Laitoin Jumalan koetteelle kymmenyksistä

Malakian kirjassa sanotaan: " Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen, että minun huoneessani olisi ravintoa, ja siten koetelkaa minua, sanoo Herra Sebaot; totisesti minä avaan teille taivaan akkunat ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti. "Malakia 3:10

Yhteisellä tilillämme puolisoni kanssa oli vain vähän rahaa. Parin päivän sisällä maksettavaksi lankesi kaksi kohtuullisen kokoista laskua. Samoin minulla oli maksettavana kymmenykset. Olin maksanut kymmenykset jo 45 vuotta, kertaakaan jättämättä väliin. Nyt minulla oli kaksi vaihtoehtoa: Maksanko laskut vai kymmenykset?

Rukoiltuani avasin tämän Malakian kirjan kohdan Raamatusta ja sanoin Taivaan Isälle: " Minä maksan nyt kymmenykset. Tee sinä minulle niin kuin olet luvannut kymmenysten maksajille."

Jonkin ajan kuluttua puolisoni ystävä soitti hänelle ja kysyi rahatilannettamme. Puolisoni kertoi. Samana päivänä tilillemme ilmestyi 500€, kolmen päivän kuluttua vielä 300€.

Minä koettelin ja Jumala vastasi. Sain maksettua laskut ja rahaa jäi vielä elämiseenkin. Ja rahat olivat lahja, ei laina.

Jumalan sana on totisesti totta. Kiitos ja ylistys Hänen uskollisuudestaan!
77<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 77

Vanhimmat

Entäpä sitten, kun Jumala laittaa sinut koetteelle, millaista kauppaa ajattelet sitten tehdä Herrasi kanssa?

Äänestä
  • No hän voisi ottaa esimerkkiä hurskaasta Lootista ja käydä kauppaa omista tyttäristään, jos hänellä sellaisia on...se olisi merkki todellisesta uhrimielestä.

    Äänestä

Minä en ollut aikaisemmin maksanut kymmenyksiä, koska olin uusi jäsen seurakunnassa, mutta päätin kokeilla, miten se Raamatun lupaus toimisi rahan kanssa. Laitoin reilut kymmenykset ja anonyyminä tietysti, ettei kukaan tietäisi kuka oli ne antanut.
Sitten vetosin siihen Raamatun kohtaan, jossa luvataan ylenpalttisia siunauksia niille, jotka tuovat täydet kymmenykset.
Mitään siunauksia ei tullut, vaan päinvastoin tuli yritykseni nimissä olleen puhelimen lasku, johon oli lisätty 40 euron sakko siitä, että lasku oli maksettu epähuomiossa seuraavan laskun viitenumerolla. Soitin operaattorille ja kerroin tilanteen ja kysyin, että miksei sitä jo maksettua laskua voitu laittaa sen aikaisemman laskun maksutiedoilla. Ei voi, koska sakko oli heidän mielestään ilmeisesti parempi vaihtoehto.

Tämä johti siihen, että totesin Raamatun olevan katteettomien lupausten kirja ja siksi myös en halua olla jatkossa missään tekemisissä sen kirjan perustalle laskettujen yhteisöjen toiminnassa ja kannattamassa niitä.

1Äänestä

Minäkin testasin Jumalaa kymmenyksillä kaksi eri kertaa. Ensin silloin kun olin työelämässä ja sitten myöhemmin kun jouduin sairaseläkkeelle. Oli ihan sanomattakin selvää, että Jumala halusi minun maksavan kymmenyksiä kun olin työelämässä. Siunaukset olivat suuria.

Kun sitten sairastuin ja jouduin sairaseläkkeelle, testasin Jumalaa uudestaan ja tällä kertaa Jumalalta tuli vielä aiempaakin varmempi vastaus, ettei minun enää pidä maksaa kymmenyksiä. Koin valtavan helpotuksen kun sain tämän vastauksen, sillä eläkkeeni on paljon pienempi kuin mitä palkkani oli.

Siunaukset ja huolenpito on jatkunut siitäkin huolimatta, että en enää maksa kymmenyksiä, sillä toiminhan tässä Jumalan tahdon mukaan. Nyt minulla on enemmän rahaa omaan käyttööni ja pystyn välillä jopa auttamaan hädänalaisia, mitä en tehnyt aiemmin. Jumala ilmiselvästi halusi, että laitan vähäisiä ropojani mielummin vähäosaisten auttamiseen kuin adventtikirkon organisaation pyörittämiseen.

Kyllä Jumala on hyvä!

Äänestä
  • Olen anonyymi klo 8.31 kirjoittanut ja olen adventisti. Ymmärrän, että suhtaudut kaikkiin uskoviin nuivasti. Et voi ymmärtää Jumalaa, koska et ole kokenut häntä henkilökohtaisesti. Sinulle kaikki uskovat ovat huijareita, koska et muusta ymmärrä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen anonyymi klo 8.31 kirjoittanut ja olen adventisti. Ymmärrän, että suhtaudut kaikkiin uskoviin nuivasti. Et voi ymmärtää Jumalaa, koska et ole kokenut häntä henkilökohtaisesti. Sinulle kaikki uskovat ovat huijareita, koska et muusta ymmärrä.

    Tämä tuli vahingossa väärään paikkaan. Kuuluu tuonne seuraavaan postaukseen.

    Äänestä

On se helppoa palkkapappien keksiä tällaisia kusetusviestejä, joilla väki saataisiin maksamaan kymmenyksiä ahneelle lahkolle.

Kuka on niin pölkkypää että uskoo näitä juttuja? Nuo haistaa keksityiksi jo kilometrin päästä.

Oli vaikeaa, voi voi. Annoin rahani ahneelle lahkolle. Tuntematon kadulla antoi tonnin käteen kysymättä. Voi jumalan ihme ja perseen kutina.

Äänestä
  • Olen aloittaja. Olen pienellä työkyvyttömyyseläkkeellä ja Raamattuni vilisee rukousvastauksia. Että silleen!

    Äänestä

  • Olen anonyymi klo 8.31 kirjoittanut ja olen adventisti. Ymmärrän, että suhtaudut kaikkiin uskoviin nuivasti. Et voi ymmärtää Jumalaa, koska et ole kokenut häntä henkilökohtaisesti. Sinulle kaikki uskovat ovat huijareita, koska et muusta ymmärrä. Usko pois!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen anonyymi klo 8.31 kirjoittanut ja olen adventisti. Ymmärrän, että suhtaudut kaikkiin uskoviin nuivasti. Et voi ymmärtää Jumalaa, koska et ole kokenut häntä henkilökohtaisesti. Sinulle kaikki uskovat ovat huijareita, koska et muusta ymmärrä. Usko pois!

    Darwinin Lajien synty on tappanut jumalasi ja tyrkännyt kuoppaan ja heittänyt mullat päälle.

    Ihan turha keksiä näitä nyyhkyjuttuja. Olen puoliksi halvaantunut ja työkyvyttömuuseläkkeellä. Rahaa ei ole. Rukoilin ja nyt rahaa onkin. Näitä on niin helppo keksiä ja kopioida sadoille palstoille.

    Darwinin Lajien synty on tasan harhakuvitelmaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Darwinin Lajien synty on tasan harhakuvitelmaa.

    Darwinin teos on ihmiskunnan merkittävin tieteellinen teos. Se kertoi meille sen, keitä me ihmiset olemme ja mistä me olemme tulleet. Lajien synty vastasi lähes kaikkiin ihmismieltä askarruttaneisiin kysymyksiin. Darwin tarjosi meille vastaukset, joihin yksikään uskonto ei ole kyennyt, eikä tule kykenemään.

    https://www.jyu.fi/tdk/museo/Darwin/Evoluutioteorian_isa.htm

    Uskonnot ovat vain kasa homeisiä myyttejä, joita kouluttamattomat tomppelit palvovat.

    >>>Uskonnot ovat vain kasa homeisiä myyttejä, joita
    kouluttamattomat tomppelit palvovat.<<<

    Olet oikeassa. Olen täysin samaa mieltä kanssasi.
    Uskonnot ovat uskontoja eikä niillä ole mitään tekemistä
    ihmisen elävän jumalasuhteen kanssa. Kaikki uskonnot
    saisi heittää romukoppaan ja lähettää hetpaikala sulattamoon.
    Niincon!

    Mutta mitä tulee kristinuskoon, se ei ole uskonto ollenkaan.
    Kristinusko on elävä suhde Elävään Jumalaan Jeesuksessa Kristuksessa.
    Tästä on lukuisia todisteita. Raamattu kertoo ihmisten kohdanneen
    Jumalan Jeesuksessa Kristuksessa. Myös nykyisin maassamme elää
    kymmeniä tuhansia, ellei jo satoja tuhansia ihmisiä, joilla on elävä
    yhteys Elävään Jumalaan Jeesuksessa Kristuksessa.

    Siis näitä todistajia, jotka voivat kertoa Jumalan yhteydessä kokemistaan
    asioista, on Suomessakin kaikkialla.

    https://www.jumala-kanssamme.se/

    Mikäli uskonnot ja uskonnon harrastaminen ei sinua kiinnosta
    vaan elävä usko Elävään Jumalaan kiinnostaa, lue yllä olevaa sivustoa.

    Uskonnot ja jumalat ovat satua. Taikauskoisen mielen harhaista horinaa. Yhtään jumalaa, tonttua, maahista tai yksisarvista ei ole oikeasti olemassa. Ei edes joulupukkia, vaikka niitä jouluaattona tuolla viipottaakin.

    Sinä olet uskonut sielusi kadottavan valheen.
    Sen valheen on sinulle iskostanut Jumalan ja
    sinun vihollinen, - Perkele. Älä usko sitä, se
    valehtelee sinulle ettei Jumalaa ja Jeesusta,
    taivasta ja helvettiä ole olemassa koska se
    ei tahdo, että sinä tulisit tuntmaan Totuuden
    ja pelastuisit sellaiseen ikuiseen ihanaan elämään,
    jonne se itse ei koskaan pääse . Se heppuli vi sinut
    helvettiin jos annat sen viedä sinua valheen narusta.
    Elät siis valheessa.

    Totus on justiinsa päinvastainen kuin mitä nyt vielä uskot.
    Tutki asiaa ja kuuntele ja lue uskoon tulleiden todistuksia.
    Kukaan ei valehtele uskoon tulemistaan ja korota
    Jeesuksen Kristuksen nimeä ellei ole kohdannut ylösnoussutta
    Jeesusta Kristusta. Yleensä ihmiset häpeävät Jeesusta eivätkä
    mielellään ota sitä nimeä huulilleen, puhumattakaan siitä, että
    tunnustaisivat uskovansa Häneen ja kuuluvansa Hänelle.
    Jotakin on siis uskoon tulleessa ihmisessä tapahtunut, joka
    saa hänet häpeämättä tunnustamaan Jeesuksen ihmisten edessä.
    Jeesus elää!!

    Miten voit esim. olettaa tai todistaa, että tässä kerrotaan satuja
    tai jopa valehdellaan? https://www.jumala-kanssamme.se/439625257

    Hulluja riittää. Etenkin uskontojen aivopesemiä hulluja. Eksegetiikka on osoittanut raamatun vain kasaksi homeisiä satuja. Muilta kansoilta surutta varastettuja tarinoita ja keksittyä hölynpölyä. Siinä on jumalasi tiivistettynä. Siksi se raukka parka ei ole saanut sormeaan perseestään ja lennähtänyt pikaisesti takaisin kuten niissä hölmöissä saduissa luvattiin.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä olet uskonut sielusi kadottavan valheen.
    Sen valheen on sinulle iskostanut Jumalan ja
    sinun vihollinen, - Perkele. Älä usko sitä, se
    valehtelee sinulle ettei Jumalaa ja Jeesusta,
    taivasta ja helvettiä ole olemassa koska se
    ei tahdo, että sinä tulisit tuntmaan Totuuden
    ja pelastuisit sellaiseen ikuiseen ihanaan elämään,
    jonne se itse ei koskaan pääse . Se heppuli vi sinut
    helvettiin jos annat sen viedä sinua valheen narusta.
    Elät siis valheessa.

    Totus on justiinsa päinvastainen kuin mitä nyt vielä uskot.
    Tutki asiaa ja kuuntele ja lue uskoon tulleiden todistuksia.
    Kukaan ei valehtele uskoon tulemistaan ja korota
    Jeesuksen Kristuksen nimeä ellei ole kohdannut ylösnoussutta
    Jeesusta Kristusta. Yleensä ihmiset häpeävät Jeesusta eivätkä
    mielellään ota sitä nimeä huulilleen, puhumattakaan siitä, että
    tunnustaisivat uskovansa Häneen ja kuuluvansa Hänelle.
    Jotakin on siis uskoon tulleessa ihmisessä tapahtunut, joka
    saa hänet häpeämättä tunnustamaan Jeesuksen ihmisten edessä.
    Jeesus elää!!

    Miten voit esim. olettaa tai todistaa, että tässä kerrotaan satuja
    tai jopa valehdellaan? https://www.jumala-kanssamme.se/439625257

    >Jotakin on siis uskoon tulleessa ihmisessä tapahtunut, joka
    saa hänet häpeämättä tunnustamaan Jeesuksen ihmisten edessä.
    Jeesus elää!!

    Toki. Ihmisen mieli on aika väkevä epeli keksimään juttuja, joita ihminen sitten pitää toiveittensa mukaisina ilmiöinä kuten Jeesuksen esiinluiskahduksena.

    Äänestä

"Antakaa keisarille, mikä keisarille kuuluu ja jumalalle mikä hänelle kuuluu."

Yhtään keisaria en ole nähnyt, enkä liioin jumalaa, joille jotain kuuluisi, joten voin huoletta unohtaa tuon Raamatun kohdan. Se on ollutta ja mennyttä.

1Äänestä
  • "ja jumalalle mikä hänelle kuuluu.""

    Miten Jumalalta voi varastaa? Mitä hän rahalla tekee?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "ja jumalalle mikä hänelle kuuluu.""

    Miten Jumalalta voi varastaa? Mitä hän rahalla tekee?

    Kaikki mitä tässä maailma on, on Jumalan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki mitä tässä maailma on, on Jumalan.

    No jos ne jo "on" Jumalan, niin miksi hänelle pitää "antaa" jotain?

    Vai olemmeko me jotenkin "vieneet" Jumalalta jotain, joka pitäisi "palauttaa" hänelle?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No jos ne jo "on" Jumalan, niin miksi hänelle pitää "antaa" jotain?

    Vai olemmeko me jotenkin "vieneet" Jumalalta jotain, joka pitäisi "palauttaa" hänelle?

    Erinomaisia kysymyksiä, joihin tyypillinen aitouskovaisten vastaus on suuttuminen ja kysyjän demonisointi.

    Äänestä

Kymmenykset menevät juokseviin kuluihin. Muut varat kuuluvat Jumalalle. Ne ovat vain lainassa uskovan maallisen elämän ajan. Taivaassa sitten lopullisesti uskova saa palkkansa.

Äänestä
  • "Kymmenykset menevät juokseviin kuluihin."

    Eivät ne enää juokse, vaan köröttelevät uudenkarheilla autoilla. Perse niillä vain leviää ja vyötärön kohdalla on helvetisti ylimääräistä rasvaa. Adventtikirkon pastorit ovat ilmeisesti 9. kuukaudella raskaana tai sitten se elämä on vain yksinkertaisesti liian helppoa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Kymmenykset menevät juokseviin kuluihin."

    Eivät ne enää juokse, vaan köröttelevät uudenkarheilla autoilla. Perse niillä vain leviää ja vyötärön kohdalla on helvetisti ylimääräistä rasvaa. Adventtikirkon pastorit ovat ilmeisesti 9. kuukaudella raskaana tai sitten se elämä on vain yksinkertaisesti liian helppoa?

    No, sinun jumaluutesi olettaa, että Ladalla, tai hevosella mennään ja sitten ollaan se autuas pastori, tai joku muu. Siksipä elät lihassa, eikä sinunkaan uhraamisesi ole mistään kotoisin.
    Puoliskolleni Vapaakirkon sisar kertoi, että hän aloitti antamaan kymmenykset seurakuntansa uhriin Herran työhön. En siitä enempiä viitti rienaaja- possuille kertoa, tallovat mokomat helmensä, mutta siunaus siihen perheeseen tuli, todetaan se tähän.

    Siitä vaan sitten tallomaan kukin helmet siihen karsinansa paskansa läjään, ja jatkakaa syömään sitten sitä sianruokaa, mitä maailma tarjoaa. Näin onnenne jatkuu entisellään, eikä maailma parannu, pysyy kaltaistenne elämäntavassa.

    "Siitä vaan sitten tallomaan kukin helmet siihen karsinansa paskansa läjään, ja jatkakaa syömään sitten sitä sianruokaa, mitä maailma tarjoaa."

    Noh noh...siinä sitä valhekristitty omassa lihassaan paheksuu ateistiveljiään, vaikka on koko tämän kirjavan adventismipalstan seurakunnan edessä itse tunnustanut olevansa y h t ä heidän kanssaan...hyi hyi...

    Sitten sitä välillä mennään omaan tekopyhien seurakuntaan epäjumalaansa Perkelettä palvomaan ja esiinnytään mukamas niin hurskaana Jahven edustajana että...

    "No, sinun jumaluutesi olettaa, että Ladalla, tai hevosella mennään ja sitten ollaan se autuas pastori, tai joku muu. Siksipä elät lihassa, eikä sinunkaan uhraamisesi ole mistään kotoisin."

    Tulkkii...!!!

    Jos et älyä, etkä osaa lukea, kannattaa vaihtaa palstaa selkosuomalaisten palstalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Siitä vaan sitten tallomaan kukin helmet siihen karsinansa paskansa läjään, ja jatkakaa syömään sitten sitä sianruokaa, mitä maailma tarjoaa."

    Noh noh...siinä sitä valhekristitty omassa lihassaan paheksuu ateistiveljiään, vaikka on koko tämän kirjavan adventismipalstan seurakunnan edessä itse tunnustanut olevansa y h t ä heidän kanssaan...hyi hyi...

    Sitten sitä välillä mennään omaan tekopyhien seurakuntaan epäjumalaansa Perkelettä palvomaan ja esiinnytään mukamas niin hurskaana Jahven edustajana että...

    Anonyymi 15.02.2020 08:01 kirjoittajan vastaan - Anonyymi 15.02.2020 10:13 kirjoittajalle.

    Sovitaan niin. Miellät, että paheksun. No, vastasin raamatuun kirjoitetun opin mukaan.
    Tuhlaajapoikakin paimentamassa sikoja, eikä saanut edes sianrukaa, palasi kotiin.
    Helmet tallovasta karsinaansa on myös raamatun käyttämä kieli, jos sitä et satu tuntemaan.

    Maatalossa eläneenä ja sikojen kanssa toimineena, niin onhan sitä sika tarkka- että sontii vain määrättyyn nurkaan, mutta on se niin sontasta se tallominen. Ei kannata helmiä sinne heittää, sillä ei ne siat ymmärrä. Eli raamatun vertaus on nähtävissä- aivan livenä.
    Vertauskuvallisuus on kirjoituksissa hyvää kirjoittavaa näköalaa, joka pitäisi avata ymmärrystä.
    Ateismi on juuri sitä maailman sikakarsinan tapaa- joka talloo HELMET sontaansa.

    Eli paska maailma- se on sotaa- ihmiskauppaa- huume- ym. toisten orjariistämistä.
    Ne riistetyt kiroaa maailman ja siksi voi kristityllä palstalla uskvanakin käyttää heidän nimitystään, että edes me ymmärrämme missä mennään.

    Mutta, jos ateismi itse ei kestä mieltä avaavaa ilmaisutapaa, niin ollaan ns. pesun tapaisessa puolue elämässä. Suomennettuna. He saavat puhua, mutta heitä ei saa arvostella. Ainakin Eduskunnan puolella nähtynä.
    Tuonkin näkemyksen ilmaisi eräs lakia lukenut ihminen Apu- lehdessä.

    Siksipä käytän sananvapauttani vapaasti puolustaen kristillisesti sitä heikompaa maailmasta, sitä, joka on huumejutun orjaksi joutunut, tai ihmiskaupan uhri.

    Siksippä sitten olen se fariseus. "kristillinen fariseus, sovitaan niin"!

    pesu = persu. puolueen nimitys- kansansuusta.
    kirjoitusvirheitä vilisee- ja tulee kirjoituksissani vilisemäänkin, nyt ja tulevaisuudessa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos et älyä, etkä osaa lukea, kannattaa vaihtaa palstaa selkosuomalaisten palstalle.

    Osaan lukea ja älyänkin >>> muiden kirjoituksia, mutta >>> sinun sepustuksesi ovat usein niin sekavia, ettei niistä saa mitään tolkkua. Enkä taida olla ainoa...

    Voisit yrittää KESKITTYÄ enemmän siihen laatuun kuin määrään.

    Äänestä

Hei darling, kuin sinun yksiösi laita?

Äänestä

Minullakin kävi omituisesti jokin vuosi sitten tuli yllättäviä maksuja auto ym...kuluja ja alko oleen rahat aika sippi ja yhtenä iltana sitten sanoin vaimolle laskuja seuloessani että on tää nyt yhtä helvetin vittua kun mikään ei riitä kyse oli jostain pulentoistonnin ylimääräisistä menoista.

Istahdin sohvalle avasin tölkin olutta ja katselin ampumahiihtoa tietsikka oli auki siinä pöydällä laitoin erään peliyhtiön sivut auki ja sijoitin sen 10 euroa yhteen peliin .

Seurasin siis hiihtoja kun muistin hetken päästä ne pelisivut ajattelin sulkea koneen mutta katsoin olinko kympillä saanut jokusen kympin .

No näytöllä luki että (voitit 12600) oli hymy herkässä silloin.

Että näin syntisellä ateistilla tiukan paikan tullen kävi .
Tuuri se on ateistillakin eikä tarvita taikavoimia eikä manauksia .

Äänestä
  • Etkö osaa laittaa välimerkkejä?

    Tuollaista tekstiä ei ole mukava lukea.

