Uusi hallitus

ja naisministerit panevatkin tuulemaan ja tulee lakialoitteita, uudistuksia ja osaamista näkyy olevan.

Kun vertaa aikaisempaan hallitukseen niin mitä he saivat aikaiseksi ei muuta kuin leikkauksia ja velkaa suomelle. Orpo, Sipilä veivät suomen ja koko politiikan pilalle.

Nyt Orpo ja kokoomus on katkerna vihreänä ja ei riitä osaaminen heillä.
Sarkomaalla, Orvolla kaksoisleuka vaan kasvaa ja puheet puuta heinää, kuten Heinosellakin.

Persut ja heidän happamat naamansa syylineen ovat myös ikuisia oppositiossa olijoita, eli miksi, kuka heitä äänestää. Hehän veisivät suomen tuhoon naurettavilla ajatuksillaan sekä Suomi kokisi konkurssin välittömästi.

Ihmettelenkin kuka epävakaa heitä äänestää, myös kokoomusta? Siellähän on suurin osa ihan lahopäitä ja osaamttomia suun aukojia.

Kun nykyään kuuntelee edsukunnan täysistunnon kieltä niin se alkaa muistuttaa sairasta katkeraa inisevää vanhojen ukkojen vrt. vanhat akat joukkoa.

Koulutetttuja, sivistyneitä, kielitaitoisia osaavia naisia jatkossa kansanedustajiksi ja maailaman politiikaan. Näin Suomi saadaan nousuun ja maailmankartalle. Mutta persujen naiset eivät ole tätä tasoa eli heidän kielenkäyttönsä on kuin vanhojen trollien jargoniaa. Kuten Rantanen, Purra ovat hyvin alkukantaisen olosia sivistymättömiä moukkia.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hyvältähän tähän mennessä on vaikuttanut hallituksen toiminta.
Jos nyt vaikka vähän päättävät kauaskantoisempia juttuja eli miettivät mikä vaikuttaa mihinkin pitkällä aikavälillä.
Aiemmin on monesti päätökset tehty sellaisella mutu ( musta tuntuu )-tuntemuksella eli mikä on vaikuttanut hyvältä just nyt, eikä ole ajateltu miten mikäkin vaikuttaa tulevaisuudessa.
Rahat ja aika menevät sitten huonojen päätösten paikkaamiseen jälkikäteen kun ei ole ajateltu tarpeeksi kauas tulevaan.
Esim. se taksiuudistuskin oli täysi susihukkanen, juosten kustu suoraan suomeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

ja naisministerit panevatkin tuulemaan ja tulee lakialoitteita, uudistuksia ja osaamista näkyy olevan.

Kun vertaa aikaisempaan hallitukseen niin mitä he saivat aikaiseksi ei muuta kuin leikkauksia ja velkaa suomelle. Orpo, Sipilä veivät suomen ja koko politiikan pilalle.

Nyt Orpo ja kokoomus on katkerna vihreänä ja ei riitä osaaminen heillä.
Sarkomaalla, Orvolla kaksoisleuka vaan kasvaa ja puheet puuta heinää, kuten Heinosellakin.

Persut ja heidän happamat naamansa syylineen ovat myös ikuisia oppositiossa olijoita, eli miksi, kuka heitä äänestää. Hehän veisivät suomen tuhoon naurettavilla ajatuksillaan sekä Suomi kokisi konkurssin välittömästi.

Ihmettelenkin kuka epävakaa heitä äänestää, myös kokoomusta? Siellähän on suurin osa ihan lahopäitä ja osaamttomia suun aukojia.

Kun nykyään kuuntelee edsukunnan täysistunnon kieltä niin se alkaa muistuttaa sairasta katkeraa inisevää vanhojen ukkojen vrt. vanhat akat joukkoa.

Koulutetttuja, sivistyneitä, kielitaitoisia osaavia naisia jatkossa kansanedustajiksi ja maailaman politiikaan. Näin Suomi saadaan nousuun ja maailmankartalle. Mutta persujen naiset eivät ole tätä tasoa eli heidän kielenkäyttönsä on kuin vanhojen trollien jargoniaa. Kuten Rantanen, Purra ovat hyvin alkukantaisen olosia sivistymättömiä moukkia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu