Lehdessä luki että Kihniö autioituu Suomessa ensimmäisten joukossa, ellei ihan ensimmäisenä. Mikä neuvoksi?
Kihniössä ei asu kohta ketään
39
2005
Vastaukset
- Anonyymi
Pitää tukea yrittäjäpankkia se on tämän kylän valovoima ja muutenkin siunata
ja auttaa vaikka vähän väädyydellä jotta.- Anonyymi
Pirkanmaan perssilmä Vesilahti kyllä autioituu varmana ennen.Luetelkaas mitä palveluja Kihniössä on vielä omalla kylällä tarjolla. Täällä perssilmässä ei kohta mitään muuta kuin 2 kauppaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pirkanmaan perssilmä Vesilahti kyllä autioituu varmana ennen.Luetelkaas mitä palveluja Kihniössä on vielä omalla kylällä tarjolla. Täällä perssilmässä ei kohta mitään muuta kuin 2 kauppaa.
Miksi kaksi kauppaa, alkuun toinen voisi lopettaa, sitten hieman myöhemmin se toinenkin?Kihniö on niitä paikkakuntia joita Suomessa on yli 90 % kaikista paikkakunnista, jotka kuihtuvat kiihtyvällä vauhdilla.
Jos sekä EU että Suomi joskus saisivat aikaan niin suuren ja suurta älyllistä ajattelua vaativan päätöksen, että maataloustukiaiset lopetettaisiin, maaseutu hiljenisi ja autioituisi nykyistäkin vauhdikkaammin. EU:n koko budjetista yli puolet menee maataloustukiaisiin, sen lisäksi maksetaan maakohtaisia tukia.
Jos nuo tuet kohdistettaisiin toisella tavalla, voitaisiin toki maaseutu pitää asuttuna ihan vaan maksamalla palkkaa ihmisille siitä, että asuvat siellä maaseudulla... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi kaksi kauppaa, alkuun toinen voisi lopettaa, sitten hieman myöhemmin se toinenkin?Kihniö on niitä paikkakuntia joita Suomessa on yli 90 % kaikista paikkakunnista, jotka kuihtuvat kiihtyvällä vauhdilla.
Jos sekä EU että Suomi joskus saisivat aikaan niin suuren ja suurta älyllistä ajattelua vaativan päätöksen, että maataloustukiaiset lopetettaisiin, maaseutu hiljenisi ja autioituisi nykyistäkin vauhdikkaammin. EU:n koko budjetista yli puolet menee maataloustukiaisiin, sen lisäksi maksetaan maakohtaisia tukia.
Jos nuo tuet kohdistettaisiin toisella tavalla, voitaisiin toki maaseutu pitää asuttuna ihan vaan maksamalla palkkaa ihmisille siitä, että asuvat siellä maaseudulla...Ei kannata ainakaan noille pelleviljelijöille maksaa. Hehän jättävät vuodesta toiseen kaikki pellolle lumihangen alle. Mitäs sitä leikkuupuimuria suotta käynnistämään kun sama hynä tulee kuitenkin.
- Anonyymi
Minä haluusin maahan muuttaja miehiä ja poikia tänne tuomaan eri kulttuuria
ja yrittäjyyttä. He voisivat menestyä yrittäjinä hyvin.- Anonyymi
Pizzan paistajia niistä jokatapauksessa tulee jos ei muuta.Suomalainen mähkiäinen ei halua tehdä työtä vaan lojuu kortistossa ja imee kepua päivät pitkät.
- Anonyymi
Se eri kulttuuri on työttömiä ja huumeita käyttäviä huppupäärikollisjengejä. Kukas niitä tänne haluaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se eri kulttuuri on työttömiä ja huumeita käyttäviä huppupäärikollisjengejä. Kukas niitä tänne haluaa?
Ihan ensimmäiseksi voitaisiin kieltää nämä hupparihuput, jotain salailtavaa jos tarvii sellainen päässä kulkea, sitäpaitsi naamioituminen on kiellettyä julkisella paikalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se eri kulttuuri on työttömiä ja huumeita käyttäviä huppupäärikollisjengejä. Kukas niitä tänne haluaa?
Kusipääsuomalaiset
- Anonyymi
Ettekö te maatiaiset vois keittää hyvää ponua ja myydä sitä pimiästi muille? Tällä te voisitte saada loputkin alkoholistit sinne perämettään örveltämään.
- Anonyymi
Onko korpikuusen kyynel rekisteröity tavaramerkki voiko sitä tavaraa muutkin myydä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko korpikuusen kyynel rekisteröity tavaramerkki voiko sitä tavaraa muutkin myydä
Onko siä kihniöllä vapaita hyvännäköisiä ei ikäloppuja naisia.jos on niin muutan sinne heti .
Terveisin toisen tuppukylän keisari. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko siä kihniöllä vapaita hyvännäköisiä ei ikäloppuja naisia.jos on niin muutan sinne heti .
Terveisin toisen tuppukylän keisari.on vapaita mutta tiädä häntä sitten onko hyvännäkösiä. Parhaat varattu ja loput ei kelpaa edes matuille.. Sellasia maatiasnaisia, vähän pyöreitä, kittaa kaljaa ja piereskelee kuin mies!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
on vapaita mutta tiädä häntä sitten onko hyvännäkösiä. Parhaat varattu ja loput ei kelpaa edes matuille.. Sellasia maatiasnaisia, vähän pyöreitä, kittaa kaljaa ja piereskelee kuin mies!
Just, näitä tatuoituja "Mitä nainen!?"- tyyppejä. Purjeet ovat pulleita vähän vääristä paikoista.
- Anonyymi
Joku oli taas vähän maistellut ponua ja ajanu ojaan järvisuomentiellä. Törkeät lukemat oli puhaltanu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku oli taas vähän maistellut ponua ja ajanu ojaan järvisuomentiellä. Törkeät lukemat oli puhaltanu.
Nuottiöljy maittaa vaikka nuotit eivät osukaan kohdalleen.
- Anonyymi
Keitetään keitetään, mutta ei sitä teille persaukisille myydä. Hommaa töitä nii voit säki tulla kaupoille...
- Anonyymi
On täällä eronneita vaikka kuinka paljon voi että kun joku tulis veisi mennessään.
- Anonyymi
...ainaki se yks pöhöttynyt about vuos sit eronnut blondi kannattaa kiertää kaukaa, popsii lääkkeit kuin karkkei. Molemmat näkyy maistuvan. Aivan sekaisin ...
- Anonyymi
Pitäisi markkinoida aluetta "kulttuurivapaana" saa kulkea täysin kulttuurivapaassa ympäristössä ilman silmitöntä väkivaltaa
- Anonyymi
Markkinoida että, kaikki peräkammarin pojat tervetuloa!
- Anonyymi
Kuka nyt haluis muuttaa kylään jossa ei paljon muita oo ku persuja ja hihhuleita. Työpaikakkaa ei monia kiinnosta ku kuulemma työpaikkakiusaaminen rehottaa mones paikas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka nyt haluis muuttaa kylään jossa ei paljon muita oo ku persuja ja hihhuleita. Työpaikakkaa ei monia kiinnosta ku kuulemma työpaikkakiusaaminen rehottaa mones paikas.
Joskus oli juttua että esim Vaasaan olisi muuttanut jo ensimmäisiä näitä kulttuuripakolaisia siis sitä kulttuurin uhreja riikinruotsalaisia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka nyt haluis muuttaa kylään jossa ei paljon muita oo ku persuja ja hihhuleita. Työpaikakkaa ei monia kiinnosta ku kuulemma työpaikkakiusaaminen rehottaa mones paikas.
Sellaaset työpaikkakiusaajat pannaan munista ja häpyhuulista roikkummaan, nottaa!
- Anonyymi
Missä on näiden työpaikka kiusaajien omatunto??? Keitä he edustavat kiusan teoillaan??? Luulisi omantunnon huomauttavan ????
- Anonyymi
Missä tuota työpaikkakiusaamista ilmenee? Ei nyt nimeltä tarvi mainita yksit./julkinen ..?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä tuota työpaikkakiusaamista ilmenee? Ei nyt nimeltä tarvi mainita yksit./julkinen ..?
Julkiselle pääsee ihan kuka vaan siis varsinkin sukulaissuhteilla..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä tuota työpaikkakiusaamista ilmenee? Ei nyt nimeltä tarvi mainita yksit./julkinen ..?
Mitähän sielä Suutarin Pihlajassakin vaan loppujen lopuksi oikein tapahtuu kun kaikki esimiehet lähtee. Savustetaanko ne pois . Ei enää pysy laskuis mukana että monesko sielä on tällä hetkellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän sielä Suutarin Pihlajassakin vaan loppujen lopuksi oikein tapahtuu kun kaikki esimiehet lähtee. Savustetaanko ne pois . Ei enää pysy laskuis mukana että monesko sielä on tällä hetkellä.
Olis hyvä jos kirjoitettaisiin puoltokirjeitä rattijuopoille muille ei jookosta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän sielä Suutarin Pihlajassakin vaan loppujen lopuksi oikein tapahtuu kun kaikki esimiehet lähtee. Savustetaanko ne pois . Ei enää pysy laskuis mukana että monesko sielä on tällä hetkellä.
Siellä on voimakkaita naisia töissä jotka sanelee esimiehellekin kaapin paikan. Naisia jotka eivät viitsi edes hoitaa kunnolla. Juoruavat ja haukkuvat muita.
- Anonyymi
Kohta alkaa varsinki Kihniöstä väki lähteen ku Romanit alkaa valtaan paikkoja. Huhun mukaan niitä ois tulos jo kuulemma Kihniölle. Asialle tarvis tehdä kyllä jotain ja pian.
- Anonyymi
Oletko huolissas kun olet avustus jakokulmassa oleva että tuet vähenee vai oletko yrittäjä joka taistelee olemassa olostaan se tuottaa katkeruutta. Voithan
olla tietenkin jonkinmoinen palkansaaja mutta katkeruus ja kateus on samanlaista. - Anonyymi
Kihniö nousee 7 euron tuntipalkalla ja kunnan tuella.
- Anonyymi
Kihniö nousee kunhan saadaan nuo valehtelevat helluntailaiset helvettiin täältä.
- Anonyymi
Sinä joka mukamas tunnet joitain jengiläisiä oletko sinä jotenkin ihana poika että
sinunlaisia pitäisi olla niin kihniöön muuttais paljon muualta porukoita.
Oliskos ny niin että olet katsellut itseäsi peilistä liian usein ja luulet olevasi
komea ja ihana hei. - Anonyymi
No ropleemaa...pohojalaaset tuloo joukolla asumahan Kihiniöhön....pohojalaaset on sen perustanukki aikoinahan..
- Anonyymi
Ja paskat ole!
- Anonyymi
Eikö siellä ole enään ketään. Pyhäniemi meni jotenkin alaspäin kun siellä ei ole enään sitä pikkupäätä ja sitä rekkamiestä tappelemassa.
- Anonyymi
Tulee vielä maallepako, Kihniö on lähellä kaikkea, eläkeläiset siirtyy maaseudulle luonnon lähelle koronan yms. Seurauksena.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113465MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768