Välillä kun on huonompi ilma

🙂 👓👜 saa koirani virikkeitä, kun kuljetan sitä liikkeiden ohi, joiden ovenraosta tupsahtaa mitä herkullisempia ruoan tuoksuja. Tänään ymmärsin millaista kiusausta se on koiralle, kun kuljin samaista käytävää jumpan jälkeen ja nälkä kaihesi mahalaukussa. Etenkin juuri paistetun pizzan tuoksu melkein veti pizzeriaan sisälle. Siellä olisi ollut tilaakin, kun oli vain muutama asiakas. Vatsavaivainen naapuri odotti mustikkasoppaansa, joten en voinut viivytellä. Onneksi en tänään joudu toiseen kertaan kulkemaan kärsimysten polkua, kun on iltasella kotihommia 🤗

Asiasta kolmanteen, kun vanhakin koira oppii uusia temppuja. Jopa tuo omani. Mtv:n nettisivulla oli ohjeet lutikkakoiran koulutukseen. Ainoa ongelma on se, että koulutusta varten pitäisi olla lutikka lasitölkissä. Onko teillä kellään antaa sellaista, vai oletteko matkailun jälkeen laittaneet laukut pakkaseen tai saunaan? Olisi kiva sivupisnes kuljettaa koiraa lutikkametsästyksessä.🙂

Ainoa ongelma tämän koiran kanssa olisi se, että lattioiden täytyy olla juuri imuroidut. Muutoin se käyttää aikansa ruoanmurusten etsimiseen. Sen iltarutiineihin kuuluu vieläkin tarkastaa lattian jokainen neliö ennen nukkumaan käymistään. Jos vaikka jostakin löytyisi joku ruoanmurunen. Kyläpaikoissakin se tarkistaa ensin ruokapöydän alusen.🙂

9

80

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miksi et muuten kirjoita koirapalstalla. Tuolla. Moni lukisi tätä mielellään, mutta ei ne tänne eksy sieltä kaikki.

      • Jaahas! Taisin kirjoittaa liian laveasti, jos kirjoituksen ydin jää huomaamatta. Siis se, miksi kirjoitus on juuri tällä palstalla.


      • Anonyymi
        lounas.ajatus kirjoitti:

        Jaahas! Taisin kirjoittaa liian laveasti, jos kirjoituksen ydin jää huomaamatta. Siis se, miksi kirjoitus on juuri tällä palstalla.

        Et varmaan. Olen laiska lukemaan pitkiä viestejä täällä. Luen vain "pääkohdat" kiireessä.
        Vika ei ole viestissäsi vaan lukijassa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Et varmaan. Olen laiska lukemaan pitkiä viestejä täällä. Luen vain "pääkohdat" kiireessä.
        Vika ei ole viestissäsi vaan lukijassa.

        Itsellä sama vika. Lukemisen mittana pidän yleensä seitsemää riviä. Jotenkin ei noi pitkät kirjoitukset nappaa, kun aiheet eivät ole kiinnostavia. Sama koskee tietysti omia sepustuksiani. Yleensä yritän pitää ne lyhyempinä. Miten nyt sormet pääsivätkin valloilleen.


      • Anonyymi
        lounas.ajatus kirjoitti:

        Jaahas! Taisin kirjoittaa liian laveasti, jos kirjoituksen ydin jää huomaamatta. Siis se, miksi kirjoitus on juuri tällä palstalla.

        Lutikkaa ikävä, kun ei löydä kaipaamaansa on tämä palsta viimeinen oljenkorsi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lutikkaa ikävä, kun ei löydä kaipaamaansa on tämä palsta viimeinen oljenkorsi.

        Tällä palstalla on aika vähäinen merkitys muiden ihmisten elämässä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällä palstalla on aika vähäinen merkitys muiden ihmisten elämässä!

        Kyllähän tällä aikamoinen merkitys on, koska noin antaumuksella kirjoittelet. Poissuljit muut ihmiset. Tarkoititko muut kuin me?


    • Anonyymi

      Minusta tämä oli hyvä :)

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      99
      1388
    2. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      111
      1142
    3. Junaonnettomuus

      Kuka jäi junan alle?
      Haapajärvi
      5
      960
    4. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      62
      958
    5. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      50
      942
    6. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      56
      936
    7. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      130
      851
    8. mitä olet valehdellut

      kaivatullesi? kerro rehellisesti totuus
      Ikävä
      69
      751
    9. Naisen kimppuun lenkkipolulla

      Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant
      Kajaani
      56
      701
    10. Ei ole siitä kiinni

      Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa
      Ikävä
      34
      600
    Aihe