Perintöosa

PERINTÖOSA
Miksi Suomen Kirkon vihityt papit eivät tajua, että noustessaan Jumalan Ilmoitusta ja Sanaa vastaan he vetävät Jumalan vihan ja tuomion itsensä ja kaitsemansa lauman ylle? (1Ms.12:1 -3)
Miksi he kuitenkin – vaikka heillä on hallussaan tiedon avaimet – ”eivät itse mene sisälle Jumalan valtakuntaan ja sisälle pyrkiviä he estävät”, eli polkevat tietoisesti Jumalan Sanaa?
Ovatko he todella sitä mieltä, että Juutalaisen kansan paluu omaan maahansa galutista, pakanakansojen erämaasta, on verrattava mihin tahansa pakanakansan julistamaan miehitykseen valtaamillaan alueilla? Eihän juutalainen kansa voine miehittää maata, joka jumallisella päätöksellä on sen omaa, annettu ikuiseksi perintöosaksi? (1Ms. 17: 1 -8)
Juutalaisten kotimaan perustaminen brittien mandaatin alueille perustuu Balfourin julistukseen 1917, jonka Kansainliitto hyväksyi 1922, ja myöhemmin perustettu YK vahvisti päteväksi, antaen Englannille sen toimeenpanon.
Tämä ”luvattu maa” oli vuosisatojen aikana taantunut hoidon puutteessa piikkipensaita ja ohdakkeita kasvavaksi joutomaaksi, jota hallittiin vuoroin Damaskoksesta, vuoroin Kairosta. Vaikka sinne oli vaeltavien beduiiniheimojen ohella muuttanut muutamia hajanaisia edomilaisia ja kanaanilaisia kansoja harvojen juutalaisten ohella, maa muistutti kelvotonta erämaata.
Seuraavassa muutamia esimerkkejä, joissa Israelin Jumala ilmoitti tahtonsa.
”Sinä päivänä Herra teki liiton Abrahamin kanssa sanoen: Sinun jälkeläisillesi Minä annan tämän maan. Egyptin purosta aina suureen Eufratvirtaan saakka: Keeniläiset, kenissiläiset, kadmonilaiset, heettiläiset, perissiläiset, refalaiset, amorilaiset, kanaanilaiset ja jebusilaiset.” (1Ms.15:18 -21)
Kaikki nuo edellä luetellut kansat, joiden syntimitta ei ollut vielä täyttynyt, mutta täyttyi niiden 430 vuoden kuluessa, jotka juutalaiset asuivat Egyptissä, nämä kansat oli ajettava pois tai tuhottava, koska maa oli saastunut heistä, etteivät he saastuttaisi myös juutalaisen kansan.
”Ja Mooses nousi Moabin arolta Nebon vuorelle, Pisgan huipulle, vastapäätä Jerikoa. Ja Herra näytti hänelle koko maan: Gileadin Daaniin asti; koko Naftalin, Efraimin, ja Manassen maan aina Länsimereen saakka; Etelämaan sekä Lakeuden, se on Jerikon, Palmukaupungin, laakson aina Soariin saakka”.
”Ja Herra sanoi hänelle: ”Tämä on se maa, jonka Minä valalla vannoen olen luvannut Abrahamille, Iisakille ja Jacobille sanoen: Sinun jälkeläisillesi Minä annan sen”. Minä olen antanut sinun nyt omin silmin nähdä sen, mutta sinne sinä et mene”. (5Ms.34:1 -4)
Pakanakansojen harjoittaman sorron ja syrjinnän vuoksi niiden keskuudessa asuneet juutalaiset alkoivat herätä huomaamaan, ettei heitä huolittu toisten kansojen joukkoon, ja siksi he alkoivat toteuttaa vuosisataista haavettaan: ”Ensi vuonna Jerusalemissa”, kuten he galutissa asuessaan tervehtivät toisiaan erotessaan.
Hyljätty maa kuin vain odotti juutalaisen kansan paluuta, ja näin yhden miehen haaveellinen näky Israelin maasta muuttui vähitellen kansanliikkeeksi, joka 1948 julistautui itsenäiseksi Israelin demokraattiseksi tasavallaksi, joka nopeasti järjestäytyi länsimaisen mallin mukaan itsenäiseksi valtioksi, jonka tuli rakentaa kaikki alusta lähtien.
Tehtävä oli valtava, mutta juutalainen luovuus ja innovatiokyky pystyivät ohittamaan pahimmat karikot, vaikka valtiolaitoksen luominen tyhjästä vaatii vielä vuosikymenien työn voidakseen huomioida kaikista maailman kansoista ja usein täysin vastakkaisista olosuhteista, erilaisine uskonnollisina vaateineen, tulleet kansanosat muotoiltua ”yhdeksi Aaronin sauvaksi”.
Maailman kansojen hämmästyneitten silmien edessä juutalainen valtio on 75 vuodessa pystynyt kehittymään monilla aloilla maailman johtavien maiden rinnalle. Juutalaiset pyrkivät asuttamaan vain alueet, joilla ei asunut arabeja, mutta arabikansojen hyökättyä yhä uudelleen pienen maan kimppuun, maan asuttaminen kaikilta osin katsottiin maan turvallisuuden kannalta lopulta välttämättömäksi.
Näin syntyivät ns. ”setlementit”, juutalais-yhteisöt Juudeassa ja Samariassa sekä Gazan kaistalla, joita länsimaat pitävät laittomina, mutta eivät näe mitään pahaa arabien laittomasta rakentamisesta vastoin Oslon ja sen jälkeen tehtyjä sopimuksia. Israel veti asukkaansa ja sotilaansa pois Gazasta 2015, mitä voidaan pitää typerän haaveellisena toimena, josta Israel on saanut maksaa kalliin hinnan.
Arabien usein mainitsema ”1967 raja”, ei ole raja, vaan 1949 Israelin itsenäisyyssodan tulitaukolinja, johon toisiaan vastaan taistelleet armeijat olivat pysähtyneet. Arabimaat ovat yleisesti kieltäytyneet solmimasta rauhaa Israelin kanssa; vain Egypti ja Jordania solmivat rauhan juutalaisvaltion kanssa, mikä hyödyttää niitä suuresti, mutta ne edustavat ”kylmää rauhaa”.
Israelia vaaditaan taas kerran suostumaan haaveelliseen yhdessäoloon arabien kanssa, jakaen pienen ”Jumalan oman maan, jota ei saa pysyvästi myydä”, arabien kanssa, joiden muodostamien järjestöjen perustamisdokumenteissa vaaditaan Israelin tuhoa ja juutalaisten karkottamista mereen.
En