Keskustan mehiläiskuningatar oli taas eilen uutisissa kertomasa, että valtion pitäisi korvata maajussille kiinteistöjen arvon lasku.
YLE maalittaa Kulmunia
Anonyymi
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niinhän tuo pissis erehtyi kertomaan. Pissikset eivät ymmärrä, että toiveet jäävät toteutumatta, jos ne ovat epärealistisia.
Lisäksi ikävä näivettyminen on paljolti seurausta pissisten hallituksesta, jota hän pitää pystyssä.
Keskustan puheenjoohtajakisassa pissis päihitti Kaikkosen kertomalla, että Eirran miljoonaluukkuja saa perintöverottaa, mutta maajussin kotia ei.
Eipä tuolla ole oikein mitään järkevää sanottavaa. Onneksi Väyrynen liittyi takaisin jengiinsä.
Simon Eloa pyydettiin loikkaamaan Keskustaan, mutta hän ei tiennyt, missä Espoon Keskusta on.
Espoossa ei ole keskustaa.
Kulmunin ideologia on Väyryseltä, sen takia kärpästen herra yrittää kampäkiä.
Kulmunni maalittaa itse itsensä nurkaan kokoajan ja mikä parasta hän on kertonut että ei kiinosta kannatusluvut eli kannatat yhtään tekee niinkuin itse haluaa.
Syrjäytti edellisen valtionvarainministerin. Fiksu ihminen olisi toiminut toisin.
Kul Muni hallitukseen Kaikkosen. Keskustan säätiö pisti haisemaan: Kaikkonen palkittiin 5 kuukauden linnatuomiolla ja ministerin viralla. Espooseen piti nousta ylevä keskustakortteli, jäljelle jäi kolme valtavaa kuoppaa. Suurpeltoa varten oli suuret suunnitelmat, sitten Keskustan Nuorisosäätiö joutui vaikeuksiin ja kiinteistösijoitusyhtiö meni konkurssiin. Piti nousta Nuorisosäätiön rakennuttama kerrostalo. Keskustataustainen Nuorisosäätiö kuitenkin hakeutui velkasaneeraukseen viime keväänä. Syynä olivat säätiön entisten johtajien tekemät liiketoimet
Johtaja Kaikkonen palkittiin ministeriviralla
https://www.hs.fi/kaupunki/espoo/art-2000006402856.html