    Äänestä

Joillekin voin kirjoitusten perusteella profetoida, että voi olla, että kymmenyksesi tuottaa täällä martyyriyden. Pilkkaa ainakin.
Se, miten sitten sen sydämestäsi Herralle teet, niin Herra maksaa. Hänellä on Elämä hallussaan, on antanut sen Pojalle, sekä Poika, kelle Hän sen antaa iankaikkisen elämän armolahjana. Se on lahja, ei osto, ei edes kymmenyksillä, tai jotkut antavat elämänsäkin, mutta kaikki se on rakkauden lahja.
Tottakai, Herran omat rakentavat kotiaan. He ymmärtävät sielun arvon ja elämän.

Siksipä ne leiviskät ovat vaihetuspöydällä, ei maailman riennoissa vieraan herran työtä elättämässä.

Äänestä

Minäkin laitoin viimeiset roponi edesslisellä viikolla Veikkauksen keno-peliin ilta-aevontaan (18,00€, 1€ panoksella kunkku numero mukana).
En huokaillut mitään kenenkään puoleen, enkä usko jumaliin tai piruihin. Menin illalla saunaan ja otin muutaman kaljan. Unohdin koko kenon. Aamulla vasta muistin, että pitää tarkastaa se 18 eron keno-kuponki. Istuin tietokoneen ääreen ja aloin tarkistamaan (täyskenoa 2-10 kunkku), jonka olin itse suunnitellut niin, että käytin samoja numeroita joka tasolla kakkosesta kymppiin.
Tarkistin ensimmäisen tason ja siinä olivat molemmat numerot oikein ja kunkku numero osui myös heti, kolmas taso ja kaikki oikein jne. aina 7 tasoon asti, jossa siinäkin kaikki numerot osuivat. Kun menin kiskalle tarkistuttamaan kupongin, niin myyjä sanoi, että on niin suuri voitto, ettei voi antaa rahoja kioskista. Menin siis pankkiin ja siellä esitin kupongin. Soittivat veikkaukseen ja virkailija kysyi, että mille tilille laitetaan. Kysyin, että paljon sitä on tulossa. Sanoi, että 9.900€.
Ihan kiva yllätys.

Äänestä

Uskonnon aivo-orjat on eksytetty maksamaan kymmenyksiä ja pastorit nauravat partaansa kerätessään pelimerkit parempaan talteen.

Samoin kirkkobisneslaitoksen johtohahmot nauravat USA:ssa makeasti ja kuittaavat eurot ja dollarit vastaanotetuiksi. Sama meno jatkuu niin kauan kuin höynäytettäviä riittää. Suomessa jo onneksi adventtibisnes alkaa laantua ja kohta koettavat kovat ajat. Kuten jo aiemminkin on mainittu, pirullinen paikka nimeltä Topila pistetään vasaran alle ja myydään pois.

T: Iloinen nauraja

1Äänestä
  • "...pirullinen paikka nimeltä Topila pistetään vasaran alle ja myydään pois."

    Ainakin siellä tarvitaan järeää kalustoa purkamaan kaikki ne homeiset ja rapistuneet vanhat rakennukset pois alueelta. Maansiirtokoneita ja murskaajia tarvitaan ja sekin maksaa.
    Ostajaehdokkaita Toivonlinnan kaltaiselle alueelle ei ole maassamme kovinkaan montaa tyrkyllä ja todennäköisesti kukaan ei halua aluetta riesakseen. Joten adventtikirkko saa pitää paskansa ja kärvistellä tilanteen kanssa, kunnes rahat on syöty ja Tampereen konttorin tiloista viimeinen sammuttaa valot ja pakenee maasta jättäen uppoavan laivan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "...pirullinen paikka nimeltä Topila pistetään vasaran alle ja myydään pois."

    Ainakin siellä tarvitaan järeää kalustoa purkamaan kaikki ne homeiset ja rapistuneet vanhat rakennukset pois alueelta. Maansiirtokoneita ja murskaajia tarvitaan ja sekin maksaa.
    Ostajaehdokkaita Toivonlinnan kaltaiselle alueelle ei ole maassamme kovinkaan montaa tyrkyllä ja todennäköisesti kukaan ei halua aluetta riesakseen. Joten adventtikirkko saa pitää paskansa ja kärvistellä tilanteen kanssa, kunnes rahat on syöty ja Tampereen konttorin tiloista viimeinen sammuttaa valot ja pakenee maasta jättäen uppoavan laivan.

    Tuokin skenaario kuulostaa oikein hyvältä. Toivon kaikkea pahaa adventtifirmalle.

    T: Iloinen nauraja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuokin skenaario kuulostaa oikein hyvältä. Toivon kaikkea pahaa adventtifirmalle.

    T: Iloinen nauraja

    Tänään puretaan kouluja, jotka ovat parikymmentävuotta vanhoja.
    Nykysen energiatalousvaateitten mukaan todella kannattaa laittaa rakennukset perustuksiin ja rakentaa uutta, Mutta, eihän nämä vähäisen älyn kannabiskaverit sitä tajua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tänään puretaan kouluja, jotka ovat parikymmentävuotta vanhoja.
    Nykysen energiatalousvaateitten mukaan todella kannattaa laittaa rakennukset perustuksiin ja rakentaa uutta, Mutta, eihän nämä vähäisen älyn kannabiskaverit sitä tajua.

    Sinä se itse asiassa olet sekopää ja erittäin vähä-älyinen aivo-orja mikä ilmenee hyvin sekavista kirjoituksistasi, joita tänne melkeinpä maanisesti suollat. Sitä se uskonto hulluille teettää.

    T: Iloinen nauraja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä se itse asiassa olet sekopää ja erittäin vähä-älyinen aivo-orja mikä ilmenee hyvin sekavista kirjoituksistasi, joita tänne melkeinpä maanisesti suollat. Sitä se uskonto hulluille teettää.

    T: Iloinen nauraja

    "mikä ilmenee hyvin sekavista kirjoituksistasi, joita tänne melkeinpä maanisesti suollat."

    Tätä kielilläkirjoittelijaa ja minua yhdistää lindemaanisuus. Hän on keijo lindemaaninen ja minä olen till lindemaaninen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "mikä ilmenee hyvin sekavista kirjoituksistasi, joita tänne melkeinpä maanisesti suollat."

    Tätä kielilläkirjoittelijaa ja minua yhdistää lindemaanisuus. Hän on keijo lindemaaninen ja minä olen till lindemaaninen.

    Näin varmasti on. Kiva muuten kun muitakin roikkuu valveilla. :-)

    Minulla on huuto eBayssä tehtävänä klo 04:07 ja yritän sinnitellä tässä valveilla siihen asti.

    T: Iloinen nauraja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin varmasti on. Kiva muuten kun muitakin roikkuu valveilla. :-)

    Minulla on huuto eBayssä tehtävänä klo 04:07 ja yritän sinnitellä tässä valveilla siihen asti.

    T: Iloinen nauraja

    Etkö voi mennä nukkumaan vähäksi aikaa ja laittaa kelloa herättämään ennen sitä?

    Minun on pakko lähteä nukkumaan, kun pitää viedä koira aamulla pissalle. Sillä on kasvain virtsarakon seinämässä, eikä se pysty pidättelemään kovin hyvin. Ikääkin sillä on jo 11 vuotta.

    Harkitsin nukkumaanmenoa, mutta en varmaan saisi unta. Hyvä sentään, että koira on hengissä edelleen.

    T: Iloinen nauraja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Harkitsin nukkumaanmenoa, mutta en varmaan saisi unta. Hyvä sentään, että koira on hengissä edelleen.

    T: Iloinen nauraja

    "Hyvä sentään, että koira on hengissä edelleen."

    Kiitos!

    Se voi muuten kohtalaisen hyvin, mutta maksa-arvot ovat kaikki koholla, ja puna- sekä valkosoluja on liian vähän. Nyt se on erikoisruokavaliolla ja syötän sille sellaista maksaa mahdollisimman vähän rasittavaa hepatic-koiranruokaa. Näillä mennään niin kauan kuin se on virkeä ja nauttii ulkoilemisesta, eikä kärsi kivuista. Sitten onkin täysin uusi elämäntilanne, sillä itselläni on ollut viimeiset 23 vuotta aina koira. En tiedä, mitä sen jälkeen oikein teen, sillä koira sitoo paljon, mutta yksinkään ei ole hyvä olla.

    Äänestä

Nämä epäjumalalta saadut ylimääräiset tulot kiinnostanevat verottajaa.

Kannattaneeko edes epäjumalaan uskovan jesusianistin toimia epärehellisesti? Pakko vastata omaan kysymykseeni: onko muunlaisia jesusianisteja ollemassakaan?

Äänestä

Minäkin laitoin kymmenykset eläkkeestäni vuodenajan,mutta köyhdyin selvästi ja tuntui,että sitävauhtia rahani loppuvat,enkä enää pysty auttamaan sairaita sukulaisiani. Pyysin Jumalaa katkaisemaan syöksykierteeni. Karsin kaikkia menojani myös kohtuullistin kymmenyksiäni reilusti. Nyt Jumala on pitänyt tuloni ja menoni ihmeen omaisesti tasapainossa kaksi vuotta.En ole saanut ylimääräistä rahaa mistään, mutta elän hyvin ja autan sukuani. Suuriakin menoja on ollut, mutta en ole kuitenkaan yhtään köyhtynyt. Kiitos Jumalani.

Äänestä
  • Kohtuullistit+kymmenyksiäsi?+Miten+se+mahtaa+tapahtua?+10%+on+aina+10%,+ja+jos+siitä+tingit,+varastat+Jumalaltasi.T:+Iloinen+nauraja

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kohtuullistit+kymmenyksiäsi?+Miten+se+mahtaa+tapahtua?+10%+on+aina+10%,+ja+jos+siitä+tingit,+varastat+Jumalaltasi.T:+Iloinen+nauraja

    Ehkäpä bruttutuloista laskettu kymmenys ruvettiinkin laskemaan nettotuloista.... ;)

    Äänestä

Minua Jumala on siunannut niin paljon, kun olen palauttanut kymmenykset Jumalan työhön, että harkitsen jo maksaa toisetkin kymmenykset tuloistani seurakunnalle.

Äänestä
  • Valehtelet niin, että korvasi punoittavat.

    Äänestä

Kun luovuin kokonaan kymmenyksien maksamisesta, niin talouteni kohentui välittömästi ja nyt jää rahaa hyviin sijoituksiin, joilla olen ansainnut kuukausitasolla tuhansia euroja. Laskin, että sijoitukseni vuosituotto on tällä hetkellä n. 250.000 euroa.
Aikaisemmin, kun maksoin kymmenykset palkastani, oli aina ongelmia talouden kanssa. Vielä kun piti lauantaipäiväkin tuhrata matkustamisella seurakunnan tilaisuuteen.
Nyt senkin ajan käytän hyvien sijoitusten etsimiseen netistä.
Koskaan en enää lankea ahneiden uskonnollisten yhteisöjen valheisiin ja pastoreiden puheisiin, joissa he vain pyrkivät saamaan oman elämänsä maksumiehiä ja rahoittajia. Adventtikirkon kymmenykset ovat pelkästään rahastuskeino ilman vastinetta.

Äänestä
  • Ei Uudessa Liitossa ole enää kymmenysjärjestelmää, sillä kaikki ovat pappeja.

    Äänestä

Pari ystävääni, jotka eivät kuulu seurakuntaan, ovat alkaneet palauttaa kymmenyksensä, koska näkevät seuakunnan opettavat Jumalan sanan mukaan ja haluavat kymmenyksillään edistää evankeliumin totuuden leviämistä.

Äänestä
  • Kenelle he ne kymmenykset maksavat, jos he eivät näe seurakuntaa niin luotettavana, että liittyisivät siihen.

    1Äänestä

Laitoin Jumalan koetteelle kymmenyksistä

Enään ei näiden saduissa jumala koettele ihmistä nyt asetelmat on käännetty jo ihan toisinpäin on uskovainen ihminen kyllä mahtava maailmankaikkeudessa

Äänestä
  • Sorry, että olen pilkunn***ija, mutta puuttuuko sinun näppäimistöstäsi välimerkit...siis pilkut, pisteet ja lainausmerkit? Jos puuttuu, niin voisitko edes aloittaa uuden lauseen isolla alkukirjaimella...

    Äänestä

Minä panin Jumalan koetteelle kymmenyksistä noin vuonna 2007 ja olen sen jälkeen rikastunut tai oikeammin vaurastunut tavalla, joka olisi ollut hyvin vaikeaa, jos olisin jatkanut kymmenysten maksamista. Erosin tuolloin myös seurakunnasta ja hylkäsin vähän kerrassaan kristinuskon, niin että nyt on kaikin puolin parempi olla: henkisesti ja myös taloudellisen jaksamisen kannalta. Olen siis saanut paljon siunausta osakseni, kun lopetin kymmenysten maksamisen ja luovuin myös uskosta...

Äänestä

Elämä muuttui heti paremmaksi kun erosin lahkosta. Olin pöljä kun ylipäätään liityin lahkoon.

Nyt on elämä tasapainossa, eikä tarvitse miettiä, milloin voi mennä kauppaan tai pitääkö raahautua lepopäivänä kirkkoon kuulemaan pastoreiden rahanahneita jorinoita.

Kokeilkaa kaikki uskonlahkojen orjat itse. Erotkaa siis typerästä yhteisöstänne, joka paskat välittää teistä. He ovat vain kaksinaamaisia huijareita ja selkään puukottajia. Paskanpuhujat ovat kirkkosalien puhujakorokkeilla.

Äänestä

Sorry, että olen pilkunn***ija

Ei se mitään maailmassa on paljon pilkunnussijoita

Äänestä
  • Et vastannut siihen, että puuttuuko sinun koneestasi välimerkit vai miksi et käytä niitä?

    Äänestä

Laitoin jumalat koetukselle. Vedin ne aamupaskan mukana pöntöstä alas. Ei ole sen koomin näkynyt.

Äänestä

Kukaan ei ole niin kateellinen rahasta kuin ateisti, joka saa kuulla kymmenysten tuoneen siunauksia ja lisää rahaa uskovaiselle.

Jumala tykkää talonrakentajista, olihan Jeesuskin sellainen. Ensimmäisen omakotitaloni tontin Jumala järjesti yhdeltä parhaista paikoista ilmaiseksi, kun naapurit olivat samaan aikaan parhaimmillaan maksaneet samalla alueella samanlaisista tonteista jopa 100 000 euroa. Sen lisäksi sain talon myynnistä 110 000 euroa verotonta myyntivoittoa.

Seuraavan omakotitalon rakentamiseen sain edellä mainitun lisäksi Jumalalta liki 40 000 euroa ja talkootöitä varmaan lähemmäs tuhat tuntia. Näissä ei ole minun ja puolisoni tuloja mukana. Tulomme olivat vain reilut 80 000 euroa vuodessa, josta oli hyvä maksella kymmenyksiä. Myyntivoitoista ja talkootunneista emme maksaneet kymmenyksiä, koska ne olivat lahjaa.

Isäni juuri myi oman talonsa liki neljälläsadallatuhannella eurolla. Talosta ei ollut lainkaan velkaa. Veljeni tekee vielä suurempia tilejä kuin minä ja puolisoni.

Adventistina on hyvä olla. Silleen se Jumala pitää omistaan huolen.

Äänestä
  • Tuo on varmaan mukavaa luettavaa jollekin köyhälle ja sairaalle adventistille, jota kukaan ei auta missään, eikä käy edes katsomassa. Mutta toisaalta, eipä seurakunta sellaisia kaipaakaan, kun ei heistä ole mitään hyötyä. Olisivat muuten ainoastaan rasitteita, mutta kaunistavatpahan sentään edes tilastoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on varmaan mukavaa luettavaa jollekin köyhälle ja sairaalle adventistille, jota kukaan ei auta missään, eikä käy edes katsomassa. Mutta toisaalta, eipä seurakunta sellaisia kaipaakaan, kun ei heistä ole mitään hyötyä. Olisivat muuten ainoastaan rasitteita, mutta kaunistavatpahan sentään edes tilastoja.

    Voi kuule kun näistä rahoista on annettu niille köyhille adventisteillekin ihan mukavia summia, vaikka enemmänkin olis voinut antaa tietysti. Ei nämä minun rahojani ole vaan Taivaan isän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on varmaan mukavaa luettavaa jollekin köyhälle ja sairaalle adventistille, jota kukaan ei auta missään, eikä käy edes katsomassa. Mutta toisaalta, eipä seurakunta sellaisia kaipaakaan, kun ei heistä ole mitään hyötyä. Olisivat muuten ainoastaan rasitteita, mutta kaunistavatpahan sentään edes tilastoja.

    Luetko kirjoituksia?
    Kukaan ei käy, viestit! Oletko pyytänyt käymään? Kirjoitukset kehottavat, että jos joku sairastaa- niin pitää pyytää tulemaan...
    Meillä lappaa porukkaa aivan eri kirkkokunnista lähtien, ja syy- että tietävät sairauden.
    Jopa jahvettilaiset käy istumassa ja kunnioitan heitä, vaikka en nyt opissa ole samanmielinen.
    Uskon, että siellä atventismissa, mitä miellät, tulevat pyytämällä.
    Täällä on nyt käynyt ainakin kolmen eri seurakunnan ihmistä.
    Tieto on kaikilla valttia.

    "Jopa jahvettilaiset käy istumassa ja kunnioitan heitä, vaikka en nyt opissa ole samanmielinen."

    No tottakai he käyvät, koska heidän on pakko. He joutuvat jopa pitämään kirjanpitoa käymisistään. Ja ainoa syy heidän käymiseensä on se, että he yrittävät käännyttää muita omaan lahkoonsa. Eivät he muilta mitään muuta hae. He käyvät niin kauan kuin he kuvittelevat, että heillä on jotain toiveita saada sinutkin käännytettyä. Turha kvitella muuta.

    Ei ole ainoa syy. He käyvät, jotta tinki tulee täyteen. Jehovantodistajilla on katsos sellainen järjestelmä, jossa jokaisen jäsenen on oltava aktiivinen sanan levittämisessä. Jos tunnit ei tule täyteen, siitä seuraa huomautus. Sellaista ei katsota hyvällä.

    Äänestä

'Jonkin ajan kuluttua puolisoni ystävä soitti hänelle ja kysyi rahatilannettamme. Puolisoni kertoi. Samana päivänä tilillemme ilmestyi 500€, kolmen päivän kuluttua vielä 300€.'

Tulivatko rahat tuolta ystävältä vaiko vain ilmestyivät?

1Äänestä
  • Selvää synnin tekemistä. Verottajalle tulee ilmoittaa, kun rahaa laitetaan toisen tilille, ilman mitään vastinetta. Jos olet vielä sossun tai Kelan asiakas, niin joudut vaikeuksiin, koska sieltä loppuvat pian avustukset kohdaltasi joksikin aikaa, koska olet saanut ylimääräistä tuloa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Selvää synnin tekemistä. Verottajalle tulee ilmoittaa, kun rahaa laitetaan toisen tilille, ilman mitään vastinetta. Jos olet vielä sossun tai Kelan asiakas, niin joudut vaikeuksiin, koska sieltä loppuvat pian avustukset kohdaltasi joksikin aikaa, koska olet saanut ylimääräistä tuloa.

    Sinulla on väärää tietoa. Miksi valehtelet?

    Suomessa saa lahjoittaa kenelle tahansa yksityiselle henkilölle 4999 euroa jokaisen perättäisen kolmen vuoden aikajakson aikana eikä siitä tarvitse ilmoittaa verottajalle. Tämä on verottajalta puhelimitse varmistettu FAKTA.

    Ei voi lahjoittaa jos olet Kelan tai sossun asiakas. Voit joutua vastaamaan asioista oikeudessa ja menettää avustukset.
    Tiedän monia tapauksia, joihin Kela on puuttunut, kun tilille on tullut ylimääräistä rahaa.
    Ja yleensä persaukiset ovat sossun tai Kelan kirjoilla.

    Kyllä voi. Mikään laki ei sitä kiellä eikä verottajakaan perään kysele.

    Äänestä

Kymmenysten maksu kannattaa.

Laitoin Isä Jumalan lupauksen kokeelle kymmenyksissä. Annoin Herralle kolmesataa markkaa. Itselleni jä viisi markkaa, jonka törsäsin kahviin ja munkkiin.

En ole koskaan ennen sitä syönyt niin hyvin, kuin tuon kymmenyksen maksamisen jälkeen. Eikä tarvinnyt lusmuilla työttömänä. Tein mm. muutaman kuution halkoja eräälle 88-vuotiaalle leskirouvalle, joka maksoi m-sahan pensat sekä tuntiliksan ja aamukahvit, lounaan ja iltapäiväkahvit. Ja toista 75v leskirouvaa autoin puurankojen nostossa, josta sain palkaksi osan puista, kahvit ja särpimet ja joulurahan.

Äänestä
  • "En ole koskaan ennen sitä syönyt niin hyvin, kuin tuon kymmenyksen maksamisen jälkeen. Eikä tarvinnyt lusmuilla työttömänä."

    Ei olisi tarvinnut laittaa koetteelle, jos olisit jo sitä ennen älynnyt tehdä töitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Malakian kirjassa sanotaan: " Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen, että minun huoneessani olisi ravintoa, ja siten koetelkaa minua, sanoo Herra Sebaot; totisesti minä avaan teille taivaan akkunat ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti. "Malakia 3:10

Yhteisellä tilillämme puolisoni kanssa oli vain vähän rahaa. Parin päivän sisällä maksettavaksi lankesi kaksi kohtuullisen kokoista laskua. Samoin minulla oli maksettavana kymmenykset. Olin maksanut kymmenykset jo 45 vuotta, kertaakaan jättämättä väliin. Nyt minulla oli kaksi vaihtoehtoa: Maksanko laskut vai kymmenykset?

Rukoiltuani avasin tämän Malakian kirjan kohdan Raamatusta ja sanoin Taivaan Isälle: " Minä maksan nyt kymmenykset. Tee sinä minulle niin kuin olet luvannut kymmenysten maksajille."

Jonkin ajan kuluttua puolisoni ystävä soitti hänelle ja kysyi rahatilannettamme. Puolisoni kertoi. Samana päivänä tilillemme ilmestyi 500€, kolmen päivän kuluttua vielä 300€.

Minä koettelin ja Jumala vastasi. Sain maksettua laskut ja rahaa jäi vielä elämiseenkin. Ja rahat olivat lahja, ei laina.

Jumalan sana on totisesti totta. Kiitos ja ylistys Hänen uskollisuudestaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu