Ruotsin sisäministeri uskoo, että uhrinsa sadistisesti ryöstäneet ja tämän suuhun virtsanneet tuntevat olonsa Ruotsissa toivottomaksi ja ulkopuoliseksi.
Joulukuussa 2019 ruotsalainen 18-vuotias nuorimies oli palaamassa töistä kotiin Göteborgissa, kun kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta päätti ryöstää hänet. Ulkomaalaisnuorista toinen koki tarvitsevansa uuden puhelimen.
Saatuaan 18-vuotiaan puhelimen haltuunsa, ulkomaalaisnuoret päättivät, että tämän tulee nostaa pankkikortilla tilinsä tyhjäksi ja antaa rahat heille. Suunnitelma kuitenkin epäonnistui, koska tilillä ei ollut rahaa eikä siirto toiselta tililtä pankkikorttitilille onnistunut, sillä ulkomaalaisnuoret olivat vaatineet 18-vuotiasta nollaamaan puhelimen.
Epäonnistumisesta turhautuneina ulkomaalaisnuoret pahoinpitelivät 18-vuotiasta ja toinen heistä virtsasi tämän suuhun toisen kuvatessa videon, joka lähti leviämään sosiaalisessa mediassa.
Sosialistipuolueeseen kuuluva sisäministeri Mikael Damberg selittää Nyheter Idag -lehden mukaan kasvavaa rikollisuutta toivottomuudella ja yhteiskuntaan kuulumattomuuden tunteella.
– On ilmeistä, että moraali puuttuu täysin. Nämä nuoret pystyvät tekemään millaisia tekoja hyvänsä toisia nuoria kohtaan … Yhteiskunta ei puutu riittävän aikaisin, Damberg kertoo.
– Jotkut ihmiset tuntevat olonsa toivottomaksi, he eivät ole saaneet suoritettua kouluaan loppuun ja he kokevat olevansa yhteiskunnan ulkopuolella, Ruotsin sisäministeri selittää kysyttäessä, miksi rikollisuus kasvaa juuri Ruotsin ”herkillä alueilla”, jotka lähes poikkeuksetta ovat maahanmuuttajavaltaisia alueita.
tapaus
https://nyheteridag.se/ranarna-avslutade-med-att-urinera-pa-offret-de-garvar-och-sager-val-javla-vidriga-svenne/
politiikon päätelmät
https://nyheteridag.se/damberg-s-om-ranarna-som-kissar-sina-offer-i-munnen-de-kanner-hopploshet/

Vastaukset 12
Vanhimmat
Kasvava toivottomuus siis aiheuttaa tarpeen kusta jonkun suuhun.
Voiko myötätunto mennä suvakilla vieläkin pidemmälle?
Tätä idiotismia on suomen sisäänotto akallakin .
Kummalista ettei tää herätä keskustelua, varmaan mut on shadow bännätty.
pitänee ottaa jatkossa joku noista 20 läppäristä ja tarkistaa jokakerta eri yhteydellä näkyykö viesti muillekin, ylläpito ilmeisesti haluaa toiminnastaan julkisen videon.
Eihän tämä yksinkertaisesti voi jäädä ilta 8 aikaan ilman kommentteja, MAHDOTONTA.
Ruotsissa on noussut valtava kohu tapauksesta, jossa ruotsalaista nuorukaista pahoinpideltiin ja rääkättiin tuntien ajan. Joukko afrikaanoja retuutti ruotsalaista nuorukaista ympäriinsä ja tältä vietiin vaatteetkin päältä. Lopulta päällekarkaajat kusivat uhrinsa suuhun. Afrikaanot kuvasivat tapahtuman ja lataisivat sen vieläpä nettiin kaikkien katsottavaksi.
Karkoittaa tuollainen paskasakki pitäisi. Oikein vihaksi pistää.
Tällaisessa kohtelusta syntyy uusia massamurhaajia se breivikkikin joutui ulkomaalaistaustaisten "kavereidensa" pahoinpitelemäksi mikä katkeroitti hänet ?
Jos olisin tuon pojan isä niin ensimäisenä menisin "kuseen tuon ministerin suuhun, vähintääkin tappasin, hallituksessa ja kehtaakin puhua tuollaisia tapausten edistämispuheita.
Mitä tekijät miettii? Ok ministerinkin mielestä tää on ok, jatketaan.
Niin, pitää ymmärtää, että kotoutuminen ei oikei pojilla sujunut. Kotouttakaa lisää!
Hyvinhän tuo on sujunut, tätähän juuri halutaan Suomeenkin.
Usein suvakki on jollain tapaa uskovainen.
Tuolla on tutkimus johon voi osallistua, kannattaako tiedettä vai henkimaailmaa.
https://www.tiede.fi/keskustelu/84823/tervetuloa-tiedearvostusta-kartoittavaan-tutkimukseen?changed=1581606105
Minälin tunnen kuuluvani tämän yhteiskunnan ulkopuolelle mutta ei minun mieleen tule ryöstää ketään. On väärin syyttää yhteiskuntaa jos esim kettu tappaa jäniksen koska sellainen on ketun luonne !
vähän lisää tapauksesta
vähän lisää tapauksesta höh
https://pt-media.org/2020/02/13/mita-suuremmaksi-kehitysmaista-tulleiden-tulijoiden-maara-nousee-sita-varmemmin-alkaa-kantavaeston-nuorten-sorto/