En ole vielä kuullut yhtäkään perustelua raamatun puolesta joten vedän sen johtopäätöksen että raamattu on älyllisesti perustelematon. Usko perustelemattomaan tekstiin korkeimmasta totuudesta ja sen luulottelun levittäminen on itselle ja muille valehtelua!
Pyydänkin siis että joku järkevä uskova (muslimi, kristitty, hindu) esittäisi perusteluja pyhän kirjansa totuuksien puolesta. En näe syytä väitellä asiasta enempää jos tätä ensimmäistäkään yksinkertaista vaadetta ei pystytä täyttämään.
Pahoin pelkään että tämäkin keskustelu täyttyy täysin turhasta raamatun jakeiden lainailusta. Eivät ne todista mitään. Älkääkä pyytäkö minua todistamaa Jumalaa/Jumalatarta todeksi. Ei olematonta voi todistaa olemattomaksi.
VÄITE:
Kyllähän suuri joukko raamatun tekstejä vastaa historiallista totuutta ja muita sen aikaisia tekstejä, joten merkittävä osa raamatussa kuvatuista tapahtumista on nykyisen historiantutkimuksen valossa täysin mahdollisia.
RUTIINIVASTAUS:
Niin mutta nyt on kyse siitä, onko Raamattu korkeinta totuutta. Varmasti kirjassa on esiintynyt myös todellisia henkilöitä.
KANNANOTTO:
taikauskoisella ja ilmeisen pelokkaalla sukupolvella ole antaa sinulle vastauksia kiusalliseen kysymykseesi. Kyselet väärästä paikasta, eihän lapset ja sen mieliset perustele tälläisiä juuri muuten kuin mututuntuntumalla ja se liene hankala laji lähteä jotakin ns.totuuksia etsimään. Jos haluat ihmisten pohtivan jotain, niin heitä muuta pöytään, vaikkapa tarinasi siitä kuinka "minut keskiyöllä kaapattiin kirkaslamppuiseen avaruusalukseen ja päähäni asennettiin näkymätön implantti ja nyt olen vapaa omista ajatuksista"
VASTAUS:
Niinpäniin. On surullista miten ihmiset valehtelevat itselleen ja muille.
VÄITE:
Niin et koskaan tule löytämäänkään vastausta kysymykseesi, ainakaan täältä et sitä löydä, siinä olet aivan oikeassa!!
Siihen mihin järjen valo loppuu, siitä alkaa hengen valo. Järjen avulla et pysty raamattua itsellesi koskaan perustelemaan. Siis huonoin väittelynaihe.
Olen syntynyt maan päälle ja ennenkaikkea saan olla tänään uskomassa, mikä on ihmeiden ihme, riittää minulle todistamaan Jumalan olemassaolon.
RUTIINIVASTAUS:
Mitä Jumalaa tarkoitat? Raamatun Jumalaako? Kyse on Raamatun älyllisestä perustelusta. Vielä en ole kuullut perusteluja tämän historiallisen satukirjan puolesta. Koetat vältellä kysymystäni.
VÄITE:
Kor 1:18 sanotaan:
Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
Tämä tarkoittaa sitä, että et voi ymmärtää Raamattua pelkällä järjellä. Raamatun ymmärtämiseen tarvitaan Pyhän Hengen osallisuutta avaamaan silmäsi.
Usko siis Raamattu todeksi ja tee kuten siellä neuvotaan, niin saat periä iankaikkisen elämän Jeesuksessa Kristuksessa!
RUTIINIVASTAUS:
Tuon logiikan mukaan minä voisin väittää, että jos uskot Aku Ankan todeksi, niin saat periä iänkaikkisen elämän Roope Ankassa.
Eli vieläkään en ole nähnyt yhtään perustelua raamatun puolesta, joka tekisi siitä muuta kuin historiallisen satukirjan.
VÄITE:
No sitten, miten on mahdollista esim. omalla kohdallani niin kuiva ja mitäänsanomaton kirja
muuttui uskoontultuani niin kiinostavaksi, että suorastaan odotin kunnes pääsen sitä lukemaan?
Minä suorastaan ahmin sitä ja se oli ikään kuin muuttunut kuolleesta eläväksi?
VASTAUS:
Ehkä luulet että se on korkeinta totuutta? Mutta miksi luulet?
VÄITE:
Mitä tiedät uudestisyntymisen ihmeestä, jonka miljoonat ihmiset ovat kokeneet ja saaneet yli järjen ja ymmärryksen menevän rauhan, mitä tämä maailma ei voi antaa.(taakat aivan kongreetisesti
putoavat hetkessä. Ei tarkoita, että laskut lakkaavat tulemasta.):)
VASTAUS:
Hindut uskovat jälleensyntymiseen, eivät kristityt. Jos tunnet olosi hyväksi raamattua luettuasi, voi se johtua siitä, että luulottelet sen olevan korkeinta totuutta, ja siten luulet että olet oikeassa ja pääset taivaaseen. Voisit myös itse uskoa olevasi Jumala, jolloin olisit onnellinen mahtiasemastasi.
Toisaalta uskosi on järjenvastaista sen perustelemattomuuden vuoksi. Mikä antaa sinulle syyn uskoa sen kirjan olevan korkeinta totuutta??? Välttelet kysymystä.
VÄITE:
Todistettavasti monet murhamiehet ja huumeveikot
muuttavat elämänsä totaalisesti tultuaan uskoon.
VASTAUS:
Kyllä, uskonto teki sen. Mutta esim. partiopojat ja Freud olisivat tehneet sen myös, jos olisit uskonut heihin. Itse asiassa mikä hyvänsä tosi tai epätosi uskomus voi panna ihmisen elämän järjestykseen.
VÄITE:
Väitän, että jotakin oli kyllä ennen ihmisälyn syntyäkin. Naiivi ihmispolo kuvittelee, että vain se, minkä hän voi järjellään selittää, on. Vain siitä syystäkö, että nykyään länsimaissa satutaan ajattelemaan näin?
VASTAUS:
On selvää, että tieteellisen rationaliteetin ulkopuolelle jää ja on aina jäävä jokin osa todellisuutta. Se, mitä tieteellisesti pystytään kulloinkin hallitsemaan, on aina jotakin äärellistä, kun taas todellisuus on ääretön ("ehtymätön").
Tästä ei kuitenkaan seuraa, että tieteellisellä rationatiteetilla olisi jokin periaatteellinen raja, että olisi jokin äärellinen pussi, jonka sisälle jää kaikki se, mitä voidaan tieteellisen rationaliteetin keinoin saavuttaa. Ei ole olemassa jotakin ennakolta asetettua rajaa, jonka yli inhimillinen tieto ei koskaan voisi päästä (uskovaiset kuvittelevat, että uskonnollisten oppien pohjalta voidaan etukäteen rajata sitä, mitkä kysymyksenasettelut ja tulokset ovat tieteelle luvallisia ja mitkä eivät ole).
VÄITE:
Jumalan olemassaololle minulla on todellakin enemmän "henkisiä" kuin älyllisiä perusteluja, samoin luonnollisesti Raamatun totuudellisuudelle. Minulla ei kuitenkaan ole rohkeutta väittää, ettei "henkinen" ole todellista.
VASTAUS:
Henkisiä perusteluja? Mikset kerro mitä ne ovat???

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kulje Jeesuksen kertoma tie, perustelut löytyvät sinusta itsestäsi sen jälkeen, tie, totuus ja elämä. Kun suunnittelit professorin ammattia, sinulla oli mahdollisesti haave. Haaveesta tuli totta vain sillä, että lähdit opiskelemaan ja etenit tielläsi kohtaan, missä saatoit perustella itsellesi sekä lähkötohdat, tutkimusmenetelmät, että lopputulokset omakohtaisesti. Siihen asti jouduit vain uskomaan ja vakuuttumaan muiden selityksiin. Usko Kristukseen, kulje tie, tee kuten Hän teki ja sanoi, niin löydät perusteluiden lisäksi Elämän lähteen. Samalla Raamattu saa elävän todistuksen ja voiman eikä todellakaan voi puhua perusteettomasta Raamatusta enää.