Vanhat talot käyvät mukamas arvottomiksi haja-asutusalueilla?

Takuulla on päinvastoin, sillä nykyinen sodankäynti tekee sen, että sähkö katkeaa kaikkialta ja ihmiset paleltuvat ja kuolevat janoon vesijohtoverkostojen ja viemäröintienkin toimimattomuuden vuoksi. Murhamiehet murtautuvat puulämmitteisiin ja oman kaivon omistaviin taloihin. Kenenkään ei pidä myydä ilmaneidestä joppareille omistamiaan oman kaivon ja tulisijat omistavia talojaan, tai mökkejään.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ne ON jo käyneet arvottomiksi kun alueella ei ole palveluita,kouluja,ja töitä saati terveydenhoitoa. Mikään ei saa niistä syrjäkylien taloista enää arvokkaita tai edes haluttuja millään tavalla.

Äänestä

Tietenkin nyt rauhanaikaan tuo bisnesmaailma toimiikin juuri noin, mutta mitäs sitten teet, kun mikään lämpö tai vesi ei toimi? Miten elät, kun ei ole lämpöä, eikä edes vettä?

Äänestä

Eihän siellä maalla uskalla asua, kun ne murhamiehet tulevat sinne. Kaupungissa sentään järjestetään keskitetysti jotain, ehkä. Toisaalta minä en kyllä lähde mihinkään väestönsuojaan kitumaan. Jos näyttää pidempiaikaiselta ongelmalta, kiitos ja näkemiin.

Äänestä

Aloittajalla taitaa olla iltalääkkeet ottamatta kun moisia horisee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Takuulla on päinvastoin, sillä nykyinen sodankäynti tekee sen, että sähkö katkeaa kaikkialta ja ihmiset paleltuvat ja kuolevat janoon vesijohtoverkostojen ja viemäröintienkin toimimattomuuden vuoksi. Murhamiehet murtautuvat puulämmitteisiin ja oman kaivon omistaviin taloihin. Kenenkään ei pidä myydä ilmaneidestä joppareille omistamiaan oman kaivon ja tulisijat omistavia talojaan, tai mökkejään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu