Olisi helpompaa jos siirryttäisiin vain suoraan 20 päivän kuukauteen

Viisi päivää per viikko ja poistettaisiin viikonloput kokonaan kalenterista. Ylijääneet päivät voitaisiin siirtää uuteen ylimääräiseen 13. kuukauteen jolloin vuodessa olisi enemmän työ- eli arkipäiviä. Tämä myös tarkoittaisivat että esimerkiksi virastot olisivat useammin ja pidempään auki ja esimerkiksi kouluissa voisi olla vaikka kaksi 2 kuukaudenkuvaaja mittaista lomaa, toinen alkukeväästä ja toinen loppu kesästä.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Noin se ateistien kannalta kiusallinen, Jumalan Lepopäivä eli viikon 7. päivä, poistusi tunnelmaa pilaamasta.

Äänestä
  • Mitä kiusallista sinun mielikuvitusjumalassasi muka on? :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä kiusallista sinun mielikuvitusjumalassasi muka on? :D

    kun Hän lepää jokapäivä. Ateisti on tyhmä.

    Äänestä

Totta. Turhaan sitä palvotaan sunnuntaisin jotain hemmetin henkeä, joka ei palvonnasta edes tajua tuon taivaallista. Joutavaa ajankulua. Uskovaiset haluaisivat vain laiskotella ja juoda viintä ja syödä öylättejä. Työnteko ei niin maittaisi. Pois palvontojen aikaa tappava haaskuu ja uskikset töihin.

Äänestä

Täysin turha ehdotus. Seuraava.

Äänestä

Kannattaa tehdä koko viikko töitä tienaa enemmän rahaa.

Äänestä

Kannattaa tehdä koko viikko töitä tienaa enemmän rahaa.

Äänestä

Tuon vastineeksi työpäivän pituutta täytyisi lyhentää merkittävästi, vaikka 4-5 tuntiin, muuten tuloksena olisi pian lauma loppuunpalaneita ihmisraunioita.

Uskoi tai ei, ihmiset eivät ole koneita, jotka voivat painaa menemään ilman lepoa. Viikonloppuna voi levähtää ja palautua viikon töistä, mutta ilman sitä mahdollisuutta (tai vaihtoehtoisesti reilusti lyhempiä työpäiviä) rasitus voisi pian käydä ylivoimaiseksi.

Äänestä

Joku viettää sunnuntain lastensa kanssa pulkkamäessä - toinen vie lapset kirkkoon kuulemaan evankeliumia. Miksi toinen tapa viettää vapaa-aikaa olisi toista vähäarvoisempi?

Äänestä

Maan kansainvälisiselle kilpailukyvylle tekisi Edwardia siirtyminen 365 päiväiseen työvuoteen (karkausvuosina 366 päivää) ja 12 tuntiseen työpäivään.

Henkilön työuran tulisi myös jatkua niin pitkään kuin vaan henki pihisee.

Koulujärjestelmä tulisi muuttaa vientituoteaivoriiheksi, eli paikaksi jossa jo pienestä pitäen lapset koulittaisiin miettimään erilaisia vientituotteita.

Näin saataisiin Suomi nousuun ja Elinkeinoelämän Valtuuskunta riemuitsemaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Viisi päivää per viikko ja poistettaisiin viikonloput kokonaan kalenterista. Ylijääneet päivät voitaisiin siirtää uuteen ylimääräiseen 13. kuukauteen jolloin vuodessa olisi enemmän työ- eli arkipäiviä. Tämä myös tarkoittaisivat että esimerkiksi virastot olisivat useammin ja pidempään auki ja esimerkiksi kouluissa voisi olla vaikka kaksi 2 kuukaudenkuvaaja mittaista lomaa, toinen alkukeväästä ja toinen loppu kesästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu