Ilm 14:12: "Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon."
Pelastetut tunnistaa siis siitä, että he pitävät Jumalan käskyt ja heillä on Jeesuksen usko. Paljon on kiistelyä siitä, mikä on Jumalan käskyjen sisältö ja merkitys pelastuksen kannalta mutta useimmiten unohdetaan, että pelastetuilla on myös Jeesuksen usko. Mitä se tarkoittaa? Miten Jeesus uskoi? Mitä hän uskoi?
Mitä Jeesus uskoi esimerkiksi taivaasta ja helvetistä? Monet luulevat, että Raamatussa puhuttaisiin helvetissä ikuisesti palavista ihmisistä. Jotkut uskovat jopa siihen, että mitä syntisempi ihminen, sitä pidempi kidutus helvetissä. Monet luulevat, että Raamatun mukaan ihmisen kuollessa hänen sielunsa livahtaisi taivaaseen. Vanhan testmentin uskovat eivät uskoneet näin. Jeesuksen usko perustui Vanhan testamentin aikaisiin uskomuksiin, joten mihin Jeesus Itseasiassa uskoi?
1. Jeesuksen aikaan ei uskottu, että olisi olemassa konkreettinen taivas, johon ihmiset tai sielut kuolemansa jälkeen menevät. He eivät uskoneet myöskään olemassa olevaan helvettiin, joka olisi konkreettinen paikka. Vanha testamentti ei missään kohtaa kerro, että ihmisellä olisi sielu, joka nousisi taivaaseen ihmisen kuollessa. Jeesus ei tiennyt tällaisista opeista mitään, joten hän ei uskonut sielun siirtymiseen ihmisestä mihinkään ihmisen kuoltua. Nämä opetukset eivät kuuluneet juutalaisten eivätkä kristittyjen opetuksiin.
2. Jeesus uskoi, että ajan lopussa Jumala tuhoaisi pahan voimat ja elossa olevat pahat ihmiset sekä palkitsisi hyvät maanpäällisellä ikuisella hyvällä valtakunnalla. Hän uskoi, että ajan lopussa kuolleet herätettäisiin ja herätetyistä pahat tuhottaisiin ja hyvät pääsisivät elämään tuossa ikuisessa valtakunnassa. Pahat pysyisivät kuolleina ikuisesti. Jeesus uskoi, että ikuinen valtakunta toteutuisi maan päällä, jossa ihmiset eläisivät ruumiillisessa muodossa, ei henkinä. Ei taivaassa. Jeesus ei uskonut ikuisen kidutuksen paikkaan, jossa pahat kärsisivät pitkiä aikoja. Pahojen loppu oli Jeesuksen uskomuksen mukaan nopea ja kertakaikkinen.
3. Jeesus ei uskonut, että kuoleman jälkeen pahat joutuisivat kärsimään helvetissä ikuisesti. Jeesus uskoi, että pahat tuhotaan kerralla eikä heillä ole ikuista elämää eikä ikuista kidutusta.
4. Uskomus helvettiin ja taivaaseen eivät ole juutalaista eikä kristillistä alkuperää vaan ne tulevat kreikkalaisesta filosofiasta. Varhaisin viittaus taivaan ja helvetin filosofiasta löytyy Platonin kirjoituksista. Kyseessä ei siis ole edes uskonto vaan filosofinen ajattelumalli. Sielun kuoleman jälkeinen ihmisestä poistuminen kuuluu myös tähän kreikkalaiseen filosofiaan, ja siitä löytyy selkeitä mainintoja aikalaisten kirjoituksista, mm Platonin kirjoituksista.
5. Kaksi maailmanhistorian merkityksellistä henkilöä olivat Jeesus ja Sokrates. Sokrates uskoi, että on kaksi vaihtoehtoa, miten ihmiselle käy kuoleman yhteydessä. Ihminen joko päätyy kuoltuaan syvään uneen, jossa ei nähdä unia TAI hän pääsee tietoiseen kuoleman jälkeiseen elämään, jossa hän voi parantaa maailmaa ja keskustella syvällisistä, mielenkiintoisista asioista muiden hyvien ihmisten kanssa, vaikkapa edesmenneitten sukulaistensa kanssa. Jeesus uskoi, että ihminen joko lakkaa olemasta kuoltuaa tai jatkaa kuolemansa jälkeen elämäänsä Jumalan ikuisessa hyvässä valtakunnassa. Nämä ovat hyvin lohdullisia asioita lopun kannalta. Kuoleman jäljeen on vain mukavia asioita: nopean kuoleman jälkeen ikuista hyvän yön unta tai ikuista hyvää elämää. Ei ikuista kidutusta kadotuksessa.
Näin uskoo Raamatun ajan kulttuurien ja historian asiantuntija ja tutkija Bart D. Ehrman, joka katsoo näitä asioita täysin historiallisesta näkökulmasta ilman teologisia taakkoja, jotka vaikuttaisivat hänen tulkintoihinsa. Miksi kirkkokunnat opettavat valheellisia oppeja kuolemasta, taivaasta ja sielusta?
Lähde:
https://youtu.be/L0-tFahPVIU

Vastaukset 11
Vanhimmat
Jeesus uskoi sapatin olevan sinetin ja sunnuntain kadotukseen vievän pedonmerkin.
Höpsis. Nämä mainitsemasi asiat keksittiin adventtikirkon toimesta vasta 1800-luvun lopulla.
Samoin kuin Jumalan rakkaus voi tarkoittaa meidän rakkauttamma Häntä kohtaan, tai Hänen rakkauttaan meitä kohtaan, niin myös Jeesuksen usko voi tarkoittaa meidän uskoamme Jeesukseen, tai Hänen uskoaan.
Uskon että nämä mainitut pyhät pitivät kymmenen käskyä, siis olivat oppineet rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistään. Tämä on ainoastaan mahdollista uskon kautta Jeesuksen sovitustyöhön.
Mutta onko tuo mainitsemasi usko Jeesukseen tai Jeesuksen usko oikeaa ja pelastavaa jos se on jotakin ihan muuta kuin mihin Jeesus itse uskoi?
Oikea opetus Jumalan rakkaudesta, joka pitää sisällään totuuden:
https://Jeesus-on-Herra.com/wp-content/uploads/2020/01/Rakkaus-1-Kor.-13.-luvun-mukaan.-Puhe-11.1.2020.mp3
Jeesus ei tuntenut myöskään kolminaisuusoppia eikä tiennyt olevansa Jumala. Jos uskot näihin oppeihin, onko sinulla oikeasti silloin Jeesuksen usko? Jos ei ole, voitko pelastua?
Fil.2:6-7 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisen kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen:
Luomiskertomus on tämän näkyvän maailman luominen.
Nytkin luominen jatkuu.
Nyt luodaan hengellistä todellisuutta.
Se alkoi Paratiisissa kun ihminen sai tiedon hyvästä ja pahasta.
Mooseksen kautta kansakunnat jaettiin kahteen osaan.
Tämän jaon takia Israelille tuli laki.
Jeesuksen aikana Israel jaettiin taas kahteen osaan, niihin jotka seuraavat Jeesusta ja jotka eivät.
Samassa yhteydessä tehtiin samoin pakanakansoille.
Huomatkaa että ensimmäinen kansakuntien jako säilyy.
Israelilla on yhä Sapatti voimassa mutta pakanoilla ei sitä lakia ole.
Kun pakanakasoissa oli jakoa tullut ja nyt kristinuskoisia on paljon, tapahtuu uusi jako kristikunnassakin. Näin jatkuu hengellinen luominen yhä.
Meille ei sapatti kuulu, sillä se kuuluu fyysiseen maailmaan ja me olemme hengellisen lain alla. Fyysiselle Israelille sapatti yhä kuuluu loppuun asti.
Bart D Ehrmanilta hyviä tulkintoja Raamatusta, mutta on tunnustettava se, että Raamatun henkilöt ovat keskenään eri mieltä siitä, mitä ihmisille kuoleman jälkeen tapahtuu.
Samuelin kirjan kirjoittaja uskoi, että noitavaimo voi loihtia esiin profeetan hengen ja niin myös tapahtui: noitavaimo nosti kuolleista esiin profeetta Samuelin hengen ja tämä puhui kuningas Saulille. (1Sam 28)
Mooseksen kirjan kirjoittajat kieltävät nostamasta ylös vainajahenkiä ja puhumasta niille. Hekin näyttivät uskovan siihen, että ihminen jatkaa elämäänsä kuolleiden valtakunnassa tietoisena itsestään ja ympäristöstään.
Daavid, Salomo ja Danielin kirjan viimeisen luvun kirjoittaja eivät uskoneet siihen, että ihmisen henki tai sielu jatkaa elämäänsä ruumiin kuoleman jälkeen. He odottivat ruumiin ylösnousemusta, jolloin ihmisestä tulisi jälleen tietoinen olento (vain ruumiillisesti elävä ihminen on tietoinen olento heidän teologiassaan).
Jeesuksen opetuslapset uskoivat ihmisten jatkavan elämää ruumiin kuoleman jälkeen henkenä tai sieluna niin että he saattoivat ilmestyä eläville "aaveina": kuolleet siis kummittelivat.
Fariseukset uskoivat, että ihminen päätyy heti kuolemansa jälkeen joko Abrahamin helmaan (paratiisi) tai tuonelan tuleen (Rikas mies ja Lasarus).
Uuden testamentin perusteella ei ole täysin selvää, millä tavalla Jeesus itse uskoi. Hän ei torunut opetuslapsia siitä, että nämä pitivät häntä itseään henkenä (aaveena, kummituksena) eikä Luukas torunut opetuslapsia siitä, kun nämä pitivät vankilasta vapautettua Pietaria kummituksena.
Jeesus näyttäisi joka tapauksessa hyväksyneen opetuslasten ajatuksen siitä, että ihminen voi ilmestyä aaveena (henkenä) eläville ihmisille, kun sanoi "ei hengellä ole lihaa ja luuta niin kuin näette minulla olevan". (Luuk 24) Toisaalta on mahdollista, että Jeesus ei itse uskonut aaveisiin ja kuoleman jälkeiseen kummitteluun, mutta puhui näin ainoastaan rauhoittaakseen opetuslapsia. Hänelle ei siis olisi ollut tärkeää se, että opetuslapset uskoivat väärin ja taikauskoisesti tässä asiassa, vaikka hän ei itse niin olisi uskonut.
Me emme siis tiedä varmuudella sitä, miten Jeesus uskoi tässä asiassa, mutta oma ennalta opittu näkemys saattaa saada meidät pitämään jotakin tulkintaa niin totena, että olemme omasta mielestämme varmoja siitä, miten Jeesus uskoi. Siihen ei mielestäni ole syytä. Koska Raamattu on osaksi ristiriitainen ja epäselvä, niin miksi emme sallisi itsellemme epävarmuutta tässä asiassa? Miksi kaikki pitäisi tietää ja olla kaikesta varma, kun Raamattu ei anna selvää ja varmaa vastausta?
Lisäys 12.2.2020 viestiin klo 10:11
Jeesuksen ajan saddukeukset eivät uskoneet henkeen eivätkä ylösnousemukseen. Ajattelivatko he niin, että tämä elämä on ainoa, joka ihmisellä on, eikä ole mitään iankaikkisen elämän toivoa?
Näemme, että juutalaisilla ei ollut yhtä ainoaa oikeaa käsitystä kuoleman jälkeisistä tapahtumista vaan he olivat keskenään erimielisiä.
Kolminaisuusopin suhteen he olivat yksimielisiä: sitä oppia ei tunnettu ennen Johanneksen evankeliumin kirjoittamista ja senkin sanomaa on todennäköisesti muokattu toisella vuosisadalla ja ehkä vielä sen jälkeen. Ensimmäiset luotettavat viittaukset kolmiyhteisen jumalan opista ovat noin vuodelta 150 ja Raamatun ulkopuolisista katolisten isien teksteistä...
Me kukin uskomme tavallamme ja siten me saamme itsellemme sen osan joka meille kaikille tulee kuoleman jälkeen.
Hengellinen maailma on kuin tämä maailma. Me olemme erilaisissa tämän maailman asemissa omissa yhteiskunnissamme ja tulemme toimeen näissä merkeissä.
Yhtähyvin tulemme toimeen keskenämme tulevassakin. Mutta silloin olemme hengellisen asemamme mukaiset.