam !

Äänestä

Paljon parempia nuo turskasta tai seitistä tehdyt kalapuikot ovat kuin kotimisesta särjestä tai altaassa kavatetusta kirjolohesta tehdyt. Kaikkein ihmeellisintä, ovat halvempiakin kuin kotimaiset.

Äänestä
  • Totta. Oiken hyvää ruokaa .

    Äänestä

Sattui olemaan kanasuikaleita ja ruusukaalia jääkaapissa. Niistä väsäsin aterian 2:lle.

Äänestä
  • Kuulostaa hyvältä, maiskis. Meillä laitettiin uunipuuro valmistumaan...sitä odotellessa :)

    Äänestä

Nyt on kaupoissa kotimaista särkeä ja muuta roskakalaa purkkiin sekaisin pakattuna. Hinta vaan on tonnikalaakin kalliimpaa.

Äänestä

täydellistä,maha jo kurnii

Äänestä

Edullista ja hyvää saa myös kun raastaa raakoja perunoita ja pilkkoo sipulia , rikkoo sekaan kanamunaa, ripsauttaa sekaan vähän vehnäjauhoja, suolaa, mustapippuria ja sekoittaa kaiken ja nostelee lusikalla paistinpannulle pikku lettusia jotka paistaa öljyssä. Voi taivas miten hyvää ja halpaa ruokaa !

Äänestä
  • Pilaat kommari roskakalan käyttä'misen rikastumiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Njam njam kun on hyvää. 10 kalapuikkoa ja perunamuusia kastiketta kurkkuviipaleita ja koko ateria kustantaa n. 2 ,5 euroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu