Ruotsissa demaripoliitikko vapautettiin syytteistä kunnianloukkausjutussa

Tästä näkyy rakkaat suomipojat puhuvan täällä sanomalla, että toimii sentään laki Ruotsissa vielä.

Asia ei kuitenkaan ole noin yksinkeertainen.

Entinen naispolitiikko vapautettiin syytöksestä, sillä oli myös mukana oikeudessa todisteita siitä miten nuo muslimiaktivistinaiset oli toimineet eräissä asioissa.

Muun muassa aktisistinaiset kuttsuu monia islamofobisiksi ilman sen suurempaa aihetta.
He on myös puolustaneet niitä salafi-imaaneja jotka SÄPO ottii kiinni joksikin aikaa.
Naiset vetosi, että Ruotsissa ollaan muslimeja vastaan koko ajan.
Naiset myös oli kutsuneet erään muslimimiehen kokoukseensa puhujaksi, mies oli tuomittu Tanskassa vankilaan terroriteon aikeista, mies istui muutaman vuoden vankilassa.

Nuo aktivistinaiset on extreemejä kun puolustavat imaameja joyka katsotaan olevan vaaraaksi Ruotsille sen takia kun he kerää rahaa isisille ja kehoittaa nuoria sotimaan Syyriaan.
Be imaamit on safisteja, extreemejä sellaisia.

Samoin naiset puolustui Tanskassa vankilassa istunutta terroristia ja haki hänet puhujaksi kokoukseen.

Joten se entinen politiikko nainen vapautettiin kunnianloukkauksesta kun hän kutsui aktivistinaisia extreemeiksi kun ne naiset itse nimittelee muita koko ajan.
Aktivistinaiset polarisoi Ruotsia ja nyt he yritti lain nojalla pelotella ihmisiä.
Joten tuomio-istuin vapautti. Naiset sanoo valittavansa korkeammalle taholle, mutta turhaa tekevät niin, asia on päivän selvä, he hävisi ja tulevat häviämään uudessa ituimio-istuimessa, hovioikeudessa.

Ja paljon muuta, ei ole aikaa enempää nyt kirjoittaa. On ollut kiireitä.

Huomaan että poikakullat on kaivanneet minua, kyselevät perääni ;)
Ei ole ollut aikaa lueskella juttujanne, ne on liian lapsellisia ja halveksivia etupäässä, joten oleilen kotipuolessa..
Tämä on lasten ja teinien paikka, olen liian vanha oleskelemaan pitempiä aikoja täällä.

Hyvää yötä ja kauniita unia.

10

201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En nyt sanoisi, että kukaan täällä häiriköintiäsi kaipailee. Kovasti yrität asettaa itseäsi muiden yläpuolelle näppärillä sanaleikeillä ja vittuilulla, mutta et sinä sieltä alemmalta tasolta tuolla asenteella mihinkään pääse. Mielenkiintoista, että lapsellinen ja halveksiva suvakkihäirikkö haukkuu muita lapselliseksi ja halveksivaksi.

      Paranemisia.

      • 99.99 % jutuistanne on muita alentavia ja halpamaisia persuiluja.


      • Lisäksi, minä en tällä palstalla asu, mutta vilkaisen joskus juttujanne ja ihmettelen kuinka kauan saatte halveksien puhua maahanmuuttajista täällä ja minusta myös. Puhutte paljon suoranaista kakkaa, jotta ei täällä normaali aikuinen pitkiä aikoja viitsi olla ;)


      • Anonyymi
        seijaah kirjoitti:

        99.99 % jutuistanne on muita alentavia ja halpamaisia persuiluja.

        Et tiedä mistä kirjoitat. Provokaattori mg tavoin.


      • Anonyymi
        seijaah kirjoitti:

        Lisäksi, minä en tällä palstalla asu, mutta vilkaisen joskus juttujanne ja ihmettelen kuinka kauan saatte halveksien puhua maahanmuuttajista täällä ja minusta myös. Puhutte paljon suoranaista kakkaa, jotta ei täällä normaali aikuinen pitkiä aikoja viitsi olla ;)

        Ja kuinkahan paljon mamut esim. muslimit haukkuvat suomalaisia(tai ruotsalaisia ruotsissa), sitä emme voi tietää.

        Mutta eräs kurdi sanoi minulle, että on todella hyvä kun suomalaiset eivät osaa arabiaa, niin eivät tiedä kuinka paljon muslimit suomalaisia haukkuvat. Ja mamut voivat sen tehdä missä vaan, koska suomalaist eivät osaa heidän kieliään.

        Ja minkälaista vihapuhetta sitten levitetään joissain muslimien suljetuissa f-book ryhmissä, sitäkään ei tiedä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et tiedä mistä kirjoitat. Provokaattori mg tavoin.

        Sukua.


    • Anonyymi

      Niinpä! Seijaah-ruosu ei ole tajuavinaan jutun ydintä?

      Nimenmaan DEMARInainen vapautettiin rasismisyytteistä.

      Mutta arvaapa miten olisi käynyt ruotsidemokraattimiehelle samassa tilanteessa?

      • Sdn kanssa olisi käynyt aivan samalla tavalla.
        Ruotsin laki on kaikille samanlainen.
        Jos joku SDläinen olisi ollut samassa tilanteessa kuin tuoi naispolitiikko, niin oikeudessa olisi SDläinen myös vapautettu syytteestä, jos siis vastapuoli olisi toiminut samalla tavalla kuin tässä tapauksessa.
        Älä yritä valehdella Ruotsin laista.
        Laki pätee täällä ja se kohtelee kaikkia samalla tavalla.


      • seijaah kirjoitti:

        Sdn kanssa olisi käynyt aivan samalla tavalla.
        Ruotsin laki on kaikille samanlainen.
        Jos joku SDläinen olisi ollut samassa tilanteessa kuin tuoi naispolitiikko, niin oikeudessa olisi SDläinen myös vapautettu syytteestä, jos siis vastapuoli olisi toiminut samalla tavalla kuin tässä tapauksessa.
        Älä yritä valehdella Ruotsin laista.
        Laki pätee täällä ja se kohtelee kaikkia samalla tavalla.

        Tuohon edelliseen lisään vielä sen, että SDläisistä eräät kutsuu extremeiksi ja terroristeiksi ihan keitä tahansa muslimeja joskus, ilman mitään todisteita ja sellaisessa tapauksessa Sdläinen tuomittaisiin kunnianloukkauksesta ja rasismista.
        Minuakin on tällä palstalla kutsuttu terroristiksi ja islamistiksi :) vaikka ette minua tunne ja ette mitään minusta tiedä muuta kuin, että olen muslimi ja se riitti teille ja jos esiintyisin omalla nimelläni, niin olisin voinut nostaa syytteen kirjoittajaa vastaan ja se kirjoittaja olisi voinut saada sakot ja joutumaan maksamaan minun oikeuskulut ;)


      • Anonyymi
        seijaah kirjoitti:

        Tuohon edelliseen lisään vielä sen, että SDläisistä eräät kutsuu extremeiksi ja terroristeiksi ihan keitä tahansa muslimeja joskus, ilman mitään todisteita ja sellaisessa tapauksessa Sdläinen tuomittaisiin kunnianloukkauksesta ja rasismista.
        Minuakin on tällä palstalla kutsuttu terroristiksi ja islamistiksi :) vaikka ette minua tunne ja ette mitään minusta tiedä muuta kuin, että olen muslimi ja se riitti teille ja jos esiintyisin omalla nimelläni, niin olisin voinut nostaa syytteen kirjoittajaa vastaan ja se kirjoittaja olisi voinut saada sakot ja joutumaan maksamaan minun oikeuskulut ;)

        Jopa oli pärskähdys. Saisiko sateenvarjon? Kukaan ei ole netissä se, miksi esittäytyy.
        Et sinäkään.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1127
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    6. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      541
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      295
      533
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    Aihe