Koronavirus epidemian ehkäiseminen vaatii poliitikkojen toimintaa

Meidän pitää viestittää asiallisella tavalla edustajillemme, että emme halua koronavirusepidemiaa Suomeen ja olemme sen estääksemme valmiita kestämään hankaliakin toimenpiteitä.

Suomalaisten asiantuntijoiden ongelma on se, että he suhtautuvat koronavirukseen kuin luonnonvoimaan jota ei voi pysäyttää. Silloin hei eivät halua kokeilla tai edes suositella kovin voimakkaita toimenpiteitä, koska heidän mielestään ne aiheuttaisivat turhaa kärsimystä ja pelkoa. Hehän ovat ihmetelleet Kiinan voimakkaita toimenpiteitä ja pitäneet niitä ihmisille kärsimystä aiheuttavina.

Poliitikot eivät tietenkään yksityiskohtiin voi puuttua, mutta heidän pitää määritellä selkeä päämäärä johon pyritään. Päämäärän pitää olla koronavirus epidemian pitäminen pois Suomesta, kunnes virukseen on olemassa rokote tai tehokas hoito. Rokotetta on luvattu ensi vuoden alkuun ja sinne asti epidemian alkua pitää siis pystyä estämään. Koska THL ei tähän nähtävästi pyri, pitää hallituksen ja eduskuntamme kantaa vastuunsa ja antaa virkamiehille tärkeimmäksi tehtäväksi estää epidemia rokotteen saamiseen asti, voimakkaitakin keinoja käyttäen. Virkamiehet voivat sen jälkeen käyttää tarvittavia keinoja ja pyytää tarvittaessa lisäresursseja ja valtuuksia.
0<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Isälumihirvi kirjoitti:

Meidän pitää viestittää asiallisella tavalla edustajillemme, että emme halua koronavirusepidemiaa Suomeen ja olemme sen estääksemme valmiita kestämään hankaliakin toimenpiteitä.

Suomalaisten asiantuntijoiden ongelma on se, että he suhtautuvat koronavirukseen kuin luonnonvoimaan jota ei voi pysäyttää. Silloin hei eivät halua kokeilla tai edes suositella kovin voimakkaita toimenpiteitä, koska heidän mielestään ne aiheuttaisivat turhaa kärsimystä ja pelkoa. Hehän ovat ihmetelleet Kiinan voimakkaita toimenpiteitä ja pitäneet niitä ihmisille kärsimystä aiheuttavina.

Poliitikot eivät tietenkään yksityiskohtiin voi puuttua, mutta heidän pitää määritellä selkeä päämäärä johon pyritään. Päämäärän pitää olla koronavirus epidemian pitäminen pois Suomesta, kunnes virukseen on olemassa rokote tai tehokas hoito. Rokotetta on luvattu ensi vuoden alkuun ja sinne asti epidemian alkua pitää siis pystyä estämään. Koska THL ei tähän nähtävästi pyri, pitää hallituksen ja eduskuntamme kantaa vastuunsa ja antaa virkamiehille tärkeimmäksi tehtäväksi estää epidemia rokotteen saamiseen asti, voimakkaitakin keinoja käyttäen. Virkamiehet voivat sen jälkeen käyttää tarvittavia keinoja ja pyytää tarvittaessa lisäresursseja ja valtuuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu